Ylimaula: Taskulolita

Anna-Maija Ylimaula ei ole mikään kotimaisen kirjallisuuden suuri nimi. Eikä muutenkaan kirjailijaksi ihan tavallinen tapaus: arkkitehti ja professori. Minulle hän on tuttu esikoisromaaninsa Papintyttö myötä. Ylimaula on oululainen kirjailija, mikä on yksi syy siihen, että siellä syntyneenä tunnen kiinnostusta hänen tuotantoaan kohtaan. Tämä novellikokoelma minulla on ollut kuitenkin hyllyssä jo vuosia. Nyt sain sen luettua, kun kaipasin jotain kevyempää ja nopeampaa luettavaa, kun kaksi vaikeaa romaania jumittavat keskeneräisinä.

Anna-Maija Ylimaula
Taskulolita (WSOY, 2003)

Kun 150-sivuiseen kirjaan, joka vielä kooltaan on pieni, saadaan mahtumaan 17 novellia, yksittäinen novelli ei ole pitkä. Mutta Ylimaula saa välillä lyhyeenkin tekstiin mahtumaan paljon. Aiheet liikkuvat pääosin perhe-parisuhde-seksuaalisuus -alueella. Ylimaula osoittaa myös tuntevansa taidetta ja Raamattua. Selvän poikkeuksen näihin tekee Ylistys arjen asioille -teksti, jossa ylistetään mm. perunankuorimaveistä, villapaitaa ja paistinpannua, mutta samalla selvästi kerrotaan suuremmista asioista.


Minua kiinnostaa Ylimaulassa arkkitehtuuritaustan mahdollinen näkyminen tekstissä. Kahdessa lukemassani kirjassa sitä en ole vielä ymmärtänyt havaita. Ylimaula on itse todennut arkkitehtuurin ja kirjallisuuden suhteesta näin: "Jokaisella taiteen lajilla on oma kielensä. Luonnollinen kieli on kirjailijan väline, jota hän voi käyttää omalla persoonallisella tavallaan. Hän voi leikkiä erilaisilla sanoilla ja sävyillä. Arkkitehtuurin kieli on muotojen ja tilan jäsentelyä. Rakenteet ovat arkkitehdin sanoja."

Niin. Ja se kirjan nimestä Taskulolita ehkä mieleen putkahtava rinnastus Nabokovin Lolitaan. Turha.