Kirjamessujen presidenttitentissä viitattiin Dostojevskiin. Muisteltiin kai sitäkin, että Väyrysen kerrotaan lukeneen todella nopeasti hänen koko tuotantonsa. Minä silloin huomasin, että en ole lainkaan Dostojevskia lukenut. Niinpä päätin aloittaa. Aloitin tämän kirjan marraskuussa. Nyt, ennen kuin presidentti lopulta valitaan, päätin, että kai kirja pitää jo lukea loppuun.
Fedor Dostojevski
Kirjoituksia kellarista (Gummerus, 1864/2006)
Mitäköhän pitäisi ajatella kirjasta, joka esiintyy usein listoilla, joille kerätään kaikkien aikojen parhaita romaaneja tai niitä kirjoja, jotka "kaikkien" pitäisi lukea? Mitään ei toki ole pakko ajatella, mutta tällaista kirjaa lukiessa ei voi olla huomioimatta sitä ansiokkuuden painolastia, jota se kantaa mukanaan.
Lukukokemuksena kirja on - vaikkakaan se ei ole pitkä - raskaahko. Ei tee mieli lukea nopeasti. Eikä sellainen edes onnistuisi, mistä syytän sivuosin kirjan asettelua ja pääosin sitä, että kirja nyt sattuu olemaan sellainen: synkkämielinen ja raskas.
Siitä, mitä kirjassa tapahtuu, millainen se, mitä siinä sanotaan, ei tunnu järkevältä kirjoittaa. Siihen tarvitsisi kai enemmän aikaa. Totean vain, että olen tyytyväinen, että luin tämän, vaikka en kirjasta millään tavalla haltioitunutkaan.
Esa Adrian, kirjan kääntäjä, kirjoittaa jälkisanoissa Kirjoituksia kellarista -kirjan olevan "peruskivi siinä Fedor Dostojevskin nerokkaiden suurteosten rakennelmassa: sen päälle asettuivat filosofiset maailmankatsomukselliset mestariluomukset Rikos ja rangaistus, Idiootti, Riivaajat sekä Karamazovin veljekset." Eli tämä oli hyvä lukea ennen näitä muita.
Dostojevskin etunimi on Fjodor. Фёдор on sanasta sanaan käännettynä Fjodor, ei Fedor. Suomessa näkee useasti käännöstä Fedor, joka ei vastaa oikeaa ääntämystä (http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/6/64/Ru-Dostoevsky.ogg). Pikkuasia, mutta kun olen nämä omastakin blogista vaivautunut korjaamaan niin toki on aika sitten huomauttaa muuallakin :D
VastaaPoistaTuo raskaus on valitettavasti myös tuttua miulle, Karamazoveja luin tuskaisana puoli vuotta, Rikos ja rangaistus ei sekään mikään välipala ollut. Enkä haltioitunut minäkään, mutta kait Dostojevski on se pakollinen järkälesetä joka vain pitää käydä läpi. :)
Allekirjoitan näkemyksen, että Dostojevskin tyyli on raskaahko, joka johtaa siihen, että lukunopeus tuppaa alenemaan.
VastaaPoistaNoora: Mielenkiintoista. Minä nimittäin pohdin tuota nimen oikeinkirjoitusasua jonkin aikaa. Päädyin lopulta siihen, mitä kirjan kannessa käytetään. Tai vielä tarkemmin: Kirjan kannessa on F. M. Dostojevski, mutta sisäsivuilla Fedor Dostojevski.
VastaaPoistaPikatutkimusta aiheesta:
Helmet: lähinnä kai Fjodor
Aalto-kirjastot: Fedor tai F. M.
Oulu: käytössä sekä Fedor, Fjodor että F. M.
Googlefight: Fjodor 10300 - Fedor 495.
Tätähän pitää pohtia. Vähän samanlainen asia on kyllä se, että nämä norjalaiset ja tanskalaiset ööt ovat minulla vähän miten sattuu Höegin ja Örstavikin nimissä.