Sari Malkamäki näyttää olevan mielenkiintoinen nykykirjailija aikana, jolloin prosaistit tuntuvat kirjoittavan pelkkiä romaaneja. Otavan kirjailijasivuston teoslistan mukaan Malkamäki on julkaissut vuosina 1994-2011 yksitoista teosta, joista seitsemän on novellikokoelmia ja vain neljä romaaneja. Huomattavaa on sekin, että kaksi viimeisintä ovat novellikokoelmia. Yleinen trendihän näyttää olevan, että sen ensimmäisen novellikokoelman jälkeen siirrytään kirjoittamaan pidempää proosaa. Tässä mielessä Malkamäki näyttää olevan poikkeus maassamme: ensisijainen novellisti. Sunnuntaina kahdelta on Malkamäen kolmas novellikokoelma.
Sari Malkamäki
Sunnuntaina kahdelta (Otava, 1997)
Niminovelli Sunnuntaina kahdelta on kokoelman pisin, ja saa ajattelemaan muutoinkin, että sen pitäisi kantaa tätä teosta. Siinä on vanha mies, joka on rahdattu hoitokodista tapaamaan jälkeläisiään. Jälkeläisiä, joilla on selvittämistä väleissään. Varsin tavanomainen tarina. Novelliksi tässä tuntuu olevan liikaa henkilöitä. Kokonaisuus hajoaa pirstaleiksi, eikä mikään teema tunnu kantavan loppuun saakka. Jännitys on ennalta-arvattavaa. Lässähtävä lukukokemus.
Kokoelman päättävä Kirjuri on taas täysin toisenlainen. Yhden ihmisen mielenliikkeitä kuvaava, varsin kafkamainen kuvaus kirjurista, joka tekee jotain, mitä ei tarkasti kerrota ja epäilee jotain, mikä jätetään avoimeksi. Tässä novellissa teksti vei mukanaan niin, ettei kesken olisi voinut jättää.
Loput viisi novellia ovat paljon lyhyempiä, ja ehkä mitäänsanomattomampia. Kuin täydennyksiä kahden pitkän ohessa, jotta sopiva paksuus kirjalle saataisiin. Tämä kokoelma ei jätä erityistä jälkeä, mutta mielenkiinnosta tällaiseen ensisijaiseen novellistiin tekisi silti mieli lukea vähän lisääkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti