Kertész: Kohtalottomuus

Matka Suomesta Auschwitziin ja takaisin, hotellit, pääsyliput museoon ja kaikki muu maksavat paljon. Imre Kertészin kirjan Kohtalottomuus saa kirjastosta lainattua ilmaiseksi. Nyt heti lukemisen jälkeen tuntuu, että kirja, jossa kerrotaan elämästä keskitysleireillä, vaikutti minuun paljon enemmän kuin vajaa kahdeksan vuotta sitten tehty vierailu Auschwitz-museossa. Kirja osoitti voimansa.

Imre Kertész
Kohtalottomuus (Otava, 1975/2003)

Kirja on tarina nuoresta unkarilaisesta juutalaispojasta, joka toisen maailmansodan loppuvaiheessa joutuu kesken arkisen matkan reissulle, joka johtaa keskitysleireille, mm. Auschwitz-Birkenaun leirille.

Etenkin kirjan alkupuolella tulee ajateltua kaikkea sitä, mitä lukijana tietää, mutta poika ei tiedä. Se ajatus toki kantaa kirjaa muutenkin: poika ei ole käynyt museossa, jossa kerrotaan leirin kauhuista. Hän tarkkailee maailmaa sen hetkisten pojanaivojensa kautta. Kun lukija tietää, että Auschwitz ei ollut mikään hyvä ja kaunis paikka, poika ei sitä tiedä.

Ulkoa kuulin sen sijaan lähestyvää kopinaa, ovien pauketta, junasta ulos tunkeutuvien matkustajien äänten sorinaa, ja nyt minun oli myönnettävä, ettei tosiaankaan ollut epäilystä siitä, ettemmekö olisi olleet perillä. Olin toki iloinen, luonnollisesti...

Pojan kautta keskitysleirien elämää kuvataan toteavasti, kiihkottomasti, ilman minkäänlaista osoittelevuutta tai jälkikäteistiedon tuomaa moraalista paatosta. (Ja jotenkin aivan älyttömän hienosti.) Ja samalla näytetään se, että kun todella on jossain maailmassa sisällä - nyt siis keskitysleirillä - niin ihminen alkaa tehdä tulkintoja sen maailman säännöistä käsin. Kertészin teos johti minua filosofisten pohdintojen äärelle. Esimerkiksi pohtimaan sitä, mitä oikein on ihmisyys ja kuinka pitkä matka siitä, että toiset ihmiset luokitellaan muita huonommiksi, on siihen, että heillä ei ole enää ihmisarvoa.

Romaanin rakenne on yksinkertainen. Se kuvaa kronologisesti tapahtumia pojan elämässä. Alussa ollaan kotona Budabestissa, lopussa palataan Budabestiin, siinä välissä käydään vuoden verran keskitysleireillä. Alku ja loppu onnistuneesti kehystävät ansiokasta keskitysleirikuvausta. Alku osoittaa, mistä lähdetään liikkeelle, miten ero juutalaisena muihin ihmisiin alkaa näkyä. Lopussa taas ollaan suurten kysymysten äärellä: pitäisikö unohtaa, miten elämä jatkuu?

Paluu Budabestiin - siis pojan elossa selviäminen - ei ole mikään erityinen juonipaljastus, kun teos on ainakin osittain omaelämäkerrallinen. Kertész on itse kokenut samoja asioita kuin kirjan Gyorgy-poika. Enkä ole kateellinen siitä, että hän on saanut elää sellaisen elämän, josta saa kirjoitettua koskettavia ja vaikuttavia romaaneja. Tai ainakin tämän yhden.

En tarkalleen tiedä, minkälaisia asioita kirjailijan muut teokset sisältävät, mutta tämän kirjan perusteella olen vakuuttunut siitä, että haluan lukea lisää. Nobelin palkinto taannee muidenkin kirjojen laadun.

P.S. Nopealla googlaamisella ainoa blogiteksti kirjasta löytyy Satun luetuista.