Hotakainen: Jumalan sana

Juoksuhaudantie oli minulle merkittävä kirja. Se teki minulle Hotakaisesta merkittävän kirjailijan. Asemaa betonoitiin lukemalla Ihmisen osa. Molemmat kirjat kertovat osuvasti, hauskasti ja oivaltavasti suomalaisesta yhteiskunnasta, maailmasta. Tätä samaa odotin Jumalan sanalta, joka nimensä puolesta tuntuu jatko-osalta Ihmisen osalle. Petyin. Suuret odotukset ensin hieman nitkuivat, kunnes tuli niiden aika romahtaa jossain kesken romaanin.

Kari Hotakainen
Jumalan sana (Siltala, 2011)

[Toimituksen huomio: Blogisti on niin pettynyt tähän kirjaan, ettei jaksa selostaa sitä kovin pitkästi.]

Investointipankkiiri Hopeaniemi istuu kivellä ja katsoo maailmaa. Kivi on Saariselällä. Tuhkapilvi estää lentämisen Helsinkiin, jossa pitäisi olla elämän ensimmäisessä tv-haastattelussa. Apuun tulee Hopeaniemen isän vanha autonkuljettaja Armas, jonka kanssa Hopeaniemi taittaa matkaa Suomen läpi kohti Pasilan studiota.

[Välihuomio: Ihmettelin koko kirjan ajan, miksi Saariselältä Helsinkiin piti ajaa vitostietä eikä nelostietä. Jaguarillakin ajettuna itäisempi reitti on ainakin 80 km pidempi. Tätä ei mitenkään selitetty kirjassa.]

Matkalla kuunnellaan isän opetuksia, puhutaan kovasti Raamattuun viitaten (kertojasta riippumatta), uneksitaan, näytetään lukijalle palasia jostain puheesta, jonka merkitys jää minulle aivan vieraaksi, selostetaan musiikkia. Pysähdytään, jatketaan matkaa. Kunnes ollaan perillä. Pasilassa siis, ei kai oikeastaan missään muussa mielessä perillä.

Kirja jättää minut tyhjäksi, kylmäksi. Jättää tyhjäksi kuin se, minkä mukaan on tullut nimetyksi: Jumalan sana.

Kirjasta ovat enemmän pitäneet ja paremmin kirjoittaneet ainakin Salla, Noora, Jori, Morre, Kirahvi ja Yksisarvinen. Kaikki tuntuvat pitäneen kirjasta ainakin jonkin verran. Miksi minä en? Oliko odotukset kohtuuttomat vai eikö tällaista nykyaikakritiikkiä ja verbaalista tykitystä vain olisi sopinut lukea yksinkertaisen tyylikkään keskitysleirikuvauksen jälkeen? Samanlainen olo on jäänyt joskus jonkun muun kirjankin jälkeen. Olkoon. Siirrytään eteenpäin. Seuraava kirja on jo kesken. Tai kaksikin. Vai kolme.