Sivut

1. maaliskuuta 2012

Hovden: Saamelandia

"Esikoisromaani Saamelandia kuvaa lämmöllä pohjoisen paikkakunnan omalaatuista elämää, ja se on saanut norjalaiset kriitikot vertaamaan kirjailijaa Arto Paasilinnaan", kirjoitetaan kustantajan sivuilla. Paasilinnamaisena teoksena minäkin tätä luin, ja mikäli jotain viime vuosituhannella luetuista Paasilinnoista muistan, niin kyllä tätä voisi suositella Paasilinnasta pitäville.

Magne Hovden
Saamelandia (Otava, 2010/2012)

Poikamieskaksikko Roy ja Leif ymmärtää kalastusreissulla, että ajatus rikastumisesta arktisten tunturipurojen vedestä tehdyillä jääpaloilla, joiden sisään on upotettu yksi lakka, ei toimi. Aiemmin on jo osoittautunut huonoksi ideaksi poronsarvista ja vehnäjauhoista tehty erektiojauhe Arctic Power Powder. Sen sijaan ajatus Saamelandiasta - paikasta, jossa turistit voivat kokea, mitä on olla aito saamelainen - tuntuu hyvältä, joten sitä aletaan toteuttaa, vaikka ymmärrystä sen enempää saamelaisuudesta kuin liiketoiminnasta ei tunnu kummallakaan olevan.

Tällaisesta lähtötilanteesta ponnistaa Hovden tarinan liikkeelle. Siihen sekaan sekoitetaan rahakuljetusryöstö, saamelaisia vihaava norjalainen, saamelainen poromies ja pari suomalaista puukkomiestä sekä muutama satunnainen nainen, niin soppa on kasassa kuin Saamelandiassa ilman reseptiä tehty poronkäristys. Erilaisia tarinanpätkiä yhdistää lopulta lähinnä vain - mikä on kovin ennalta-arvattavaa - tapaaminen Saamelandiassa kirjan lopussa.

Perinteinen veijaritarina siis, jossa viihdyttävyys on filosofisuutta ja vakavuutta paljon tärkeämpää. Toki jonkinlaista kansanfilosofiaakin harjoitetaan, mutta sen merkitys ei nouse suureksi. Parhaiten kirjasta mieleeni jäi yleisesti kuvaukset pohjoisnorjalaisesta elämästä, maisemasta ja ehkä sielunmaisemastakin. Juuri kirjan tapahtumapaikoilla en ole tainnut käydä, mutta niin lähellä, että sain paikat silmiini. Ilman maisemia silmissäni kirjan anti olisi jäänyt vaisuksi. Eli sellaiseksi keskiverroksi A. Paasilinnan tasoiseksi kirjaksi.

4 kommenttia:

  1. Olipa kiinnostavaa lukea tästä. Veijaritarinat ei välttämättä ole ihan ominta aluetta, mutta Pohjois-Norjan maisemat ovat sen verran syöpyneitä mieleen, että sillä siivellä voisi mennä tarinakin. Ainakin mainion arviosi perusteella. Jätetäänpäs siis asia hautumaan!

    VastaaPoista
  2. Amma: Pohjois-Norjaan sijoittui myös Hanne Örstavikin Pappi, jonka luin aiemmin tänä vuonna. Siinä tosin vähemmän liikuttiin maisemassa, enemmän mielessä. Pappi on saanut "Norjan Finlandian" eli Brage-palkinnon.

    Mitäköhän olen tarkoittanut tuolla viimeisellä lauseella? Ehkä sitä, että tämä oli hieman keskitasoista Paasilinnaa parempi. Tosin Paasilinnojen suhteen on muistettava se, että luin lähes koko Paasilinnan tuotannon nuorempana, ja aloin jo kyllästyä, kun kirjat olivat liian samankaltaisia.

    VastaaPoista
  3. Mie olen asunut melkein vuoden Pohjois-Norjassa ja voisin melkein sen tähden tään lukea, vaikka en nyt ole juuri veijaritarina tuulella. :)

    VastaaPoista
  4. Mä olen aloittanut lukemaan kirjaa ja hyvältä näyttää. :)

    VastaaPoista