Milläkö perusteella kirjat valikoituvat luettaviksi? Tämä kirja siksi, että kaipasin luettavaksi novelleja, ehkä hieman jotain naisen kirjoittamaa, mutta etenkin siksi, että en ole Maarit Verroselta lukenut mitään. Verronen on jotenkin kirjailijanimenä kummitellut mielessä todennäköisesti siksi, että joskus kouluaikoina häntä Oulussa on esitelty oululaisena kirjailijana, vaikka onkin syntynyt Kalajoella ja asuu nykyään Helsingissä.
Maarit Verronen
Löytöretkeilijä ja muita eksyneitä (Tammi, 1999)
Eksyneitä, outoja, yksinäisiä. Kummallisia, erilaisia. Verrosen 20 lyhyen novellin kokoelma on täynnä ihmisiä, jotka ovat jollain tavalla hukassa. Joskus he ovat hukassa maailmassa, mutta yleensä itsensä kanssa.
Novellissa Pieni pyöreä kaupunki mies omistaa elämänsä sellaisen kaupungin asioille, jota ympäröivä muuri siirtyy koko ajan kohti keskustaa. Kun muuri katoaa lopulta kokonaan, suuren asiantuntemuksen asiassa hankkinutta miestä taputellaan olalle. Mutta miehen elämästä merkitys katoaa samalla hetkellä, vaikka sitä ei kerrota. Muurin siirtyminen kuvaa Verrosen novelleille tyypillistä elementtiä: ei ole väliä, onko joku asia mahdollista, kunhan sen avulla saadaan jotain kerrottua.
Toisessa mieleenjääneessä novellissa nainen pelkää murtovarkaita. Hän asennuttaa taloonsa kaikki mahdolliset turvajärjestelmät. Muut ymmärrettävästi pitävät häntä hieman häiriintyneenä. Nainen lopulta tilaa ryöstön, jotta häntä uskottaisiin. Ja kuolee lopulta ryöstäjän aiheuttamiin vammoihin. Lopuista 18 novellista en paljasta mitään.
Verrosen henkilöt ovat hieman turhan outoja, että heihin samaistuisi, mutta riittävän normaaleja, että joinakin hetkinä tuntee olevansa melkein samanlainen kuin he. Ja sekös vasta pelottavaa on: olla niin outo.
Novellikokoelma oli mielenkiintoinen välipala, normaalista lukuvirrasta sopivasti poikkeava. Verrosta pidetään oman tiensä kulkijana, jonka kirjoissa on mukana fantasiaa ja scifiä. Tähän teokseen niitä ei ollut eksynyt niin paljon, että minua olisi alkanut häiritä.
Voisit pitää myös Verrosen kokoelmasta Normaalia elämää... Hänen uusin novellikokoelmansa Vanhat kuviot ilmestyi vasta vähän aikaa sitten ja on minulla vielä kesken. Jori luki sen äskettäin ja tykkäsi.
VastaaPoistaVerrosen fantasia ja scifi on yleensä niin ei-genretietoista että se suuresti haittaisi jos lajeista ei pidä, enemmän mennään tuollaisilla omituisuuksilla kuten kutistuva muuri, joiden avulla sitten kerrotaan sitä varsinaista tarinaa. Ja myöhemmissä kirjoissa aletaan olla yhä tiukemmin tavallisessa maailmassa, joskin henkilöt pysyvät outoina ja samalla hetkittäin samaistuttavina, ja tuon ristiriidan kokemus onkin tärkeä osa Verrosen viehätystä...
VastaaPoistaBooksy & hdcanis: Kiitos näistä vinkeistä ja valaisevista lisätiedoista.
VastaaPoista