Että osaakin rasittaa se, että noin puolet kirjasta on kirjoitettu kursiivilla. Ja ilman oikean laidan tasausta. Joku roti pitäisi kirjoissa sentään olla! Olisivat vaihtaneet vaikka fonttia, niin ei olisi tarvinnut kursivoida. Ärsyttää! Siinä ensitunnelmat kirjasta.
Antti Leikas
Melominen (Siltala, 2011)
Osa I luettu, eli sivulle 131 asti. Jotenkin tuntuu, ettei kirja ole antanut vielä mitään. Epämääräistä ajatustenvirtaa. Työpaikan touhuja, kokousta. Sekalaisia työkavereita, joista ei oikein saa otetta.
Osa II luettu, sivulle 190 asti. Eli kirja on lopussa. Toisessa osassa kuvailtiin lapsiperheen iltatoimia, yötä lasten kanssa, ja aamua, kun pitää viedä lapset kouluun ja päiväkotiin ja mennä itse töihin.
Kustantaja lupasi takakannen esittelyssä näin: "riemastuttavan omapäinen esikoiskirjailija - - vie meidät - - tavalla, jonka jälkeen mikään ei ole ennallaan. - - Yhden normipäivän aikana Jaakkola [eli tämän kirjan päähenkilö] ehtii - - tarjota - - lukijalle - - filosofisia pohdintoja - - suurta myötätuntoa herättävän kuvan lapsiperheen arjesta - ja monet hyvät naurut."
Tänä vuonna lukemistani kaikkein tylsin kirja. Mutta minä en olekaan ollut kuvatun kaltaisessa työssä. Ja minulla ei ole lapsia, ei omia eikä pomon lapsia, jotka se on tehnyt nykyisen vaimon kanssa. Ehkä minä en siksi vain ymmärrä.
Kiitos tästä aamun lukuhetkestä, se tarjosi minulle filosofisia pohdintoja ja päänsisäistä naurua.
VastaaPoistaLeikaksen kirjassa oli mielestäni potentiaalia, mutta vähän meni kyllä minultakin ohi.
Hihii! I see your point, jos minulla ei olisi pieniä lapsia, olisin ollut ihan samaa mieltä kanssasi. Ensimmäinen osa meni ohi minultakin, mutta toinen pelasti paljon, kun löytyi samaistumispintaa. Minullakin oli odotukset korkeammalla.
VastaaPoistaMinua kirja ei hirveästi ärsyttänyt, muttei erityisesti sytyttänytkään. Silti ihan mielenkiintoinen kokeilu minusta, eikä välttämättä huonoimpia näistä miehisistä yhdenpäivän tajunnanvirta -romaaneista. :)
VastaaPoista