Steinsdóttir: Omaa tietä

Bongasin tämän kirjan Hannalta Kirjainten virrasta, hänen Ikkunat auki Eurooppaan -haasteen lukusuunnitelmistaan, ja ajattelin kirjan olevan sopiva täyttämään Islannin kokoinen aukko omassa IaE-haasteessani.

Kristín Steinsdóttir
Omaa tietä (Lurra Editions, 2006/2010)

Kristín Steinsdóttir kuuluu kuuluu kustantajan mukaan islantilaisen nykykirjallisuuden kärkinimiin. En kiistä sitä, sillä islannin kirjallisuuden tilanteesta ei ole sen enempää tietoa nyky- kuin muinaiskirjallisuuden osalta. Tämä hänen romaaninsa oli Islannin ehdokas Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon saajaksi vuonna 2008, joten ei hän ainakaan täyttä arvostusta vailla ole.

Kirjan päähenkilö ja samalla ainoa merkittävä henkilö on vanha nainen, leski. Hänen nimensä on Sigbruöyr tai jotain sinne päin, jotenkin hankalan näköisesti islanniksi kirjoitettuna. (Häiritsivät koko lukemisen ajan nuo vaikeasti kirjoitetut islanninkieliset nimet.) Leskirouva S on hieman omalaatuinen yksinelävä ihminen.

Mutta tuohon rouvaan melkein rakastuu. Hän on todella sympaattisen oloinen hahmo, joka voittaa lukijan puolelleen sillä, ettei hän todellakaan yritä olla mitenkään järkevä. Hänestä saa kuvan, että hän on mitä haluaa olla. Eikä hänen tarvitse elää sillä tavalla kuin muut ihmiset haluaisivat. Hänestä tulee jollain tapaa mieleen Mikko Rimmisen Nenäpäivän rouva. Molemmat omalaatuisia vanhoja naisia. Mutta tämä rouva on kuitenkin ihan erilainen. Steinsdóttir kirjoittaa naisen elämästi jokseenkin kertovalla otteella. Mitään ei erikseen ehkä selitellä. Nainen vain on sellainen kuin on. Tapa, jolla Hemingway kuvasi vanhusta, oli kenties vähän samankaltainen.

Kirja oli myös mielenkiintoinen ikkuna islantilaiseen kirjallisuuteen, sillä kirjassa oli jonkinverran nimeenomaan islantilaista. Lähinnä se tuli esille jonkinlaisena päähenkilöön henkilökohtaisestikin kietoutuvana mystiikkana.

P.S. Kirja tuli luettua jo joku päivä sitten, eikä enää oikein saa otetta. Valitan.