Kun olin lukenut Mazzarellan esseitä identiteetistä, ja olin antanut itseni ymmärtää, että hän käsittelee romaaneissaan samoja teemoja, päätin tutustua hänen romaanituotantoonsakin. Kirjastosta tarttui mukaan vuosi mainitun esseekokoelman jälkeen ilmestynyt Marraskuu.
Merete Mazzarella
Marraskuu (Tammi, 2004)
Sanotaan heti aluksi, etten oikein pitänyt tästä kirjasta. Ja sitten eteenpäin.
Tätä sanotaan romaaniksi, vaikka se on neljän novellin kokoelma. Jos muutama nimi vaihdettaisiin, novelleilla ei olisi oikeastaan mitään yhteyttä toisiinsa.
Mazzarella kuvaa vuonna 2004 ilmestyneessä romaanissa maailmaa vuonna 2012 eli tästä hetkestä katsottuna ensi vuonna. Osa hänen tulevaisuusennustuksistaan osuu vähän sinne päin, osa ei niinkään. Ne kertovat ihmisistä, joista on tullut - tai he ovat tehneet itsestään - yksinäisiä. Niin kai asian voisi tiivistää. Tai ehkä niinkuin Mazzarella on sen ajatellut: yhteiskunta, maailman muutos on tehnyt heistä saaria, eivät ole osa mannerta.
Novelleiden päähenkilöt tutkailevat lähinnä itseään. Tutkivat vain turhan samankaltaisella tavalla ollakseen miehiä, naisia, nuoria ja vanhoja. Jostain syystä tämä piirre ärsyttää minua novellikokoelmissa. Teoksen lukeminen puudutti loppua kohti, se tuntui toistavan itseään, vaikka novellien teemat näennäisesti olivatkin erilaisia.
P.S. Viimeinen novelli tuli luettua "puolipikalukutekniikalla". 50 sivua noin pariinkymmeneen minuuttiin. Ehkä jotain jäi havaitsematta, mutta en anna sen itseäni häiritä.
Linkitin sinun arviosi omaan, tämänpäiväiseen Mazzarella-tekstiini. Viimeinen novelli oli tosiaan puuduttava, melkein ei jaksanut lukea.
VastaaPoista