Claes Andersson
Oton elämä (WSOY, 2011)
Aivan aluksi haluan - kuten eräs nykyinen vasemmistopoliitikko kerran aloitti - miettiä sitä, mikä tämä kirja oikein on. Kirjailijan tai kustantajan - kumman lie - määrittelemänä se on aikalaisromaani. Ja mikähän sitten on aikalaisromaani? "Kirjallisuus jäsentää ja auttaa näkemään, mitä ajassa tapahtuu." Sellainen ajatus löytyi aikalaisromaanista. Minä luin - ehkä alun pienen hämmennyksen jälkeen - tätä kirjaa oikeastaan esseekokoelmana, jossa romaanimaiset tapahtumat toimivat kehyskertomuksena. Varsinaisesti kirjassa ei tapahdu mitään, jos ei laske tapahtumiksi muistoja ja pohdintoja maailmasta.
Toiseksi jään miettimään, mitä tämä kirja antaa lukijalle kahdenkymmenen vuoden päästä. Nyt kirjaa saattoi vielä lukea jokseenkin itsensä kanssa samanhenkisen, vaikkakin vanhemman, miehen jorinoina maailman menosta. Kun kirjan tapahtumat olivat ajallisesti lähellä, ne vielä palautuivat omaan mieleen ja näin antoivat kirjalle sisältöä. Mutta kun maailma muuttuu ja ikääntyvän miehen pohdinnat maailmasta sen mukana, mitä antaa joskus myöhemmin tällainen romaani, jossa ei ole varsinaisesti minkäänlaista tarinaa?
Voisi näistä pohdinnoista pian luulla, etten pitänyt kirjasta. Kyllä pidin. Hyvä kirja se on, mutta romaaniksi ei minun makuuni. Lukisin mieluummin samalta kirjailijalta esseitä maailman menosta. Tämä väkinäisesti romaaniksi puettu teos ei sillä tavalla sytyttänyt. Asiat, joista kerrottiin, olivat lukemisen arvoisia. Lause, jota käytettiin oli usein varsin hyvä. Mutta tarina petti, se ei kantanut eikä täten yhdistänyt kirjaa riittävästi. Luulen, että sen vuoksi tälle kirjalle käy omassa muistissa niin, että se hautautuu, unohtuu. Kuten ne ajassa tapahtuvat asiatkin, joista Andersson - kirjan Otto - kertoo.
Katso myös: Erjan lukupäiväkirja ja Kulttuuri kukoistaa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti