Kirjavainen: Viereenkatsoja

Muistan joskus aiemmin aikoneeni lukea tämän kirjan. Nyt se sattui silmiin kirjastossa, joten otin mukaan. Myöhemmin etsin kirjasta lisätietoja. Se on esikoisromaani elokuvaohjaajalta, jonka ohjaama sotaelokuva Hiljaisuus pyörii parhaillaan. Kirja oli ehdolla myös HS:n esikoiskirjapalkinnon saajaksi 2009. Palkinnon voitti tuolloin Leena Parkkisen teos Sinun jälkeesi, Max.

Sakari Kirjavainen

Viereenkatsoja (Johnny Kniga, 2009)

Kirjaa oli mukava lukea heti alkusivuista lähtien. Luin kirjan puoliväliin illalla. Sitten oli pakko alkaa nukkua, vaikka kirjaa en olisi oikeastaan halunnut jättää kesken. Seuraavana päivänä jatkoin kirjaa illansuussa, kunnes taas piti lopettaa. Illalla luin sitten loppuun. 168-sivuinen kirja ei tosin vaadi lukijalta suurta ajankäyttöä. (Kirja oli muuten sopivan kokoinen luettava, siis sopivan leveä ja korkea. Mutta siitä aiheesta kirjoittanen myöhemmin lisää aivan omana aiheenaan.)

Kirja kertoo miehestä, joka syystä, joka jää hieman hämärän peittoon, makaa sairaalasängyssä. Mies on ehkä joutunut tuohon tilaan, lähinnä odottamaan kuolemaansa, aikaisemmin kuin olisi kohtuullista. Sairaalassa hän keskustelee vain hoitaja S:n kanssa, jotka keskustelut kyllä lyhenevät koko ajan, sekä huonetoverinsa kanssa. Huonetoverin kanssa käydään periaatteellisia keskusteluja, joihin jännite ladataan sillä, että huonetoveri on vanha uskova mies, kun taas päähenkilö on jotain aivan muuta.

Se aivan muu paljastuu myös takaumissa, joita kirjassa on enemmän kuin sairaalasänkykehyskertomusta. Vaeltelu nuoruuden Tukholmassa, Berliinissä, jopa Jäämerellä sekä omassa asunnossa Inarintiellä Helsingin Vallilassa ovat kirjassa olennaisia. Mutta eivät niin olennaisia, kuin se loputon itsen ja maailman tutkistelu, jota päähenkilö mielessään pyörittelee. Ja minä nyt näytän pitävän tällaisista kirjoista.

Kirjan takakannessa kirjaa mainostetaan mm. näin: "aforistiseen tarkkuuteen yltävä taidonnäyte taitavalta tarinanpunojalta." Kyllä, taitavasti punottua tarinaa, jossa siirtymät sängystä Berliiniin, josta takaisin Vallilan kautta huonetoveriin eivät häiritse, vaan vievät tarinaa eteenpäin. Sanonta "aforistinen tarkkuus" jää mietityttämään. Kirjassa toki on aforisminomaista, tai paremmin sanottuna fragmentinomaista iskevää pohdintaa, mutta ostaako tai lainaako joku kirjan sen vuoksi, että sitä mainostetaan sanalla aforistinen? Onko aforistinen todella myyntivaltti? Aforismikirjoja, jotka todella ovat aforistisia, ei juuri osteta.