Franzen: Tumman veden päällä

En enää muista, miksi tämä oikeastaan tarttui kirjastosta mukaan. En ole mikään Franzenin fani. Muistin vain, että tämä oli mukana finaalissa viime vuoden parasta esikoisteosta valittaessa.

Peter Franzen

Tumman veden päällä (Tammi, 2010)

Ennakko-odotuksia ei ollut, joten kirjasta oli helppo pitää. Kun on itse kasvanut pohjoisessa, ja jonkin verran tietää maisemia Kemin suunnaltakin, kymmenen vuoden ikäero kirjailijaan ei haitannut kirjan sisälle pääsemisessä. Olin aika lailla alusta lähtien kuin varjo Peten vierellä, kun kirjaa luin.

Eihän kirja mitenkään erityinen ole, mutta kun siinä oli taitavasti osattu pysyä sen yhden pojan päänsisällä sen enempiä selittelemättä, kirja alkoi tarina tarinalta muodostua kokonaisuudeksi, joka laajentui pienen Peten tarinaa isommaksi.

Lukiessa muistelin jotain toista tällaista kirjaa, jossa lapsen näkökulma on keskeinen. Kuvittelin, että se on Hannu Väisäsen Vanikan palat, mutta tuosta kirjasta netistä lukiessani en ole enää varma. Kreetta Onkelin Ilonen talo palasi myös mieleeni, sen luin aiemmin tänä vuonna.

Mielenkiintoista oli myös lukea Peten käynnistä lestadiolaisten suviseuroissa, sillä itsekin olen ko. tapahtumassa lapsena käynyt. Mielenkiintoisen havainnon olin tekevinäni saarnamiehestä, jota Pete suuressa teltassa katselee. Franzenin kuvaus tuo mieleeni Kielletty hedelmä -elokuvan (2009) saarnaajana esiintyvän Tommi Korpelan, ei oikeita suviseurasaarnaajia.

Franzenin kieli, lapsen maailmaa mukailevana kai tarkoituksellisesti, on pelkistettyä. Siten se on myös helppoa ja nopeaa lukea. Yksinkertaisesti: kirja oli lukukokemuksena hyvä, mutta ei erinomainen.

P.S. Todella oudon arvion kirjasta löysin Turun Sanomista. Tuntuu kuin Putte W:lla olisi ollut etukäteen Franzenista huono kuva, eikä sitten jaksa kirjaa edes kunnolla lukea.