Oli tarkoitus käydä katsomassa elokuvateatterissa Sovinto tässä syksymmällä. En sitten käynyt. Nyt tartuin keskikokoisin odotuksin romaaniin Sikalat, jonka pohjalta elokuva oli tehty.
Susanna Alakoski
Sikalat (Schildts, 2007)
Kehuttu kirja, saanut jonkin palkinnonkin. Elokuvasta kuvittelin pitäväni. Ja kirja sitten ei tunnu miltään. Joskus käy näin.
Kieli. Lauseet. Rakenne. Töksähtelevää. Hidasta lukea. Jonkinlaista sekavuutta. Joku mosaiikkiko kenties, jota en värisokeana näe? Ei kai yli kymmenvuotias ajattele pelkillä päälauseilla?
Tähän lukukokemukseen vaikutti selvästi hetki sitten luettu Franzenin Tumman veden päällä. Minusta Franzen onnistui paremmin kuin Alakoski. Franzen näytti maailman pojan silmin. Alakoski tuntuu näyttävän maailman vain näennäisesti tytön silmin. Välillä siihen kuitenkin tulee jotenkin aikuismainen näkökulma. Eikä se tule vain siitä, että lapsi joutuu liian paljon näkemään sitä, mitä lapsen ei pitäisi nähdä.
Lapsuutta lähiön juopottelevassa ja väkivaltaisessa perheessä kuvaava romaani voisi olla koskettava. Hämmästelin sitä, että miksi tämä kirja ei kosketa. En ole vielä keksinyt vastausta.
Ei vain osu maaliin, joka tässä tapauksessa olen minä, lukija.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti