Sivut

7. tammikuuta 2012

Raittila: Liikkumaton liikuttaja

Todennäköisesti tähän ohuehkoon esseekokoelmaan tutustumisen siemen kylvettiin Prosak-illassa, jossa Hannu Raittila oli vieraana. Aiemmin olen häneltä lukenut romaanit Ei minulta mitään puutu ja Canal Grande.

Hannu Raittila
Liikkumaton liikuttaja. Esseitä (WSOY, 2004)

Kirjassa on kymmenen esseetä. Tekisi mieli kirjoittaa niistä jokaisesta erikseen, mutta en sitä kuitenkaan tee. Vaikka esseiden aiheet vaihtelevat kirjailijan ammatista kustannustoiminnan kuvailuun, markkinatalousanalyysistä Kekkosen muotokuvaan ja luontosuhteeseen, tuntuu kuitenkin siltä, että kyseessä on yhtenäinen esseekokoelma. Ensiksikin tämä johtunee Raittilan kielestä ja tyylistä, toiseksi siitä, että nimiesseen Liikkumaton liikuttaja mukaisesti monessa on taustalla ajatus markkinoiden ja pääoman määräävästä vaikutuksesta, jota muuten Raittila ankarasti kritisoi.

Raittila kirjoittaa terävästi niin kirjailijan ammatista kuin markkinataloudesta. Terävyyden lisäksi hän on hauska. Välillä tosin jää miettimään, onko jossain kohdassa Raittila terävä, hauska vai ainoastaan ilkikurinen venkoilija. "Hyvän kirjailijan pitää olla pikkuisen tyhmä. - - Laaja-alainen älykkyys ja varsinkin syvällisyys ovat kirjailijalle melkein yhtä kauhea riesa kuin verbaalinen nokkeluus." Ei tuollaisista ota lopullista selvyyttä ainakaan ensimmäisellä lukemiskerralla.

Luontoa tai oikeastaan ihmisen luontosuhdetta käsittelevässä esseessä Raittila laittaa lukijan miettimään. Mikä on eläimen paras paikka? Kärsiikö se enemmän luonnossa kuin ihmisen hoidossa, jossa rokotukset hoidetaan eläimille samalla tavalla kuin koululaisille ja niiden terveydestä huolehditaan niin kuin Yleisradion henkilökunnankin?

Viimeisessä esseessä Raittila kertoo, miten hänestä saattoi - vastoin kaikkia yleisiä opetuksia - tulla kirjailija, vaikkei hän ollut elämänsä aikana ennen kirjailijaksi eksymistä kirjoittanut juuri mitään. Hän ajattelee lausein, kielellä. "Minun päässäni ajatusten ja lauseiden välillä on yhtäläisyysmerkki." Jotkut muut taas "eivät tuntuneet ajatusmaailmassaan operoivan selvällä suomen kielellä, vaan kuvien, tuntemusten ja mielteiden välityksellä." Raittila tiivistää oman ajattelupohdintansa johtopäätöksen: "tajusin koko ikäni ajatelleeni korrektein lausein". Siinä taitaa olla varsin hyvä lähtökohta kirjailijalle, joka on sanojen ja lauseiden käytön ammattilainen.

Tämä kirja oli niin paljon hyviä ajatuksia sisältävä, että se on pakko ostaa omaan hyllyyn, jotta siihen voisi palata aina halutessaan.

1 kommentti:

  1. Kuulostaa mielenkiitoiselta! Esseitä luen nolostuttavan vähän, jos lainkaan. Raittilan tyylistä pidän noin ylimalkaan. Tällaisesta kirjastahan voisi poimia kiinnostavimmat ensin, ja katsoa sitten, saako lopunkin luettua.

    VastaaPoista