Örstavik: Pappi

"Minulla onkin sanat. - - Luulin, että sillä tavalla saavuttaakin jotain. - - Joskus sillä saavuttaakin. Joskus siinä on jotain, mutta tuntuu ihan kuin sanoilla olisi vähemmän yhteyttä kuin luulin. Voin kaivella kieliä ja merkityksiä loputtomiin enkä sittenkään saa otetta ja saa sitä pysymään esillä."


Hanne Örstavik
Pappi (Like, 2004/2006)

Kirja kertoo papista, mikä ei liene nimen perusteella yllättävää. Örstavikin kirja ei kuitenkaan ole hengellinen, sitä älköön mahdollinen lukija säikähtäkö. Naispappi, joka on jättänyt jotain - kirja ei oikein kerro mitä kaikkea - taakseen, väitöskirjan, Saksan. Ja on ajanut kohti pohjoista Suomen läpi, Norjaan, papiksi vuonojen maan pohjoisimpiin osiin.

Pääasiassa Liv, naispappi, penkoo omia ajatuksiaan ja muistojaan. Lisäksi hän pohtii tutkimustaan, saamelaisten kapinaa 1800-luvun puolivälissä. Kirjassa on esillä vain aivan muutama henkilö papin lisäksi. Sekin kääntää katseet päähenkilöön. Tämä on, mikäli termiä jotenkin ymmärrän, psykologinen romaani. Se käsittelee sitä, mitä on olla ihminen ja ihminen ihmiselle. Elämääkin käsitellään, kuoleman kautta. Itse aiheutetut kuolemat ovat kovin läsnä teoksessa. Alkuun laittamani sitaatti kertoo siitäkin, miten Liv pohtii sanojen, sanomisen merkitystä.



Tässä teoksessa oli eräs mielenkiintoinen piirre, johon tuntuu harvoin törmäävän. Kirjassa ei ole minkäänlaisia lukuja, kappaleita, numeroituja tai otsikoituja osia. Kappaleita siis on, sellaisia, jotka muodostuvat muutamasta virkkeestä. Mutta ei sen suurempia kokonaisuuksia. Siitä huolimatta tarina liikkuu sujuvasti tässä hetkessä, menneessä, muistoissa, vanhassa kapinassa. Tässä onnistuminen kertoo kirjoittajan taitavuudesta. Ehkä siksikin tämä romaani on palkittu norjalaisella Brage-palkinnolla.

Kirja oli ensimmäinen Örstavikini. Se synnytti halun lukea enemmän. Kirjan kerronnassa on jotain kaunista, jota en yhden kirjan perusteella vielä aivan tavoittanut. Ehkä tavoitan sen, jos luen enemmän.