Tätä kirjaa lukiessa tuli pohdiskeltua lukijan fyysisen ja henkisen tilan vaikutusta lukukokemukseen. Luin kirjaa sekä iltaisin erittäin väsyneenä, päivällä mm. huoltoasemalla kesken rankan automatkan että aamulla virkeänä. Välillä teki mieli jättää koko kirja kesken, mutta kun seuraavalla kerralla avasi kirjan, teksti vetikin mukaansa. En oikein saanut selvää, oliko kyse lukijasta vai kirjasta: oliko kirja välillä puuduttava ja kliseinen vai puutuiko lukija muista syistä?Nick Hornby
Alas on pitkä matka (WSOY, 2006)
Neljä ihmistä, kaksi naista ja kaksi miestä, tapaavat toisensa itsemurha-aikeissa. Itsemurhat jäävät tekemättä, ja kvartetti alkaa pitää yhteyttä, ehkä tukeakseen toisiaan, ehkä tehdäkseen myöhemmin sen, mikä jäi tekemättä, kun muut olivat häiritsemässä ensimmäistä yritystä. Tästä asetelmasta Hornby rakentaa tarinaa.
Tarina ei kosketa. Itsemurha, vaikea sairaus, elämän epäonni ja kaikki mahdolliset muut ikävyydet eivät kosketa. Jossain kirjailija on siis epäonnistunut. Naurukaan ei pyri esille kuin aivan paikoitellen. Parhaiten kirjassa osuvat maaliin filosofisemmat pohdinnat tai huomiot siitä, miksi ihminen kokee elämänsä elämisen arvoiseksi tai miten ja millä reunaehdoilla ihmiset toisiaan ja itseään käsittävät. Syvällisyyttä olisin kaivannut lisää, kun teemana on itsemurha. Toki Hornbya aiemmin lukeneena en odottanutkaan, että aihetta käsiteltäisiin syvällisen vakavasti, otsa kurtussa.
Kirjassa on neljä kertojaa. Tämä kertojan jatkuva vaihtaminen voi osittain viedä kirjan syvällisyyttä, mutta se antaa mielenkiintoisesti aina useampia näkökulmia siihen, mitä oikein tapahtuu. Aina eivät kaikki pääse ääneen, mutta jo kaksikin näkökulmaa antaa enemmän kuin yksi. Kun vielä henkilöt ovat niin monella tavalla erilaisia, näkökulmat ovat myös erilaisia, ja tarina saa niistä uudenlaista pyörrettä.
Kun on lukenut, jo joitakin vuosia sitten, Hornbyn muuta tuotantoa ja pitänyt siitä, kirja jättää vähän pettyneen olon. Aineksia olisi ollut, mutta ehkä näennäishauskuus ei juuri nyt vain vedonnut minuun. Ehkä olisin kaivannut synkempää lähestymistapaa tähän teemaan.
Olen lukenut tämän kauan sitten, mutta silloin kyllä tykkäsin. Tosin muistan, että alku tuntui jotenkin hitaalta - tai sitten oli jokin ihan muu syy, miksi aluksi tökki. Uusimmisat Hornbyn kirjoista on minulle jäänyt vähän sellainen olo, kuin jotain jäisi puuttumaan. Toisaalta viihdyn edelleen hänen kirjojensa parissa, mutta lopuksi kuitenkin huomaa jääneensä kaipaamaan jotakin.
VastaaPoistaMinä tykkään varhaisemmasta Hornbysta. Uskollista äänentoistoa ei mikään voita ;) Luin syksyllä Juliet, riisuttuna, joka oli ihan menettelevä, mutta jätti kaipauksen vanhempaan Hornbyhyn. Tämä Alas on pitkä matka on aika pitkälti kadonnut muististani, mutta sen verran, mitä muistan, pidin sitä ihan ookoona, kepeänä katsantona synkkään aiheeseen.
VastaaPoista