Ian McEwan
Sementtipuutarha (Otava, 1978/2009)
Alku on tehokas. "En tappanut isääni, mutta joskus minusta tuntui että autoin häntä matkaan. Ja lukuunottamatta sitä että hänen kuolemansa osui yhteen erään oman ruumiillisen kehitykseni rajapyykin kanssa, se tuntui merkityksettömältä verrattuna siihen mitä sitten seurasi." Yksi mahdollisuus lähteä tulkitsemaan tätä kirjaa voisi olla sen suhteuttaminen näihin kahteen ensimmäiseen virkkeeseen.Minä, 15-vuotias Jack, ei siis tapa isäänsä. Mutta isä kuolee, ja kohta äitikin. Taloon, joka on jäänyt keskelle "ei-mitään" ja jota ympäröi sementtipuutarha, jäävät asumaan Jackin lisäksi hänen isosiskonsa Julie sekä nuoremmat sisarukset Sue ja Tom. McEwan kirjoittaa heidän elämästään, joka lähes kokonaan eletään talon sisällä. Kirjan nimeksi voisi jopa sopia paremmin "talo sementtipuutarhassa". Talon ympärillä ei ole mitään, mutta sisällä tapahtuu.
Ilman suurempia juonipaljastuksia kerrottakoon, että talossa ei vanhempien kuoleman jälkeen käy juuri kukaan ulkopuolinen. Lapsista Jackilla ja Suella ei tunnu olevan mitään yhteyttä ulkomaailmaan. Toisiinsa heillä on yhteys, joka välillä tuntuu tiivistyvän lähinnä yhteisen salaisuuden ylläpitämiseksi. Ja yhteys saa lopulta muotoja, joita lähes osaa odottaa asioiden mennessä omituisempaan suuntaan.
Keskeisesti kuvauksen kohteena on Jack. Murrosikäinen nuori, joka masturboi paljon useammin kuin peseytyy. Eikä siisteyden puute jää pelkästään Jackiin. Myös koko talo on välillä siivoton. Kärpäsiä lentelee, sängyn alta löytyy homeisia lautasia, ovia pidetään kiinni ettei hajut leviäisi. Muutamia kertoja - ja se todella tuntuu tämän kirjan tarinassa jotenkin olennaiselta - Jack peseytyy tai talo siivotaan.
McEwan on kertoja, joka kronologisesti Jackin kautta seuraa, mitä tapahtuu. Talossa elävän kvartetin touhujen kummallisuutta ei erityisesti selitetä, mutta lukijana kuitenkin ajattelee ymmärtävänsä, kuinka asiat voivat alkaa mennä niin kuin kirjassa menevät. Vaikka seuraava vertaus ei ehkä täysin toimi, teen sen silti. Samanlainen nuoren pojan näkökulmasta kerrottu oudon, jollain tavalla suljetun maailman kuvaus oli vasta lukemani Imre Kertészin keskitysleirikuvaus Kohtalottomuus.
Ensimmäinen luettu McEwan ei varsinaisesti ihastuttanut, mutta ei saane kavahtamaan kirjailijan muita teoksia. Se täytyy todeta, että onneksi Sementtipuutarha oli vain reilut 130-sivuinen pienoisromaani. Pidempänä sen maailma olisi kai alkanut ahdistaa.
Tätä kirjaa on blogistaniassa luettu viime vuosina ahkerasti. Tämän vuoden puolella sen ovat lukeneet Hannat Kirjainten virrassa ja Morren maailmassa. Järjellä ja tunteella -blogista löytyy linkkejä muihin.
P.S. Pk-seudun McEwan-faneille tiedoksi, että huomenna maanantaina 2.4. Kanneltalossa klo 18.30-20 FM Pekka Kankainen puhuu McEwanista. Osoite siis Klaneettitie 5, Kannelmäki, Helsinki.
Minulla on vasta kaksi McEwania takana, ja kirjat olivat keskenään hyvin erilaisia. Ensimmäiseksi luin hienoviritteisen Rannalla, joka on edelleen yksi hienoimpia kirjoja, joita olen lukenut. Sitten luin tämän ja voin aika pahoin. Kyllä esikoisessakin on nähtävissä taito ja tarkkanäköisyys, mutta en voi silti sanoa nauttineeni tästä teoksesta.
VastaaPoistaJoka tapauksessa olen sitä mieltä, että McEwan on jo näiden kahden perusteella nykykirjallisuuden suurimpia nimiä, ja odotan innolla, mitä hänestä vielä paljastuu, kun luen häntä lisää.