Haahtela: Elena

Satuin katsomaan kelloa alkaessani lukea Haahtelan pienoisromaania. Ja katsoin kelloa, kun olin sen lukenut. Näiden kahden katsomisen väliin mahtui vain puoli kellotaulunkiertoa. Hämmentävän pieni romaani, paljon 126 sivuaan pienempi. Hitaamminkin tämän olisi voinut - ja ehkä ennen kaikkea kannattanut - lukea.

Joel Haahtela
Elena (Otava, 2003)

Kun Haahtelan Traumbachin lukemisesta ei ole kovin kauaa aikaa, Elenaa lukee Traumbachin esikuvana tai vähintään harjoitteluversiona. Niin samanlaisia kirjoja ne tuntuvat olevan. Mies kaupungissa etsii toista ihmistä.

Oli aamu ja vielä hämärää. Kuljin puiston läpi ja nainen tuli minua vastaan. Katsoin häntä kasvoihin, mutta hän oli kääntänyt päänsä toisaalle, kohti taivasta. Kun olimme ohittaneet toisemme, pysähdyin ja katsoin taakseni. Jäin siihen pitkäksi aikaa, vaikka nainen oli jo kauan sitten kadonnut.

Näin mies - nimetön - näkee hänet ensimmäistä kertaa. Sen jälkeen hän istuu puistossa nähdäkseen hänet uudestaan. Ja näkeekin. Kunnes jostain syystä nainen ei enää kävele puiston läpi. Ja mies etsii hänet muualta.

Kun tulen kotiin, ripustan takin eteisen naulaan. Luen sanomalehden ja keitän teetä. On myöhäinen iltapäivä ja puutarhan valo jo hämärää. Tähän aikaan päivästä se katoaa vastapäisen rakennuksen taakse ja seinässä näkyy valon liukuva raja. Painan käteni teekupin ympärille ja tunnen sen lämmön. Katson ovea, jonka takana on tyhjä huone. Vielä huomiseksi on luvattu kylmää, mutta loppuviikosta tuuli kääntyy pohjoisesta itään.

Tällaista kerronta on. Kuvauksia siitä, missä ja miten nainen on nähty, haistettu. Kuvauksia arkisista askareista. Teksti on kaunista, yksinkertaisempaa kuin Traumbachissa. Mutta tämä kirja ei sytyttänyt. Jotain kertonee sekin, että kirja loppui nopeasti.

Niin. Tuo toinen lainaus on aivan kirjan alusta. Luin kirjaa pitkälti tyhjän huoneen arvoituksena. En tiedä, miten se niin ottikin silmiin, että ajatteli sillä olevan merkitystä. Olisinhan voinut tarttua johonkin muuhunkin yksityiskohtaan. Tällä kertaa intuitioni toimi. Mutta sekään ei tuottanut tyydytystä.

P.S. Haahtelaa on blogeissa luettu paljon. Elenasta on kauniisti kujerrellut Linnea.