Kun teoksen on kirjoittanut palkittu runoilija ja romaanin kirjoittamisessakin kunnostautunut, suomalaiseen älykkökerhoon pyrkivä juristi, olisin odottanut enemmän. Tämä teos oli pettymys.
Jarkko Tontti
Koti, uskonto ja isänmaa (Helsinki-kirjat 2011)
Tontin esseekokoelma on todellakin "yritelmä" niin kuin hän itse esseen määrittelee kirjan alussa. Sen ei kuitenkaan pitäisi olla mikään etupainotteinen anteeksipyyntö lukijalta, että "tämä nyt on vähän tällainen hutaisten tehty". Olisin ensinnäkin odottanut runoilijalta parempaa, monipuolisempaa kielenkäyttöä. Toiseksi olisin halunnut laajempia, syvällisempiä esseitä. Monet kirjan esseistä jäävät pintaraapaisuiksi.
Parasta antia minulle kirjassa oli essee Tontin runollisista rakkauksista: Haavikko, Melleri, Manner ja Kavafis mahtuvat hienosti samaan tekstiin kiertyen vielä Tontin elämän ympärille. Kirjan poliittiset tekstit eivät minua innostaneet, vaikka tunnen jakavani kirjoittajan kanssa samankaltaisen maailmankuvan. Monet poliitikot osaavat sen paremmin.
Kirjan ansiot hupenevat teemallisen sekavuuden, huonohkon kielen ja jopa suoranaisten, ehkä kiireessä tulleiden, virheiden vuoksi. Jos heti ensimmäisessä esseessä lauseen lopusta puuttuu piste ja sanasta tavu, epäluulo herää. Ja jos essee yritään päättää ytimekkäästi lauseella, jossa on sana "loppupeleissä", toivo kuolee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti