Sivut

17. marraskuuta 2011

Taskinen: Täydellinen paisti


Tuli luvattua, että luen HS:n esikoiskirjapalkinnon voittajan. Kävi hyvin, minulle, sillä voittajateos oli valmiiksi kirjastosta lainassa. Ja se ei ole runokokoelma. Vaikka kai minä runoistakin olisin jotain keksinyt sanoiksi puettavaksi, ja lauseiksi. Tässä teoksessa on puettu lauseita romaaniksi asti. Samalla paistetaan sikaa.

Satu Taskinen
Täydellinen paisti (Teos, 2011)

Nenässäni oli lähes koko kirjan ajan paistetun sian tuoksu. Ehkä se teki kirjan lukemisesta jotenkin tunkkaista, raskasta. Ulkona Wienissä leijuva sumu ei parantanut tilannetta. (Sitä vain mietin, oliko se sumu samanlaista kuin Hannu Raittilan Canal Grandessa. Molemmissa kirjoissa puhutaan kolmen viikon sumusta.)

Huomasin lukevani kirjaa kaikkien muiden ulottuvuuksien lisäksi parisuhdekuvauksena. Toisilleen vieraiden ihmisten liitto, Taru ja Itävaltalainen. Henkinen etäisyys tuntui suurelta näiden kahden välillä. Ulkopuolinen siinäkin mielessä, päähenkilö. Ulkopuolisuuttahan tässä kirjassa arvioiden mukaan on kuvattu.

Teos on paikoin hauska. Mietin jopa, että Taskisesta voisi olla pakinoitsijaksi. Kirjan hauskuutta pohdittiin eilen Radio Helsingin kyselytunnilla, kun kirjailija oli Ville Blåfieldin vieraana. Puhuivat lukijapalautteesta, jonka mukaan teos on salakavalan hauska. Taskisesta sain käsityksen, että ns. hauskuus tai huumori oli tullut kirjaan vähän kuin vahingossa. Lisäksi haastattelusta jäi fiilis, ettei Taskisesta ole, ja tuskin haluaisikaan, pakinoitsijaksi. Jostain syystä pidän kirjailijoista, jotka puhuessaankin ovat hauskoja - tosin lukemistani Jari Tervon kirjoista en pidä - mutta Taskinen ei vaikuta hauskalta.

Mietin, että mitä yhdenpäivänromaaneja olen lukenut. En nopeasti keksinyt oikein mitään. Kun jotenkin Täydellistä paistia lukiessa tuli taas mieleen, että onko se nyt niin olennaista, että tapahtumat ovat näennäisesti yhden päivän aikana tapahtuvia, kun kuva laajenee päivää suuremmaksi. Ja onko yhdenpäivänromaanin pakko olla paksu, korostaa sitä, että kuinka paljon yhteen päivään saadaankaan mahtumaan?

Lopuksi lainaan HS:n raadin sanoja: "Täydellinen paisti on romaani siitä, millaista on olla nykyaikainen ihminen, joka elää hyvin pitkälti itsetarkkailun kautta." Tämä ulottuvuus tekstissä viehätti ja oli kai syynä siihen, että kirja tuli luettua kokonaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti