Kirjailijan olin nähnyt jo kahdesti. Ensin kirjamessuilla, sitten proosaklubilla. En tiennyt hänestä mitään ennen kirjamessuja, mikä ei ole yllättävää, kun kyseessä on esikoiskirjailija. Proosaklubilla Tommola luki ääneen kokoelmansa ensimmäisen kertomuksen, minä jätin sen nyt lukematta. Muuten tämä teos tuli luettua. Jopa innostuen, ja toivoen, ettei Tommola jää esikoiskirjailijaksi, kuten niin moni.
Anna Tommola
Seitsemäs käsiala ja muita kertomuksia (WSOY, 2011)
Esikoiskirjailijan kertomukset nykyajan ihmisistä. Niin minä tämän kirjan voisin luokitella ja jäsentää.
Esikoiskirjailija. "Hän ui tilanteisiin kuin iloinen karppi. Hyppäsi keskustelukumppanin saappaisiin ja tiesi nakella oikeat vuorosanat oikeaan sävyyn, painottaa sopivassa kohdin ja vaieta oivaltavasti." On jäänyt päälle näitä esikoisia lukiessa jotkut asiat. Kursivoidut kohdat ovat esimerkkinä Tommolan kirjan esikoismaisuudesta, sellaiseksi olen tämän nimennyt. Ikäänkuin olisi opittu, että tällaisilla tavoilla kirjaan saa väriä. Ärsyttää tämä tapani etsiä näitä, mutta silti. En halua sanoa, etteikö näin saisi kirjoittaa, en. Mutta tämä nyt vain on tällaista.
Kertomukset. Jostain syystä kirjan tekstit ovat kertomuksia, eivät novelleja. En ole asiantuntija siinä, miten novelli määritellään, enkä sitä tätä tarkoitusta varten nyt etsi, mutta jokin minua häiritsee tuossa nimessä.
Nykyaika. Takakannessa sanotaan kirjassa olevan elämänhajuisia tarinoita. Ne ovat nimenomaan elämänhajuisia tarinoita nykyajasta, sen arjesta. Jokaisen tarinan - ainakin ne, mitkä nyt muistan - voisi kuvitella tapahtuneen tänä vuonna.
Ihminen. Tommola piirtää mielenkiintoista ajankuvaa ihmisistä, joilla asiat eivät mene aina putkeen. Virtsa saattaa kuitenkin mennä emalimukiin tai oksennus kravattiin.
Ja lopuksi kysymys: onko orapihlaja-aidan takaa toisten ihmisten kyttääminen jotenkin erityisen suomalaista tai tavallista? Sitä tekee Juoksuhaudantien Matti ja Seitsemännen käsialan Laina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti