Mooses Mentula
Musta timantti (WSOY, 2011)
Olin Helsingin kirjamessuilla lokakuun lopussa kahdesti paikalla, kun Mentula ja hänen kirjansa oli esillä. Ensin Jarmo Papinniemen haastatellessa esikoisia, sitten HS:n palkinnon ehdokaskirjojen esittelyssä. Noista tilaisuuksista jäi mieleen, että kirja voisi olla hyvä lukea. Odotin, että kirjassa olisi kansanomaisia tarinoita arkisista asioista. Yllätyin hieman. Kirjan teksti oli selvästi hienompaa, tarkempaa ja oivaltavampaa kuin kuvittelin. Tässä vaiheessa voin myös tunnustaa, että novellit eivät ole vakiolukemistoani.
Hesarin kirjamessutilaisuudessa Esa Mäkinen taisi mainita, että Mentulan teksti tuo mieleen Juha Seppälän kerronnan. Mentula totesi, että Seppälän tuotanto on kyllä tullut luettua. Koska minä en ole Seppälää lainkaan lukenut ja pidin tästä, ehkä on tutustuttava myös Seppälään. Tosin yhdestä novellista tuli - muutamasta lauseesta - mieleen Hotakaisen Juoksuhaudantiekin. Se kirja tosin on minulle niin tuttu, että voi tulla mieleeni melkein ilman syytä.
Mentula on parhaimmillaan kirjan alussa kuvatessaan lasten elämää. Niminovelli Musta timantti sekä Leiri ja Huoltaja ovat hienoja matkoja lapsen päähän. Opettaja tuntee lasten maailmaa. Jos esittäisin jonkin neuvon Mentulalle, toivoisin hänen kirjoittavan aikuisten romaanin lasten elämästä.
Kirjan loppupuolella miehinen elin tunkee silmiini turhan usein. Päälle se käy Mänty-novellin alussa: "Saatana! Siinä se seisoi. Jökötti varmana, elettyjen vuosien merkitsemänä kuin vanhan miehen elin." Vähempikin olisi riittänyt. Lisäksi Mentula on liian kiltti mies, ei ole sisua jättää päähenkilöitä liian ikäviin tilanteisiin. Niinpä joiden novellien loput ovat kovin jyrkkämutkaisia.
Vaikken yhdeksää muuta kirjaa ole lukenutkaan, mitä nyt Vallin ja Liukkosen runoja vähän selaillut, en ryntää barrikadeille, jos Musta timantti on HS-esikoinen 2011. Ansioita siinä on.
P.S. Täten lupaan, että luen voittajakirjan, ja kirjoitan siitä tänne. Mikäli se ei ole Musta timantti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti