Pikaisia lyhtyarvioita

Valo voi jäädä kokematta

Kuvan lyhty on virallisesti trilogian viimeinen osa. Se kuitenkin huolimatta näennäisestä yhteydestä edeltäjiinsä on itsenäinen teos, jossa näkyvät sosialistisen maailman suunnitteluteollisuuden jäljet.

Lyhty on rakenteellisesti yksinkertainen, mutta sen avautuminen voi tämän tyypin lyhtyihin tottumattomalle olla hankalaa. On vaikea sanoa, onko tekijä tarkoituksella tehnyt aloittamisesta hankalaa. Joka tapauksessa mitä pidemmälle tämän lyhdyn kanssa pääsee, sitä nautittavammaksi se käy.

Kun lyhdyn kanssa pääsee sinuiksi, se tekee maailmasta valoisan ja tunnelmallisen paikan. Se vetää mukaansa maailmaan, johon ei nykyaikana juuri muuten pääse. Se pakottomasti vie vertailemaan entistä ja nykyistä, mutta ei anna vastausta, jonka jokainen voisi hyväksyä.

Niissä tapauksissa, joissa teosta avaavat mekanismit jäävät tuntemattomiksi, teos jättää kylmäksi. Silloin viritelmää jää vain tuijottamaan pettymyksen ja häkellyksen sekaisin tuntein. Näin saavuttamattomaksi jäävä valo symboloi kaikkea sitä, mikä elämässä jää kesken ja kokematta.

---

Kauhua, joka ei kestä aikaa

Loka-marraskuun vaihteessa ilmestyneestä Kurpitsasta näkee heti, ettei se ole tekijänsä esikoinen. Sen verran taidokkaan, vaikkakin yksinkertaisen ensivaikutelman se antaa.

En tunne tekijää henkilökohtaisesti, mutta uskon, että jossain määrin Kurpitsa on myös tekijänsä omakuva. Tätä juonnetta ajatellen kokonaisuuden liioiteltu karikatyyrimäisyys jättää hetkittäin oudon vaikutelman. Hauskuuden karnevalisointi jää puolitiehen.

Tämä teos olisi kaivannut vielä työstämistä, mutta toisaalta työstämisestä huolimatta se ei kestäisi aikaa. Lisäksi taiteellisen vaikutelman lisäämiseksi tehdyt aukot lopulta paljastavat vain teoksen onttouden.

---

Pyydän anteeksi huonoa huumoria sekä mahdollisia luvattomia sanavarkauksia. Ideasta kiitän satunnaista lukihäiriötä sekä Fingerporia.

Kuvat sxc.hu-sivustolta.