TFF: Kolmen kirjan suomalaiset

Otsikkoa piti lyhentää. Pitkä muoto on tällainen: "Suomalaiset edelleen kirjoittavat kirjailijat, jotka ovat kirjoittaneet kolme aikuisille suunnattua proosateosta, jotka kaikki olen lukenut."

Riikka Pulkkisen kolmannen romaanin, Vieraan, luettuani mietin, keitä muita sellaisia kirjailijoita on, joiden koko tuotannon olen lukenut. Ja vieläpä niin, että he ovat kirjoittaneet useamman kirjan. Mitä enemmän joku on kirjoittanut, sitä epätodennäköisempää on, että olisi koko tuotannon lukenut. (Jotkut tosin saattavat lukea nimenomaan niin. Aloittavat Päätalon Ihmisiä telineillä -kirjan ja pian lopettelevat Iijoki-sarjaa.)

Minä päätin, että pitää olla vähintään kolme kirjaa. Sitten se tarkentui niin, että nimenomaan kolme. Tällä tarkennuksella mukana näyttää olevan jo nimeä ja mainetta saavuttaneita kirjailijoita, joiden parhaat teokset saattavat silti olla vielä tulossa. Ehkä minä tulen lukeneeksi näiltä viideltä kaikki heidän tulevatkin teoksensa...

Nopeasti siis tuli mieleen Pulkkisen lisäksi Miika Nousiainen ja Turkka Hautala. Vähän aikaa muistia pengottuani löysin kaksi lisää. Toki rajaus täytyi tehdä niin, että kyse on vain romaaneista ja novelli- tai sen tyyppisistä kokoelmista. Runokirjojen poissulkeminen nosti tälle listalle Mikko Rimmisen, lastenkirjojen huomiotta jättäminen taas Kristina Carlsonin.

Tällaisia kirjailijoita ei varmastikaan olisi löytynyt kymmentä, joten en voi tällä listalla osallistua blogeissa virinneeseen TTT-perinteeseen. Siksi tämä lista julkaistaan Top Five Friday -perinteen mukaisesti perjantaina. Kirjailijat käsittelen aakkosjärjestyksessä.

***

1. Kristina Carlson

Maan ääreen 1999, Herra Darwinin puutarhuri 2009, William N. päiväkirja 2011

Maan ääreen on hieno teos, William N. päiväkirja tyydyttävä, Darwiniin en päässyt oikein mukaan. Carlson on näistä viidestä kirjailijasta se, jolla on eniten muuta tuotantoa kolmen romaanin lisäksi. Ja ehkä myös se, jonka seuraava kirja todennäköisimmin jää lukematta.

2. Turkka Hautala

Salo 2009, Paluu 2011, Kansalliskirja 2012

Hautalalta löytyy julkaistua proosaa jo ennen vuotta 2009, sillä Novellit 2008 -antologiassa on hänen novellinsa. Olen lukenut tuon antologian, joten voinen sanoa lukeneeni Hautalan tuotannon. Sellainen juttu tässä tosin on, että po. novelli on osa Salo-romaania. Joten se tuotanto olisi oikeastaan luettuna ilman tuota novellia.

Luin Hautalan kirjat keväällä kerralla (ts. peräkkäin, ilman muuta lukemista kirjojen välissä) aikajärjestyksessä. Tällä tavalla hänen kirjojaan lukiessa ei voinut välttyä ajatukselta, että hänen kolme kirjaansa voisi melkein sulauttaa yhteen. Tyyli, jolla kirjoitetaan, on niin samankaltaista. Ja tapa, jolla maailmaa tarkastellaan ja ihmisiä kuvataan, tuntuu säilyvän kirjasta toiseen samanlaisena.

Suosikkini Hautalan kirjoista on Salo. Paluu yltää lähes samalle tasolle, mutta Kansalliskirjasta on pitänyt juuri lainkaan. Tekisi mieli sanoa, että Hautalan pitäisi keksiä jo proosaansa jotain aivan uutta.

3. Miika Nousiainen

Vadelmavenepakolainen 2007, Maaninkavaara 2009, Metsäjätti 2011

Maaninkavaara on rakkain Nousiaisen kolmesta kirjasta. Ehkä se johtuu siitä, että olen seurannut nuorempana aktiivisesti yleisurheilua (itse harrastamatta) ja sitten vanhempana alkanut itse juoksennella. Vadelmavenepakolainen ja Metsäjätti eivät osuneet tähän lukijaan niin vahvasti, mutta eivät nekään epämiellyttäviä lukukokemuksia olleet. Maaninkavaaran olen nähnyt myös Kansallisteatterin lavalla. Se olikin mainio esitys.

Mielenkiintoinen yksityiskohta sekin, että Nousiainen on näistä viidestä kirjailijasta ainoa, jonka kirja ei ole ollut Finlandia-ehdokkaana.

4. Riikka Pulkkinen

Raja 2006, Totta 2010, Vieras 2012

Raja ei aikoinaan iskenyt. Totta on hyvä kirja, mutta kaipasin siihen jotain rosoa tai säröä. Vieras jostain vielä tarkemmin itselleni määrittelemättömästä syystä on se Pulkkisen kirjoista, joka antoi eniten. Harvoin sitä hankkii käsiinsä teosta, josta jonkun kirjan motto on otettu. Vieraan kanssa tapahtui niin.

Pulkkisen ansioksi on laskettava se, että hänen kolme romaaniaan ovat minusta riittävän erilaisia.

5. Mikko Rimminen

Pussikaljaromaani 2004, Pölkky 2007, Nenäpäivä 2010

Pölkyllä aloitin. Pussikaljaromaanin lisäksi Pussikalja tuli tutuksi myös -elokuvassa. Nenäpäivä voitti Finlandian, mutta Pölkky on jäänyt parhaiten mieleeni.

Mikäli Rimminen jatkaa romaanien julkaisemista tasaisesti kolmen vuoden välein, ensi syksynä pitäisi olla uusi Rimmisen teos luettavana. Ja kyllä, aion lukea sen. Mutta toivon, että Rimmisen uuteen teokseen tulisi enemmän jotain muuta kuin vain tätä rimmiskieltä, joka kyllä on aivan nautittavaa.

***

Hyvät (mahdolliset) lukijat, oletteko te lukeneet nämä kaikki? Entä onko muita kirjailijoita, joiden koko tuotanto olisi luettuna? Kertokaa vaikka blogissanne, saa toki kommentoidakin.