Walser: Kävelyretki ja muita kertomuksia

"Apina teki työtä käskettyä, meni keittiöön, muttei löytänyt sitä. Saattoiko se mennä keittiöön sitä löytämättä? Tässä sattui nyt kirjoittajalle lapsus."

Robert Walser
Kävelyretki ja muita kertomuksia (Teos 1985/2012)

Kun 220 sivuun pakataan nelisenkymmentä kertomusta, ne eivät keskimäärin ole kovin pitkiä. Paitsi kävelyretki, joka 60-sivuisuudellaan - nimikertomuksellisuudensa ohella - ottaa paikan, jonka kautta tätä kokoelmaa helposti alkaa määritellä. Tosin teoksen määritteleminen sen kautta ei vähennä eikä lisää kirjan arvoa, se on varsin hyvin koko teosta ja Walserin tyyliä kuvaava kertomus. Mutta en mene nyt siitä, mistä kannattaisi, vaan otan hajahuomioita teoksen lyhyemmistä kertomuksista.

Sitaatti tämän blogikirjoituksen (hah, ohitan näin sen itsemäärittelyn, että onko tämä arvio, esittely, mutuhuttu, kritiikki vai jotain aivan muuta) alussa on kertomuksesta Apina, joka alkaa näin:

"Hienovaraisesti, mutta kuitenkin tietyllä tapaa armottomasti on syytä tarttua tarinaan, jossa kerrotaan, että eräs apina sai päivänä muutamana päähänsä lähteä kahvilaan aikaansa kuluttamaan."

Toisessa kertomuksessa, sen keskellä, on virke:

"Mutta eikö tämä tällainen vaikuta muisteluihin uppoamiselta ja näytä painettuna helposti hentomieliseltä?"

Ja mainitussa Kävelyretkessä lukijaa puhutellaan näinkin:

"Haluan jo näin edeltäkäsin pyytää asiaankuuluvan nöyrästi anteeksi kaikkea tästä aiheutuvaa pituutta, laajuutta ja laveutta. Onkohan kukaan - - kirjailija konsaan tullut näin kainon kohteliaasti lukijoita vastaan? Enpä usko että on, ja saatankin siksi jatkaa kerrontaa ja jutustelua omatunto puhtaana ja ilmoittaa seuraavaa:"

Niin. Se, mitä ilmoitetaan "seuraavana" ei välttämättä ole tässä proosassa edes keskeistä.

Siitä sisällöstä puhuttaessa syytä muistaa on W:n syntyneen 1878 ja kirjoittaneen tuotantonsa pääosin 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä. Hän kuvaa tuon ajan maailmaa. (Mikä on muuten oikein riemastuttavaa siksikin, että aika paljon tämän kirjoittaja on tullut lukeneeksi viime aikoina vain myöhempien aikojen tapahtumia.) Ajan lisäksi kuvaavaa on se, että kertomusten kertoja, joka useissa tapauksissa näyttäytyy kovin walsermaisena, ei ole mikään seurapiirihirmu, vaan sulkeutunut pohdiskelija.

Neljäänkymmeneen kertomukseen mahtuu monenlaista. Katsaus sisällysluetteloon antanee viitettä kirjosta: Vastaus tiedusteluun, Kuumailmapallomatka, Kirjailijoita, Lumikelloja, Dostojevskin Idiootti, Vapaudesta, Kirje Therese Breitbachille, joista muuten tämä viimeisin on todellinen kirje tuolle nuorelle naiselle, jonka kanssa Walser kävi kirjeenvaihtoa. Tässä kirjeessä hän mm. kertoo, että "minua pidettiin täällä mielipuolena, ja kun minut nähtiin kaupungin kaarikäytävässä, sanottiin kovalla äänellä: tuon paikka on hullujenhuoneessa." Nykyrin taustoituksen mukaan Robert Walserin kohtalo oli yksi näistä traagisista kirjailijakohtaloista. Hän vietti viimeisen kolmanneksen elämästään laitosasukkina oltuaan sitä ennen lähinnä köyhyydestä kärsivä kirjailija.

[Te lukijat varmaankin sallisitte, että kirjoittaisin tähän väliin jotain vielä kirjasta, mutta en sitä nyt tee, mitä kovin pahoittelen.]

Tänä vuonna julkaistu kokoelma on ensimmäinen suomeksi julkaistu teos Walserilta. Suomentaja Ilona Nykyri on tehnyt varmasti haasteellisen kielen kanssa hyvää työtä. Ja Teos kulttuuriteon kustantaessaan tämän kirjan.

Kirjan takakansiesittelyn mukaan Walser oli ainoa kirjailija, jota Franz Kafka omien sanojensa mukaan aidosti arvosti. Se on hyvä viite potentiaaliselle lukijalle, kannattaako kirjaan tarttua vai ei. Minun kannatti. Pieni epäilys jää mieleen - tosin ei kovin vakavasti otettava sellainen - että voiko ehkä joku ekstrovertti lukija ahdistua sisäänpäinkääntyneen kirjailijan päänsisäisen maailman kuvauksesta?