Høeg: Norsunhoitajien lapset

Tunnustus: tartuin tähän kirjaan ajatellen, että jos se täyttää hyvän romaanin kriteerit, se olkoon toinen ehdokkaani Blogistanian Globalia 2011 -kilpailussa. Teos ei ollut mielestäni riittävän hyvä siihen kategoriaan, mutta tulipahan nyt luettua.

Peter Høeg
Norsunhoitajien lapset (Tammi 2010/2011)

Kirjan kertoja on 14-vuotias Peter, ikäisekseen kypsän oloinen jalkapallonuori. Hän on paikallisen papin nuorempi poika. Äiti on kanttori. Isoveli Hansin lisäksi perheeseen kuuluu isosisko Tilte - joka tuntuu välillä varastavan päähuomion kirjassa - sekä koira, Basker III eli perheen kolmas Basker-niminen koira.

Vanhemmat katoavat. Peter ja Tilte lähtevät etsimään heitä. Samalla etsitään itseä, tietä lapsuudesta aikuisuuteen, ja niitä ovia, jotka joskus ovat raollaan, toisinaan auki. Välillä etsinnässä mukana on myös Hans. Matkalla tapahtuu paljon ja tavataan paljon ihmisiä. Älyttömän paljon, ja älyttömiä ihmisiä. Realistisuudesta ei tätä kirjaa sovi syyttää.

Parhaimmillaan kirja on tällaisissa kohdissa: "Sillä vankila, josta tässä on kysymys ja joka on meidän kaikkien elämä ja tapa jolla sitä elämme, ei ole muurattu vain kivestä, se on rakennettu myös sanoista ja ajatuksista. Ja me itse olemme koko ajan mukana rakentamassa sitä ja pitämässä kunnossa, ja se juuri on kaikista pahinta." Sekä niissä, kun Peter vertaa elämää jalkapallopeliin. Niistä tällainen semijalkapallofani nautti.

Huonoimmillaan silloin, kun taas, jo ties monennenko kerran, sankarinuorukaiset joutuvat kiperään tilanteeseen ja pelastautuvat siitä kuin Viisikko tai Peppi Pitkätossu tai Taikaviitta. Sitä on ihan liikaa.

Kokonaisuutena kirja oli mukavaa ja varsin nopeaakin luettavaa, vaikkakin loputon seikkaileminen puudutti välillä. Lähes riittävästi kuitenkin tarinan sisään oli upotettu "filosofiaa", joten kirjasta jäi kohtuullinen maku.