20. joulukuuta 2012
[politiikkaa] Talousarvioaloite
Mitkäköhän tänä vuonna julkaistut kotimaiset teokset tukevat suomalaista identiteettiä ja omaleimaisuutta?
***
Taiteilijoiden, kirjailijoiden ja kääntäjien apurahaan ehdotetun määrärahan vähentäminen
Eduskunnalle
Suomalaisen kulttuuripolitiikan johtoajatuksena pitäisi olla suomalaista identiteettiä ja omaleimaisuutta tukevan taiteen ja kirjallisuuden tukeminen. Julkinen tuki kulttuurille on viime vuosina onneksi noussut laajemman keskustelun kohteeksi, sillä nykyinen taiteen tekijöiden apurahajärjestelmä ei ole demokraattisen päätösprosessin piirissä eikä näin äänestäjien arvioitavissa. Valtion myöntämät apurahat jaetaan Taiteen keskustoimikunnan ja alueellisten taidetoimikuntien kautta, jolloin kyseisten elinten jäsenten preferenssit määrittelevät, mikä on valtion apua ansaitsevan taiteen ja kirjallisuuden sisältö. Nykyinen kulttuuripolitiikan rahoitusmalli olisikin otettava kriittisen tarkastelun kohteeksi, jolloin suppeammalla rahamäärällä tuettaisin aidosti suomalaista kansallistuntoa sekä maamme julkikuvaa vahvistavaa taidetta.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta vähentää valtion vuoden 2013 talousarvion momentilta 29.80.51 1 572 000 euroa taiteilijoiden, kirjailijoiden ja kääntäjien apurahaan ehdotetusta määrärahasta.
Helsingissä 28 päivänä syyskuuta 2012
Vesa-Matti Saarakkala /ps
Anssi Joutsenlahti /ps
Lea Mäkipää /ps
Jussi Halla-aho /ps
Osmo Kokko /ps
Ritva Elomaa /ps
Johanna Jurva /ps
Olli Immonen /ps
Teuvo Hakkarainen /ps
Kauko Tuupainen /ps
Martti Mölsä /ps
Jari Lindström /ps
Ari Jalonen /ps
Hanna Mäntylä /ps
Pietari Jääskeläinen /ps
Ismo Soukola /ps
***
Kiitos Twitter, kiitos Jyrki Kasvi.
Walser: Kävelyretki ja muita kertomuksia
"Apina teki työtä käskettyä, meni keittiöön, muttei löytänyt sitä. Saattoiko se mennä keittiöön sitä löytämättä? Tässä sattui nyt kirjoittajalle lapsus."Robert Walser
Kävelyretki ja muita kertomuksia (Teos 1985/2012)
Kun 220 sivuun pakataan nelisenkymmentä kertomusta, ne eivät keskimäärin ole kovin pitkiä. Paitsi kävelyretki, joka 60-sivuisuudellaan - nimikertomuksellisuudensa ohella - ottaa paikan, jonka kautta tätä kokoelmaa helposti alkaa määritellä. Tosin teoksen määritteleminen sen kautta ei vähennä eikä lisää kirjan arvoa, se on varsin hyvin koko teosta ja Walserin tyyliä kuvaava kertomus. Mutta en mene nyt siitä, mistä kannattaisi, vaan otan hajahuomioita teoksen lyhyemmistä kertomuksista.
Sitaatti tämän blogikirjoituksen (hah, ohitan näin sen itsemäärittelyn, että onko tämä arvio, esittely, mutuhuttu, kritiikki vai jotain aivan muuta) alussa on kertomuksesta Apina, joka alkaa näin:
"Hienovaraisesti, mutta kuitenkin tietyllä tapaa armottomasti on syytä tarttua tarinaan, jossa kerrotaan, että eräs apina sai päivänä muutamana päähänsä lähteä kahvilaan aikaansa kuluttamaan."
Toisessa kertomuksessa, sen keskellä, on virke:
"Mutta eikö tämä tällainen vaikuta muisteluihin uppoamiselta ja näytä painettuna helposti hentomieliseltä?"
Ja mainitussa Kävelyretkessä lukijaa puhutellaan näinkin:
"Haluan jo näin edeltäkäsin pyytää asiaankuuluvan nöyrästi anteeksi kaikkea tästä aiheutuvaa pituutta, laajuutta ja laveutta. Onkohan kukaan - - kirjailija konsaan tullut näin kainon kohteliaasti lukijoita vastaan? Enpä usko että on, ja saatankin siksi jatkaa kerrontaa ja jutustelua omatunto puhtaana ja ilmoittaa seuraavaa:"
Niin. Se, mitä ilmoitetaan "seuraavana" ei välttämättä ole tässä proosassa edes keskeistä.
Siitä sisällöstä puhuttaessa syytä muistaa on W:n syntyneen 1878 ja kirjoittaneen tuotantonsa pääosin 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä. Hän kuvaa tuon ajan maailmaa. (Mikä on muuten oikein riemastuttavaa siksikin, että aika paljon tämän kirjoittaja on tullut lukeneeksi viime aikoina vain myöhempien aikojen tapahtumia.) Ajan lisäksi kuvaavaa on se, että kertomusten kertoja, joka useissa tapauksissa näyttäytyy kovin walsermaisena, ei ole mikään seurapiirihirmu, vaan sulkeutunut pohdiskelija.
Neljäänkymmeneen kertomukseen mahtuu monenlaista. Katsaus sisällysluetteloon antanee viitettä kirjosta: Vastaus tiedusteluun, Kuumailmapallomatka, Kirjailijoita, Lumikelloja, Dostojevskin Idiootti, Vapaudesta, Kirje Therese Breitbachille, joista muuten tämä viimeisin on todellinen kirje tuolle nuorelle naiselle, jonka kanssa Walser kävi kirjeenvaihtoa. Tässä kirjeessä hän mm. kertoo, että "minua pidettiin täällä mielipuolena, ja kun minut nähtiin kaupungin kaarikäytävässä, sanottiin kovalla äänellä: tuon paikka on hullujenhuoneessa." Nykyrin taustoituksen mukaan Robert Walserin kohtalo oli yksi näistä traagisista kirjailijakohtaloista. Hän vietti viimeisen kolmanneksen elämästään laitosasukkina oltuaan sitä ennen lähinnä köyhyydestä kärsivä kirjailija.
[Te lukijat varmaankin sallisitte, että kirjoittaisin tähän väliin jotain vielä kirjasta, mutta en sitä nyt tee, mitä kovin pahoittelen.]
Tänä vuonna julkaistu kokoelma on ensimmäinen suomeksi julkaistu teos Walserilta. Suomentaja Ilona Nykyri on tehnyt varmasti haasteellisen kielen kanssa hyvää työtä. Ja Teos kulttuuriteon kustantaessaan tämän kirjan.
Kirjan takakansiesittelyn mukaan Walser oli ainoa kirjailija, jota Franz Kafka omien sanojensa mukaan aidosti arvosti. Se on hyvä viite potentiaaliselle lukijalle, kannattaako kirjaan tarttua vai ei. Minun kannatti. Pieni epäilys jää mieleen - tosin ei kovin vakavasti otettava sellainen - että voiko ehkä joku ekstrovertti lukija ahdistua sisäänpäinkääntyneen kirjailijan päänsisäisen maailman kuvauksesta?
14. joulukuuta 2012
TFF: Kolmen kirjan suomalaiset
Otsikkoa piti lyhentää. Pitkä muoto on tällainen: "Suomalaiset edelleen kirjoittavat kirjailijat, jotka ovat kirjoittaneet kolme aikuisille suunnattua proosateosta, jotka kaikki olen lukenut."
Riikka Pulkkisen kolmannen romaanin, Vieraan, luettuani mietin, keitä muita sellaisia kirjailijoita on, joiden koko tuotannon olen lukenut. Ja vieläpä niin, että he ovat kirjoittaneet useamman kirjan. Mitä enemmän joku on kirjoittanut, sitä epätodennäköisempää on, että olisi koko tuotannon lukenut. (Jotkut tosin saattavat lukea nimenomaan niin. Aloittavat Päätalon Ihmisiä telineillä -kirjan ja pian lopettelevat Iijoki-sarjaa.)
Minä päätin, että pitää olla vähintään kolme kirjaa. Sitten se tarkentui niin, että nimenomaan kolme. Tällä tarkennuksella mukana näyttää olevan jo nimeä ja mainetta saavuttaneita kirjailijoita, joiden parhaat teokset saattavat silti olla vielä tulossa. Ehkä minä tulen lukeneeksi näiltä viideltä kaikki heidän tulevatkin teoksensa...
Nopeasti siis tuli mieleen Pulkkisen lisäksi Miika Nousiainen ja Turkka Hautala. Vähän aikaa muistia pengottuani löysin kaksi lisää. Toki rajaus täytyi tehdä niin, että kyse on vain romaaneista ja novelli- tai sen tyyppisistä kokoelmista. Runokirjojen poissulkeminen nosti tälle listalle Mikko Rimmisen, lastenkirjojen huomiotta jättäminen taas Kristina Carlsonin.
Tällaisia kirjailijoita ei varmastikaan olisi löytynyt kymmentä, joten en voi tällä listalla osallistua blogeissa virinneeseen TTT-perinteeseen. Siksi tämä lista julkaistaan Top Five Friday -perinteen mukaisesti perjantaina. Kirjailijat käsittelen aakkosjärjestyksessä.
***
1. Kristina Carlson
Maan ääreen 1999, Herra Darwinin puutarhuri 2009, William N. päiväkirja 2011
Maan ääreen on hieno teos, William N. päiväkirja tyydyttävä, Darwiniin en päässyt oikein mukaan. Carlson on näistä viidestä kirjailijasta se, jolla on eniten muuta tuotantoa kolmen romaanin lisäksi. Ja ehkä myös se, jonka seuraava kirja todennäköisimmin jää lukematta.
2. Turkka Hautala
Salo 2009, Paluu 2011, Kansalliskirja 2012
Hautalalta löytyy julkaistua proosaa jo ennen vuotta 2009, sillä Novellit 2008 -antologiassa on hänen novellinsa. Olen lukenut tuon antologian, joten voinen sanoa lukeneeni Hautalan tuotannon. Sellainen juttu tässä tosin on, että po. novelli on osa Salo-romaania. Joten se tuotanto olisi oikeastaan luettuna ilman tuota novellia.
Luin Hautalan kirjat keväällä kerralla (ts. peräkkäin, ilman muuta lukemista kirjojen välissä) aikajärjestyksessä. Tällä tavalla hänen kirjojaan lukiessa ei voinut välttyä ajatukselta, että hänen kolme kirjaansa voisi melkein sulauttaa yhteen. Tyyli, jolla kirjoitetaan, on niin samankaltaista. Ja tapa, jolla maailmaa tarkastellaan ja ihmisiä kuvataan, tuntuu säilyvän kirjasta toiseen samanlaisena.
Suosikkini Hautalan kirjoista on Salo. Paluu yltää lähes samalle tasolle, mutta Kansalliskirjasta on pitänyt juuri lainkaan. Tekisi mieli sanoa, että Hautalan pitäisi keksiä jo proosaansa jotain aivan uutta.
3. Miika Nousiainen
Vadelmavenepakolainen 2007, Maaninkavaara 2009, Metsäjätti 2011
Maaninkavaara on rakkain Nousiaisen kolmesta kirjasta. Ehkä se johtuu siitä, että olen seurannut nuorempana aktiivisesti yleisurheilua (itse harrastamatta) ja sitten vanhempana alkanut itse juoksennella. Vadelmavenepakolainen ja Metsäjätti eivät osuneet tähän lukijaan niin vahvasti, mutta eivät nekään epämiellyttäviä lukukokemuksia olleet. Maaninkavaaran olen nähnyt myös Kansallisteatterin lavalla. Se olikin mainio esitys.
Mielenkiintoinen yksityiskohta sekin, että Nousiainen on näistä viidestä kirjailijasta ainoa, jonka kirja ei ole ollut Finlandia-ehdokkaana.
4. Riikka Pulkkinen
Raja 2006, Totta 2010, Vieras 2012
Raja ei aikoinaan iskenyt. Totta on hyvä kirja, mutta kaipasin siihen jotain rosoa tai säröä. Vieras jostain vielä tarkemmin itselleni määrittelemättömästä syystä on se Pulkkisen kirjoista, joka antoi eniten. Harvoin sitä hankkii käsiinsä teosta, josta jonkun kirjan motto on otettu. Vieraan kanssa tapahtui niin.
Pulkkisen ansioksi on laskettava se, että hänen kolme romaaniaan ovat minusta riittävän erilaisia.
5. Mikko Rimminen
Pussikaljaromaani 2004, Pölkky 2007, Nenäpäivä 2010
Pölkyllä aloitin. Pussikaljaromaanin lisäksi Pussikalja tuli tutuksi myös -elokuvassa. Nenäpäivä voitti Finlandian, mutta Pölkky on jäänyt parhaiten mieleeni.
Mikäli Rimminen jatkaa romaanien julkaisemista tasaisesti kolmen vuoden välein, ensi syksynä pitäisi olla uusi Rimmisen teos luettavana. Ja kyllä, aion lukea sen. Mutta toivon, että Rimmisen uuteen teokseen tulisi enemmän jotain muuta kuin vain tätä rimmiskieltä, joka kyllä on aivan nautittavaa.
***
Hyvät (mahdolliset) lukijat, oletteko te lukeneet nämä kaikki? Entä onko muita kirjailijoita, joiden koko tuotanto olisi luettuna? Kertokaa vaikka blogissanne, saa toki kommentoidakin.
Riikka Pulkkisen kolmannen romaanin, Vieraan, luettuani mietin, keitä muita sellaisia kirjailijoita on, joiden koko tuotannon olen lukenut. Ja vieläpä niin, että he ovat kirjoittaneet useamman kirjan. Mitä enemmän joku on kirjoittanut, sitä epätodennäköisempää on, että olisi koko tuotannon lukenut. (Jotkut tosin saattavat lukea nimenomaan niin. Aloittavat Päätalon Ihmisiä telineillä -kirjan ja pian lopettelevat Iijoki-sarjaa.)
Minä päätin, että pitää olla vähintään kolme kirjaa. Sitten se tarkentui niin, että nimenomaan kolme. Tällä tarkennuksella mukana näyttää olevan jo nimeä ja mainetta saavuttaneita kirjailijoita, joiden parhaat teokset saattavat silti olla vielä tulossa. Ehkä minä tulen lukeneeksi näiltä viideltä kaikki heidän tulevatkin teoksensa...
Nopeasti siis tuli mieleen Pulkkisen lisäksi Miika Nousiainen ja Turkka Hautala. Vähän aikaa muistia pengottuani löysin kaksi lisää. Toki rajaus täytyi tehdä niin, että kyse on vain romaaneista ja novelli- tai sen tyyppisistä kokoelmista. Runokirjojen poissulkeminen nosti tälle listalle Mikko Rimmisen, lastenkirjojen huomiotta jättäminen taas Kristina Carlsonin.
Tällaisia kirjailijoita ei varmastikaan olisi löytynyt kymmentä, joten en voi tällä listalla osallistua blogeissa virinneeseen TTT-perinteeseen. Siksi tämä lista julkaistaan Top Five Friday -perinteen mukaisesti perjantaina. Kirjailijat käsittelen aakkosjärjestyksessä.
***
1. Kristina Carlson
Maan ääreen 1999, Herra Darwinin puutarhuri 2009, William N. päiväkirja 2011
Maan ääreen on hieno teos, William N. päiväkirja tyydyttävä, Darwiniin en päässyt oikein mukaan. Carlson on näistä viidestä kirjailijasta se, jolla on eniten muuta tuotantoa kolmen romaanin lisäksi. Ja ehkä myös se, jonka seuraava kirja todennäköisimmin jää lukematta.
2. Turkka Hautala
Salo 2009, Paluu 2011, Kansalliskirja 2012
Hautalalta löytyy julkaistua proosaa jo ennen vuotta 2009, sillä Novellit 2008 -antologiassa on hänen novellinsa. Olen lukenut tuon antologian, joten voinen sanoa lukeneeni Hautalan tuotannon. Sellainen juttu tässä tosin on, että po. novelli on osa Salo-romaania. Joten se tuotanto olisi oikeastaan luettuna ilman tuota novellia.
Luin Hautalan kirjat keväällä kerralla (ts. peräkkäin, ilman muuta lukemista kirjojen välissä) aikajärjestyksessä. Tällä tavalla hänen kirjojaan lukiessa ei voinut välttyä ajatukselta, että hänen kolme kirjaansa voisi melkein sulauttaa yhteen. Tyyli, jolla kirjoitetaan, on niin samankaltaista. Ja tapa, jolla maailmaa tarkastellaan ja ihmisiä kuvataan, tuntuu säilyvän kirjasta toiseen samanlaisena.
Suosikkini Hautalan kirjoista on Salo. Paluu yltää lähes samalle tasolle, mutta Kansalliskirjasta on pitänyt juuri lainkaan. Tekisi mieli sanoa, että Hautalan pitäisi keksiä jo proosaansa jotain aivan uutta.
3. Miika Nousiainen
Vadelmavenepakolainen 2007, Maaninkavaara 2009, Metsäjätti 2011
Maaninkavaara on rakkain Nousiaisen kolmesta kirjasta. Ehkä se johtuu siitä, että olen seurannut nuorempana aktiivisesti yleisurheilua (itse harrastamatta) ja sitten vanhempana alkanut itse juoksennella. Vadelmavenepakolainen ja Metsäjätti eivät osuneet tähän lukijaan niin vahvasti, mutta eivät nekään epämiellyttäviä lukukokemuksia olleet. Maaninkavaaran olen nähnyt myös Kansallisteatterin lavalla. Se olikin mainio esitys.
Mielenkiintoinen yksityiskohta sekin, että Nousiainen on näistä viidestä kirjailijasta ainoa, jonka kirja ei ole ollut Finlandia-ehdokkaana.
4. Riikka Pulkkinen
Raja 2006, Totta 2010, Vieras 2012
Raja ei aikoinaan iskenyt. Totta on hyvä kirja, mutta kaipasin siihen jotain rosoa tai säröä. Vieras jostain vielä tarkemmin itselleni määrittelemättömästä syystä on se Pulkkisen kirjoista, joka antoi eniten. Harvoin sitä hankkii käsiinsä teosta, josta jonkun kirjan motto on otettu. Vieraan kanssa tapahtui niin.
Pulkkisen ansioksi on laskettava se, että hänen kolme romaaniaan ovat minusta riittävän erilaisia.
5. Mikko Rimminen
Pussikaljaromaani 2004, Pölkky 2007, Nenäpäivä 2010
Pölkyllä aloitin. Pussikaljaromaanin lisäksi Pussikalja tuli tutuksi myös -elokuvassa. Nenäpäivä voitti Finlandian, mutta Pölkky on jäänyt parhaiten mieleeni.
Mikäli Rimminen jatkaa romaanien julkaisemista tasaisesti kolmen vuoden välein, ensi syksynä pitäisi olla uusi Rimmisen teos luettavana. Ja kyllä, aion lukea sen. Mutta toivon, että Rimmisen uuteen teokseen tulisi enemmän jotain muuta kuin vain tätä rimmiskieltä, joka kyllä on aivan nautittavaa.
***
Hyvät (mahdolliset) lukijat, oletteko te lukeneet nämä kaikki? Entä onko muita kirjailijoita, joiden koko tuotanto olisi luettuna? Kertokaa vaikka blogissanne, saa toki kommentoidakin.
6. joulukuuta 2012
Kuusi kovaa kotimaista Finlandia-voittajaa
Morre haastoi vuosi sitten itsenäisyyspäivänä lukemaan kuusi kovaa kotimaista kirjaa.
Haasteen reunaehtoja olivat:
- Valitse kuusi (6) kotimaista kirjaa, jotka sinun on ollut tarkoitus lukea muttet ole saanut vielä aikaiseksi.
- Kirjan pitää olla ilmestynyt ennen vuotta 2012.
- Suorita haaste 6.12. 2012 mennessä.
Otin itselleni helpon tavoitteen. Joskus kauan sitten olin jo ajatellut, että voisin joskus lukea kaikki Finlandia-palkitut kirjat, ainakin palkitut romaanit. Haasteeseen ilmoittauduin saatesanoin: "Luen kuusi naisen kirjoittamaa Finlandia-palkittua romaania, joita en vielä ole lukenut." Näin haaste palveli tuota isompaa tavoitetta, joka vuosien saatossa oli jäänyt aika vähälle huomiolle.
Luin lopulta kuusi kirjaa tässä järjestyksessä (suluissa ilmestymis- ja palkintovuosi):
1. Rosa Liksom: Hytti nro 6 (2011)
2. Kristina Carlson: Maan ääreen, (1999)
3. Irja Rane: Naurava neitsyt (1996)
4. Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi (2000)
5. Pirkko Saisio: Punainen erokirja (2003)
6. Sofi Oksanen: Puhdistus (2008)
Haastetta sopivasti täydensi se, että vuoden 2012 voittajan, Ulla-Lena Lundbergin Jään, luin juuri ennen palkinnon jakamista.
Twiitin mittaiset luonnehdinnat kirjoista ja lukukokemuksestani, se mitä nyt tulee niistä mieleen:
"Kaunista kieltä, hienoa luontokuvausta, mutta jäi silti kokemuksena valjuksi. Silmiini piirtyivät maisemat, tyttö ja mies jäivät etäisiksi."
"Tapahtumat idässä olivat outoja, mutta C:n tapa viedä lukija historiaan on ihailtavaa. Sai lukemaan lisää C:ia, mikä laskettava ansioksi."
"Hitain luettava näistä kuudesta, oman mukavuusalueen ulkopuolella, mutta antoi paljon. Ilman Finlandiaa tuskin olisin tarttunut kirjaan."
"Yllätti minut. Suosikkini näistä kirjoista. Se, joka imaisi mukaansa. Taitavasti rakennettu tarina, joka sai epäilevänkin ihastumaan."
"Oli aiemmin jäänyt kesken. Nyt iski paremmin, kiitos ehkä omien ajatusten muutoksenkin. Muutama kohta kirjasta edelleen terävästi mielessä."
"Tästä oli kohistu niin paljon, että lukeminen oli lopulta lievä pettymys. Ymmärrän, miksi P on hyvä, mutta lisää värisävyjä kaipasin.
Nämä kuusi kirjaa, tämä koko haaste, muistuttaa varsin hyvin siitä, että Finlandia-palkinnolla on palkittu kovin erilaisia romaaneja. Yhtään huonoa kirjaa ei joukkoon mahdu. Mutta todennäköisesti suurin osa näistä kirjoista on sellaisia, etten olisi ehdokkaiden joukosta valinnut juuri näitä voittajiksi.
Liekö lievää naiiviutta, mutta ajattelen, että palkitut kirjat kertovat kuitenkin jotain suomalaisesta kirjallisuudesta viimeisiltä vuosikymmeniltä. Siksikin oli hienoa saada nämä luettua. Finlandia-palkitut kirjat ovat monia muita kirjoja todennäköisemmin niitä, joita muutkin ihmiset lukevat, onhan se palkinto myynnin edistämiseksi luotu. Kun näitä lukee, lisääntyy aina niiden ihmisten joukko, joiden kanssa voi keskustella kirjoista, joita molemmat ovat lukeneet. Ja se on mainiota.
Kiitos vielä Morrelle haasteesta. Morren koonti haasteesta ja loppuarvonta löytyy täältä.
Haasteen reunaehtoja olivat:
- Valitse kuusi (6) kotimaista kirjaa, jotka sinun on ollut tarkoitus lukea muttet ole saanut vielä aikaiseksi.
- Kirjan pitää olla ilmestynyt ennen vuotta 2012.
- Suorita haaste 6.12. 2012 mennessä.
Otin itselleni helpon tavoitteen. Joskus kauan sitten olin jo ajatellut, että voisin joskus lukea kaikki Finlandia-palkitut kirjat, ainakin palkitut romaanit. Haasteeseen ilmoittauduin saatesanoin: "Luen kuusi naisen kirjoittamaa Finlandia-palkittua romaania, joita en vielä ole lukenut." Näin haaste palveli tuota isompaa tavoitetta, joka vuosien saatossa oli jäänyt aika vähälle huomiolle.
Luin lopulta kuusi kirjaa tässä järjestyksessä (suluissa ilmestymis- ja palkintovuosi):
1. Rosa Liksom: Hytti nro 6 (2011)
2. Kristina Carlson: Maan ääreen, (1999)
3. Irja Rane: Naurava neitsyt (1996)
4. Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi (2000)
5. Pirkko Saisio: Punainen erokirja (2003)
6. Sofi Oksanen: Puhdistus (2008)
Haastetta sopivasti täydensi se, että vuoden 2012 voittajan, Ulla-Lena Lundbergin Jään, luin juuri ennen palkinnon jakamista.
Twiitin mittaiset luonnehdinnat kirjoista ja lukukokemuksestani, se mitä nyt tulee niistä mieleen:
"Kaunista kieltä, hienoa luontokuvausta, mutta jäi silti kokemuksena valjuksi. Silmiini piirtyivät maisemat, tyttö ja mies jäivät etäisiksi."
"Tapahtumat idässä olivat outoja, mutta C:n tapa viedä lukija historiaan on ihailtavaa. Sai lukemaan lisää C:ia, mikä laskettava ansioksi."
"Hitain luettava näistä kuudesta, oman mukavuusalueen ulkopuolella, mutta antoi paljon. Ilman Finlandiaa tuskin olisin tarttunut kirjaan."
"Yllätti minut. Suosikkini näistä kirjoista. Se, joka imaisi mukaansa. Taitavasti rakennettu tarina, joka sai epäilevänkin ihastumaan."
"Oli aiemmin jäänyt kesken. Nyt iski paremmin, kiitos ehkä omien ajatusten muutoksenkin. Muutama kohta kirjasta edelleen terävästi mielessä."
"Tästä oli kohistu niin paljon, että lukeminen oli lopulta lievä pettymys. Ymmärrän, miksi P on hyvä, mutta lisää värisävyjä kaipasin.
Nämä kuusi kirjaa, tämä koko haaste, muistuttaa varsin hyvin siitä, että Finlandia-palkinnolla on palkittu kovin erilaisia romaaneja. Yhtään huonoa kirjaa ei joukkoon mahdu. Mutta todennäköisesti suurin osa näistä kirjoista on sellaisia, etten olisi ehdokkaiden joukosta valinnut juuri näitä voittajiksi.
Liekö lievää naiiviutta, mutta ajattelen, että palkitut kirjat kertovat kuitenkin jotain suomalaisesta kirjallisuudesta viimeisiltä vuosikymmeniltä. Siksikin oli hienoa saada nämä luettua. Finlandia-palkitut kirjat ovat monia muita kirjoja todennäköisemmin niitä, joita muutkin ihmiset lukevat, onhan se palkinto myynnin edistämiseksi luotu. Kun näitä lukee, lisääntyy aina niiden ihmisten joukko, joiden kanssa voi keskustella kirjoista, joita molemmat ovat lukeneet. Ja se on mainiota.
Kiitos vielä Morrelle haasteesta. Morren koonti haasteesta ja loppuarvonta löytyy täältä.
2. joulukuuta 2012
Kirjalliset kaksintaistelut
Hdcanis innosti minut tekemään blogeissa leviävän kirjallisen kaksintaistelun. Ideana on siis kahdesta kirjailijasta valita toinen. Millä perusteella? Siitä lopuksi.
Keräsin tämän blogin (eli reilun vuoden) ajalta kaikki kirjailijat, joilta olen lukenut novellikokoelman tai romaanin. Näin sain kokoon 121 nimeä. Näiden lisäksi otin mukaan lähimmästä kirjapinosta seitsemän päällimmäisen kirjan kirjoittajat, mikäli nämä eivät jo olleet 121:n joukossa ja mikäli olin ainakin yhden heidän kirjansa joskus lukenut.
Sain siis kokoon 128 kirjailijanimeä. Hdcanis teki kirjailijaparit satunnaisesti. Näin saadaan täysin outoja, oikeastaan vertailukelvottomia pareja, mutta pareista voi silti tulla mielenkiintoisia. Päätin tehdä samoin, joten taulukkolaskennan satunnaislukugeneraattori käytännössä järjesti tämän listani.
128 nimeä halusin mukaan siksi, että näin voisin periaatteessa jatkaa näitä vertailuja siihen saakka, kunnes jäljellä ei ole enää kuin yksi nimi (128 -> 64 -> 32 -> 16 -> 8 -> 4 -> 2 -> 1). Kohta selviää, jatkoinko niin pitkään.
***
Kyllikki Villa vai Herta Müller? Müller
Tiina Raevaara vai Satu Grönroos? Grönroos
Jose Saramago vai Miguel de Unamuno? Saramago
Kent Haruf vai Ian McEwan? McEwan
Magne Hovden vai Kalle Isokallio? Hovden
Jenni Linturi vai Petri Tamminen? Tamminen
Jussi Lähde vai Hannu Väisänen? Väisänen
Juha Seppälä vai Mårten Westö? Seppälä
Turkka Hautala vai Sakari Kirjavainen? Hautala
Sergei Dovlatov vai Peter Høeg? Høeg
James Joyce vai Kristín Steinsdóttir? Joyce
Robert Åsbacka vai Katri Lipson? Åsbacka
Tommi Melender vai Katja Kallio? Melender
Reidar Palmgren vai Markku Pääskynen? Palmgren
Paolo Giordano vai György Spiró? Giordano
J. K. Rowling vai Jari Järvelä? Rowling
Per Petterson vai Heidi Köngäs? Petterson
Anja Kauranen vai Fedor Dostojevski? Kauranen
Raimo Pesonen vai Harri Tapper? Tapper
Imre Kertész vai Anna Tommola? Kertész
Neil Jordan vai György Konrad? Jordan
Bo Carpelan vai Petja Lähde? Lähde
Daniel Kehlmann vai Pirkko Saisio? Saisio
Tiina Laitila Kälvemark vai Anna-Maija Ylimaula? Laitila Kälvemark
Hanne Örstavik vai Sofi Oksanen? Örstavik
Jarkko Tontti vai Kristiina Lähde? Tontti
Peter Franzen vai Orhan Pamuk? Pamuk
Milan Kundera vai Virginia Woolf? Kundera
Mooses Mentula vai Alessandro Baricco? Mentula
Riikka Pulkkinen vai Katja Kettu? Pulkkinen
Laura Lindstedt vai Téa Obreht? Obreht
Oscar Wilde vai Henning Mankell? Mankell
Sari Malkamäki vai Jean-Phileppe Toussaint? Toussaint
Karoliina Timonen vai Merete Mazzarella? Mazzarella
Fredrik Lång vai Nick Hornby? Hornby
Rosa Liksom vai Anna Gavalda? Liksom
Riikka Pelo vai Pirjo Hassinen? Pelo
Pekka Manninen vai Hannu Salama? Salama
Markus Nummi vai Mika Pekkola? Nummi
Seija Vilen vai Raymond Queneau? Queneau
Riikka Ala-Harja vai Laura Honkasalo? Honkasalo
Mikko Rimminen vai Niko Kazantzakis? Rimminen
Erik Wahlström vai Maarit Verronen? Wahlström
Pauli Kohelo vai Phileppe Delerm? Delerm
Kreetta Onkeli vai Miika Nousiainen? Nousiainen
Susanna Alakoski vai Claes Andersson? Andersson
Torgny Lindgren vai Philip Teir? Lindgren
Leonardo Sciascia vai Jenny Erpenbeck? Erpenbeck
Cees Nooteboom vai Albert Camus? Nooteboom
Anna-Leena Härkönen vai Matias Riikonen? Riikonen
Olli Jalonen vai Tuomas Kyrö? Jalonen
Johanna Venho vai Kristina Carlson? Carlson
Michael Cunningham vai Hannu Aho? Aho
Margriet de Moor vai Antti Leikas? de Moor
Andrei Kurkov vai Olga Tokarczuk? Tokarczuk
Jean Echenoz vai Jaakko Yli-Juonikas? Echenoz
Kari Hotakainen vai Ismail Kadare? Hotakainen
Armas Alvari vai Juha Itkonen? Itkonen
Viivi Luik vai Sanni Nironen? Nironen
Satu Taskinen vai John Grisham? Taskinen
Tiina Lymi vai Joel Haahtela? Haahtela
Irja Rane vai Mari Saat? Saat
Ruben Gallego vai Kaj Korkea-aho? Gallego
Johanna Sinisalo vai Joni Skiftesvik? Sinisalo
***
Herta Müller vai Satu Grönroos? Grönroos
Jose Saramago vai Ian McEwan? Saramago
Magne Hovden vai Petri Tamminen? Tamminen
Hannu Väisänen vai Juha Seppälä? Väisänen
Turkka Hautala vai Peter Høeg? Høeg
James Joyce vai Robert Åsbacka? Åsbacka
Tommi Melender vai Reidar Palmgren? Palmgren
Paolo Giordano vai J. K. Rowling? Giordano
Per Petterson vai Anja Kauranen? Petterson
Harri Tapper vai Imre Kertész? Kertész
Neil Jordan vai Petja Lähde? Jordan
Pirkko Saisio vai Tiina Laitila Kälvemark? Saisio
Hanne Örstavik vai Jarkko Tontti? Örstavik
Orhan Pamuk vai Milan Kundera? Kundera
Mooses Mentula vai Riikka Pulkkinen? Pulkkinen
Téa Obreht vai Henning Mankell? Obreht
Jean-Phileppe Toussaint vai Merete Mazzarella? Mazzarella
Nick Hornby vai Rosa Liksom? Hornby
Riikka Pelo vai Hannu Salama? Salama
Markus Nummi vai Raymond Queneau? Nummi
Laura Honkasalo vai Mikko Rimminen? Rimminen
Erik Wahlström vai Phileppe Delerm? Delerm
Miika Nousiainen vai Claes Andersson? Nousiainen
Torgny Lindgren vai Jenny Erpenbeck? Lindgren
Cees Nooteboom vai Matias Riikonen? Nooteboom
Olli Jalonen vai Kristina Carlson? Jalonen
Hannu Aho vai Margriet de Moor? Aho
Olga Tokarczuk vai Jean Echenoz? Tokarczuk
Kari Hotakainen vai Juha Itkonen? Hotakainen
Sanni Nironen vai Satu Taskinen? Taskinen
Joel Haahtela vai Mari Saat? Haahtela
Ruben Gallego vai Johanna Sinisalo? Sinisalo
***
Nyt siis minulla on kaksintaistelujen kautta 128 nimestä pudonnut 3/4 eli 96 pois. Jäljellä olisi 32 kirjailijaa, mutta sen verran järjetöntä tällainen on, etten jatka pidemmälle.
Lähdin taisteluttamaan pareja varsin nopeaan tahtiin ja jonkinlaisen intuition varassa. Toisilta kirjailijoilta olin saattanut lukea monta kirjaa, toisilta (oikeastaan aika useilta) vain yhden. Mitä enemmän pareja taistelutti mielessään keskenään, sitä selvemmäksi tuntui itselle tulevan, että ne kirjailijat pärjäävät, joilta on lukenut vain yhden kirjan, mutta on sattunut pitämään siitä. Näiden lisäksi toki omat perussuosikit luonnollisesti pärjäsivät.
Joitakin yllättäviä valintojakin tuli tehneeksi.
Äh, en malta lopettaa. Yksi kaksintaistulukierros vielä, olkaa hyvät!
***
Satu Grönroos vai Jose Saramago? Saramago
Petri Tamminen vai Hannu Väisänen? Väisänen
Peter Høeg vai Robert Åsbacka? Åsbacka
Reidar Palmgren vai Paolo Giordano? Palmgren
Per Petterson vai Imre Kertész? Petterson
Neil Jordan vai Pirkko Saisio? Jordan
Hanne Örstavik vai Milan Kundera? Kundera
Riikka Pulkkinen vai Téa Obreht? Obreht
Merete Mazzarella vai Nick Hornby? Hornby
Hannu Salama vai Markus Nummi? Nummi
Mikko Rimminen vai Phileppe Delerm? Delerm
Miika Nousiainen vai Torgny Lindgren? Nousiainen
Cees Nooteboom vai Olli Jalonen? Nooteboom
Hannu Aho vai Olga Tokarczuk? Tokarczuk
Kari Hotakainen vai Satu Taskinen? Hotakainen
Joel Haahtela vai Johanna Sinisalo? Haahtela
***
Jäljellä olevat 16 kirjailijaa eivät varmasti ole mielestäni alkuperäisen listan 16 kiinnostavinta, parasta tai taidokkainta kirjailijaa. Mutta tuollaiset nimet saivat sopivat parit ja pääsivät jatkoon.
Olisikohan helpompaa asettaa vastakkain kaksi kirjaa kuin kaksi kirjailijaa? Olisiko tämä ollut helpompaa, jos olisin taisteluttanut kirjailijoita parhaan heiltä lukemansa kirjan perusteella? Pääasiassa taisin kai niin tehdäkin.
***
Mielenkiintoinen tilastotieto näiden taisteluiden jälkeen on se, että alkuperäisessä listassa oli 49 naiskirjailijaa (38 %). 16 jäljelle jääneen joukossa naisia on vain kaksi: Tea Obreht ja Olga Tokarczuk. Ei siis yhtään kotimaista naiskirjailijaa. Kotimaisia kirjailijoita 128 kirjailijan joukosta oli 80 (63 %). Viimeisten kuudentoista joukossa heitä oli enää seitsemän.
Keräsin tämän blogin (eli reilun vuoden) ajalta kaikki kirjailijat, joilta olen lukenut novellikokoelman tai romaanin. Näin sain kokoon 121 nimeä. Näiden lisäksi otin mukaan lähimmästä kirjapinosta seitsemän päällimmäisen kirjan kirjoittajat, mikäli nämä eivät jo olleet 121:n joukossa ja mikäli olin ainakin yhden heidän kirjansa joskus lukenut.
Sain siis kokoon 128 kirjailijanimeä. Hdcanis teki kirjailijaparit satunnaisesti. Näin saadaan täysin outoja, oikeastaan vertailukelvottomia pareja, mutta pareista voi silti tulla mielenkiintoisia. Päätin tehdä samoin, joten taulukkolaskennan satunnaislukugeneraattori käytännössä järjesti tämän listani.
128 nimeä halusin mukaan siksi, että näin voisin periaatteessa jatkaa näitä vertailuja siihen saakka, kunnes jäljellä ei ole enää kuin yksi nimi (128 -> 64 -> 32 -> 16 -> 8 -> 4 -> 2 -> 1). Kohta selviää, jatkoinko niin pitkään.
***
Kyllikki Villa vai Herta Müller? Müller
Tiina Raevaara vai Satu Grönroos? Grönroos
Jose Saramago vai Miguel de Unamuno? Saramago
Kent Haruf vai Ian McEwan? McEwan
Magne Hovden vai Kalle Isokallio? Hovden
Jenni Linturi vai Petri Tamminen? Tamminen
Jussi Lähde vai Hannu Väisänen? Väisänen
Juha Seppälä vai Mårten Westö? Seppälä
Turkka Hautala vai Sakari Kirjavainen? Hautala
Sergei Dovlatov vai Peter Høeg? Høeg
James Joyce vai Kristín Steinsdóttir? Joyce
Robert Åsbacka vai Katri Lipson? Åsbacka
Tommi Melender vai Katja Kallio? Melender
Reidar Palmgren vai Markku Pääskynen? Palmgren
Paolo Giordano vai György Spiró? Giordano
J. K. Rowling vai Jari Järvelä? Rowling
Per Petterson vai Heidi Köngäs? Petterson
Anja Kauranen vai Fedor Dostojevski? Kauranen
Raimo Pesonen vai Harri Tapper? Tapper
Imre Kertész vai Anna Tommola? Kertész
Neil Jordan vai György Konrad? Jordan
Bo Carpelan vai Petja Lähde? Lähde
Daniel Kehlmann vai Pirkko Saisio? Saisio
Tiina Laitila Kälvemark vai Anna-Maija Ylimaula? Laitila Kälvemark
Hanne Örstavik vai Sofi Oksanen? Örstavik
Jarkko Tontti vai Kristiina Lähde? Tontti
Peter Franzen vai Orhan Pamuk? Pamuk
Milan Kundera vai Virginia Woolf? Kundera
Mooses Mentula vai Alessandro Baricco? Mentula
Riikka Pulkkinen vai Katja Kettu? Pulkkinen
Laura Lindstedt vai Téa Obreht? Obreht
Oscar Wilde vai Henning Mankell? Mankell
Sari Malkamäki vai Jean-Phileppe Toussaint? Toussaint
Karoliina Timonen vai Merete Mazzarella? Mazzarella
Fredrik Lång vai Nick Hornby? Hornby
Rosa Liksom vai Anna Gavalda? Liksom
Riikka Pelo vai Pirjo Hassinen? Pelo
Pekka Manninen vai Hannu Salama? Salama
Markus Nummi vai Mika Pekkola? Nummi
Seija Vilen vai Raymond Queneau? Queneau
Riikka Ala-Harja vai Laura Honkasalo? Honkasalo
Mikko Rimminen vai Niko Kazantzakis? Rimminen
Erik Wahlström vai Maarit Verronen? Wahlström
Pauli Kohelo vai Phileppe Delerm? Delerm
Kreetta Onkeli vai Miika Nousiainen? Nousiainen
Susanna Alakoski vai Claes Andersson? Andersson
Torgny Lindgren vai Philip Teir? Lindgren
Leonardo Sciascia vai Jenny Erpenbeck? Erpenbeck
Cees Nooteboom vai Albert Camus? Nooteboom
Anna-Leena Härkönen vai Matias Riikonen? Riikonen
Olli Jalonen vai Tuomas Kyrö? Jalonen
Johanna Venho vai Kristina Carlson? Carlson
Michael Cunningham vai Hannu Aho? Aho
Margriet de Moor vai Antti Leikas? de Moor
Andrei Kurkov vai Olga Tokarczuk? Tokarczuk
Jean Echenoz vai Jaakko Yli-Juonikas? Echenoz
Kari Hotakainen vai Ismail Kadare? Hotakainen
Armas Alvari vai Juha Itkonen? Itkonen
Viivi Luik vai Sanni Nironen? Nironen
Satu Taskinen vai John Grisham? Taskinen
Tiina Lymi vai Joel Haahtela? Haahtela
Irja Rane vai Mari Saat? Saat
Ruben Gallego vai Kaj Korkea-aho? Gallego
Johanna Sinisalo vai Joni Skiftesvik? Sinisalo
***
Herta Müller vai Satu Grönroos? Grönroos
Jose Saramago vai Ian McEwan? Saramago
Magne Hovden vai Petri Tamminen? Tamminen
Hannu Väisänen vai Juha Seppälä? Väisänen
Turkka Hautala vai Peter Høeg? Høeg
James Joyce vai Robert Åsbacka? Åsbacka
Tommi Melender vai Reidar Palmgren? Palmgren
Paolo Giordano vai J. K. Rowling? Giordano
Per Petterson vai Anja Kauranen? Petterson
Harri Tapper vai Imre Kertész? Kertész
Neil Jordan vai Petja Lähde? Jordan
Pirkko Saisio vai Tiina Laitila Kälvemark? Saisio
Hanne Örstavik vai Jarkko Tontti? Örstavik
Orhan Pamuk vai Milan Kundera? Kundera
Mooses Mentula vai Riikka Pulkkinen? Pulkkinen
Téa Obreht vai Henning Mankell? Obreht
Jean-Phileppe Toussaint vai Merete Mazzarella? Mazzarella
Nick Hornby vai Rosa Liksom? Hornby
Riikka Pelo vai Hannu Salama? Salama
Markus Nummi vai Raymond Queneau? Nummi
Laura Honkasalo vai Mikko Rimminen? Rimminen
Erik Wahlström vai Phileppe Delerm? Delerm
Miika Nousiainen vai Claes Andersson? Nousiainen
Torgny Lindgren vai Jenny Erpenbeck? Lindgren
Cees Nooteboom vai Matias Riikonen? Nooteboom
Olli Jalonen vai Kristina Carlson? Jalonen
Hannu Aho vai Margriet de Moor? Aho
Olga Tokarczuk vai Jean Echenoz? Tokarczuk
Kari Hotakainen vai Juha Itkonen? Hotakainen
Sanni Nironen vai Satu Taskinen? Taskinen
Joel Haahtela vai Mari Saat? Haahtela
Ruben Gallego vai Johanna Sinisalo? Sinisalo
***
Nyt siis minulla on kaksintaistelujen kautta 128 nimestä pudonnut 3/4 eli 96 pois. Jäljellä olisi 32 kirjailijaa, mutta sen verran järjetöntä tällainen on, etten jatka pidemmälle.
Lähdin taisteluttamaan pareja varsin nopeaan tahtiin ja jonkinlaisen intuition varassa. Toisilta kirjailijoilta olin saattanut lukea monta kirjaa, toisilta (oikeastaan aika useilta) vain yhden. Mitä enemmän pareja taistelutti mielessään keskenään, sitä selvemmäksi tuntui itselle tulevan, että ne kirjailijat pärjäävät, joilta on lukenut vain yhden kirjan, mutta on sattunut pitämään siitä. Näiden lisäksi toki omat perussuosikit luonnollisesti pärjäsivät.
Joitakin yllättäviä valintojakin tuli tehneeksi.
Äh, en malta lopettaa. Yksi kaksintaistulukierros vielä, olkaa hyvät!
***
Satu Grönroos vai Jose Saramago? Saramago
Petri Tamminen vai Hannu Väisänen? Väisänen
Peter Høeg vai Robert Åsbacka? Åsbacka
Reidar Palmgren vai Paolo Giordano? Palmgren
Per Petterson vai Imre Kertész? Petterson
Neil Jordan vai Pirkko Saisio? Jordan
Hanne Örstavik vai Milan Kundera? Kundera
Riikka Pulkkinen vai Téa Obreht? Obreht
Merete Mazzarella vai Nick Hornby? Hornby
Hannu Salama vai Markus Nummi? Nummi
Mikko Rimminen vai Phileppe Delerm? Delerm
Miika Nousiainen vai Torgny Lindgren? Nousiainen
Cees Nooteboom vai Olli Jalonen? Nooteboom
Hannu Aho vai Olga Tokarczuk? Tokarczuk
Kari Hotakainen vai Satu Taskinen? Hotakainen
Joel Haahtela vai Johanna Sinisalo? Haahtela
***
Jäljellä olevat 16 kirjailijaa eivät varmasti ole mielestäni alkuperäisen listan 16 kiinnostavinta, parasta tai taidokkainta kirjailijaa. Mutta tuollaiset nimet saivat sopivat parit ja pääsivät jatkoon.
Olisikohan helpompaa asettaa vastakkain kaksi kirjaa kuin kaksi kirjailijaa? Olisiko tämä ollut helpompaa, jos olisin taisteluttanut kirjailijoita parhaan heiltä lukemansa kirjan perusteella? Pääasiassa taisin kai niin tehdäkin.
***
Mielenkiintoinen tilastotieto näiden taisteluiden jälkeen on se, että alkuperäisessä listassa oli 49 naiskirjailijaa (38 %). 16 jäljelle jääneen joukossa naisia on vain kaksi: Tea Obreht ja Olga Tokarczuk. Ei siis yhtään kotimaista naiskirjailijaa. Kotimaisia kirjailijoita 128 kirjailijan joukosta oli 80 (63 %). Viimeisten kuudentoista joukossa heitä oli enää seitsemän.
30. marraskuuta 2012
Suomalainen marraskuu
En ole koskaan aiemmin tehnyt tällaista postausta x-kuun luetuista kirjoista. Nyt luettuja kirjoja kootessa vasta tajusin, että tämä onkin ollut kovin suomalainen kuukausi. Luetuista romaaneista vain yksi on käännöskirja. Huomattavaa on se, että olen ollut kovin laiska kirjoittamaan näistä lukemisista mitään.
Tämän vuoden kotimaisista romaaneista marraskuussa tulivat luetuiksi
Sanni Nirosen Tähdenpeitto (haluan lukea Niroselta lisää),
Kristiina Lähteen Joku on nukkunut vuoteessani (outo, jäi etäiseksi),
Raimo Pesosen Automies (ei oikein sytyttänyt) ja
Riikka Pulkkisen Vieras (parasta pulkkista minun makuuni).
Näiden lisäksi tuoreita kotimaisia ovat kolme lukemaani Finlandia-ehdokasta.
Juha Seppälän Mr. Smith,
Heidi Köngäksen Dora, Dora ja
Pirjo Hassisen Popula.
Salaista "Lue kaikki Finlandia-ehdokkaat" -projektiani edistin lukemalla
Kari Hotakaisen Huolimattomat (miksi, oi miksi en ollut lukenut tätä ennen?),
Olli Jalosen 14 solmua Greenwichiin (hieno kirja, jonka lukemista olen suunnitellut sen ilmestymisestä lähtien),
Tommi Melenderin Ranskalainen ystävä (tämä olisi voinut olla F-palkinnon arvoinen),
Tuomas Kyrön Liitto (hyvää, minulle uudenlaista Kyröä) sekä
Sofi Oksasen Puhdistus (odotin paljon parempaa, mutta lievä pettymys ei ollut itsellenikään yllätys).
Muuta suomalaista kirjallisuutta marraskuun lukulistalla edustavat
Claes Anderssonin Kuvien takana (vuodelta 1972; mielenkiintoinen kirja, tekisi mieli päästä puhumaan siitä Anderssonin kanssa),
Johanna Venhon Syntysanat (ei minun kirjani) ja
Sofi Oksasen Stalinin lehmät (ensimmäinen Oksasen kirja minulle, hyvä esikoiskirja, mutta ei saanut Oksas-faniksi).
Ainoa käännöskirjallisuutta ollut romaani oli sitäkin parempi:
Ismail Kadaren Särkynyt huhtikuu (Kadarea pitää lukea lisää).
Kadare (Albania) on osa Ikkunat auki Eurooppaan -haastetta, jota silmällä pitäen minulla on kesken Jakub Kolasin (Valko-Venäjä) kirja ja Martin Walserin (Sveitsi) kirja sekä pinossa yksi kirja Latviasta ja yksi Liettuasta. Balkanin alue jää näiden jälkeen vielä odottamaan lopullista valloitusta loppuvuonna.
Runojakin on tullut luettua hieman. Ja tietokirjoja, tosin lähinnä osittain tai kursorisesti. Aivan lukeva ihminen olen taas ollut. (Taputtaa täten itseään kannustavasti päälaelle, sillä tavalla kevyesti.)
Joulukuussa pitää lukea mm. Ulla-Lena Lundbergin Jää (joka on jo aloitettu). Sen jälkeen on kaikki tämän vuoden Finlandia-ehdokkaat luettu. Niistä aion valita oman suosikkini - ja kirjoittaa aiheesta - ennen kuin Tarja Halonen kertoo oikean voittajan.
Tämän vuoden kotimaisista romaaneista marraskuussa tulivat luetuiksi
Sanni Nirosen Tähdenpeitto (haluan lukea Niroselta lisää),
Kristiina Lähteen Joku on nukkunut vuoteessani (outo, jäi etäiseksi),
Raimo Pesosen Automies (ei oikein sytyttänyt) ja
Riikka Pulkkisen Vieras (parasta pulkkista minun makuuni).
Näiden lisäksi tuoreita kotimaisia ovat kolme lukemaani Finlandia-ehdokasta.
Juha Seppälän Mr. Smith,
Heidi Köngäksen Dora, Dora ja
Pirjo Hassisen Popula.
Salaista "Lue kaikki Finlandia-ehdokkaat" -projektiani edistin lukemalla
Kari Hotakaisen Huolimattomat (miksi, oi miksi en ollut lukenut tätä ennen?),
Olli Jalosen 14 solmua Greenwichiin (hieno kirja, jonka lukemista olen suunnitellut sen ilmestymisestä lähtien),
Tommi Melenderin Ranskalainen ystävä (tämä olisi voinut olla F-palkinnon arvoinen),
Tuomas Kyrön Liitto (hyvää, minulle uudenlaista Kyröä) sekä
Sofi Oksasen Puhdistus (odotin paljon parempaa, mutta lievä pettymys ei ollut itsellenikään yllätys).
Muuta suomalaista kirjallisuutta marraskuun lukulistalla edustavat
Claes Anderssonin Kuvien takana (vuodelta 1972; mielenkiintoinen kirja, tekisi mieli päästä puhumaan siitä Anderssonin kanssa),
Johanna Venhon Syntysanat (ei minun kirjani) ja
Sofi Oksasen Stalinin lehmät (ensimmäinen Oksasen kirja minulle, hyvä esikoiskirja, mutta ei saanut Oksas-faniksi).
Ainoa käännöskirjallisuutta ollut romaani oli sitäkin parempi:
Ismail Kadaren Särkynyt huhtikuu (Kadarea pitää lukea lisää).
Kadare (Albania) on osa Ikkunat auki Eurooppaan -haastetta, jota silmällä pitäen minulla on kesken Jakub Kolasin (Valko-Venäjä) kirja ja Martin Walserin (Sveitsi) kirja sekä pinossa yksi kirja Latviasta ja yksi Liettuasta. Balkanin alue jää näiden jälkeen vielä odottamaan lopullista valloitusta loppuvuonna.
Runojakin on tullut luettua hieman. Ja tietokirjoja, tosin lähinnä osittain tai kursorisesti. Aivan lukeva ihminen olen taas ollut. (Taputtaa täten itseään kannustavasti päälaelle, sillä tavalla kevyesti.)
Joulukuussa pitää lukea mm. Ulla-Lena Lundbergin Jää (joka on jo aloitettu). Sen jälkeen on kaikki tämän vuoden Finlandia-ehdokkaat luettu. Niistä aion valita oman suosikkini - ja kirjoittaa aiheesta - ennen kuin Tarja Halonen kertoo oikean voittajan.
17. marraskuuta 2012
Seppälä: Mr. Smith
"Itärajan tuntumaan ja osin historiaan asettuva Mr. Smith jättää taakseen perinteisen romaanimuodon kertoakseen aikamme ahneuden diagnoosin ja synkän ennusteen sen toteuttajille. Romaanin monelta tasolta läpitunkeva totuus rahan tuhovoimasta välittyy vastaansanomattomasti kirkkaan kielellisen ilmaisun ansiosta."
Juha Seppälä
Mr. Smith (WSOY, 2012)
Alun lainaus on Finlandia-raadin perusteluista. Kirja on siis ehdolla Finlandia-palkinnon saajaksi. Seppälän kirjoista tämä on jo neljäs, jolle näin tapahtuu. Minä tuskin tähän kirjaan olisin tarttunut ilman Finlandia-ehdokkuutta, sillä aiemmat kokemukseni Seppälän tuotannosta eivät ole olleet positiivisia. Nyt tartuin kirjaan, ja myös luin sen, sillä päätin lukea kaikki ehdokkaat. (Kolme vielä lukematta.)
Muutama sana kirjan kielestä. Seppälän teosta oli mukava lukea. Siinä on niin paljon lyhyesti esitettynä, mukavasti tiivistettynä hyviä ajatuksia. Joku voisi sanoa, tai siis minä sanon, että teksti sisältää aforistista ainesta. Ja koko kirjan perusvire on sellainen sopivan kyyninen minun makuuni, juuri nyt.
Mutta Mr. Smith ei ole kovin helppo lukukokemus. Se tuntuu etenevän, jos sitä sanaa voi edes käyttää, lähinnä kumuloituvina ajatuksina lukijan päässä. Ajassakin edetään, mutta niin monessa tasossa, monen henkilön mukana, ettei siirtymät ajassa eteen- tai taaksepäin tunnu olennaisilta. Romaani ei silti kadota lukijaansa. Se pitää mukana kielellään ja asiallaan silloinkin, kun nimet ja ajat jatkuvasti vaihtuvat.
Nimet, paikat ja ajat. Herra Schmidt elelee Karjalan kannaksella suunnilleen vajaa sata vuotta sitten. Myydään vakuutuksia, tehdään kauppoja, rahaakin. Mr. Smith elää nykyaikaa, mutta yhteys isoisään on kirjassa esillä. Smith näyttäytyy filosofisena hahmona, joka ratkaisee ongelmia. Samalla hänen kauttaan esitetään näkemyksiä maailmasta. Henkilögalleriaan kuuluu monta muutakin, mutta he ovat enemmänkin vain tarinoita Mr. Schmidthien sivussa.
Lopulta sillä, onko Schmidt myös Smith, ei ole väliä. Eikä sillä, mitä aikaa eletään. Sillä "maailma on tarina, pelkkiä tarinoita jotka oli upotettu toisiin tarinoihin." Mutta ihan lopuksi: vaikka Seppälä yhdistää monta aikaa ja monta asiaa, silti tämän teoksen - jonka kyllä voisi lukea uudestaan - jälkeen jää olo, että onko tämä kirja sittenkään niin monipuolinen kuin ensimmäinen ajatukseni siitä oli. Soiko sama levy liikaa?
Arvioni kirjasta sijoittunee johonkin Hemulin kirjahyllyn haltioitumisen ja Kulttuuri kukoistaa -blogin varauksellisuuden välille.
Juha Seppälä
Mr. Smith (WSOY, 2012)
Alun lainaus on Finlandia-raadin perusteluista. Kirja on siis ehdolla Finlandia-palkinnon saajaksi. Seppälän kirjoista tämä on jo neljäs, jolle näin tapahtuu. Minä tuskin tähän kirjaan olisin tarttunut ilman Finlandia-ehdokkuutta, sillä aiemmat kokemukseni Seppälän tuotannosta eivät ole olleet positiivisia. Nyt tartuin kirjaan, ja myös luin sen, sillä päätin lukea kaikki ehdokkaat. (Kolme vielä lukematta.)
Muutama sana kirjan kielestä. Seppälän teosta oli mukava lukea. Siinä on niin paljon lyhyesti esitettynä, mukavasti tiivistettynä hyviä ajatuksia. Joku voisi sanoa, tai siis minä sanon, että teksti sisältää aforistista ainesta. Ja koko kirjan perusvire on sellainen sopivan kyyninen minun makuuni, juuri nyt.
Mutta Mr. Smith ei ole kovin helppo lukukokemus. Se tuntuu etenevän, jos sitä sanaa voi edes käyttää, lähinnä kumuloituvina ajatuksina lukijan päässä. Ajassakin edetään, mutta niin monessa tasossa, monen henkilön mukana, ettei siirtymät ajassa eteen- tai taaksepäin tunnu olennaisilta. Romaani ei silti kadota lukijaansa. Se pitää mukana kielellään ja asiallaan silloinkin, kun nimet ja ajat jatkuvasti vaihtuvat.
Nimet, paikat ja ajat. Herra Schmidt elelee Karjalan kannaksella suunnilleen vajaa sata vuotta sitten. Myydään vakuutuksia, tehdään kauppoja, rahaakin. Mr. Smith elää nykyaikaa, mutta yhteys isoisään on kirjassa esillä. Smith näyttäytyy filosofisena hahmona, joka ratkaisee ongelmia. Samalla hänen kauttaan esitetään näkemyksiä maailmasta. Henkilögalleriaan kuuluu monta muutakin, mutta he ovat enemmänkin vain tarinoita Mr. Schmidthien sivussa.
Lopulta sillä, onko Schmidt myös Smith, ei ole väliä. Eikä sillä, mitä aikaa eletään. Sillä "maailma on tarina, pelkkiä tarinoita jotka oli upotettu toisiin tarinoihin." Mutta ihan lopuksi: vaikka Seppälä yhdistää monta aikaa ja monta asiaa, silti tämän teoksen - jonka kyllä voisi lukea uudestaan - jälkeen jää olo, että onko tämä kirja sittenkään niin monipuolinen kuin ensimmäinen ajatukseni siitä oli. Soiko sama levy liikaa?
Arvioni kirjasta sijoittunee johonkin Hemulin kirjahyllyn haltioitumisen ja Kulttuuri kukoistaa -blogin varauksellisuuden välille.
16. marraskuuta 2012
Korpiola ja Nikkanen: Arabikevät
Lilly Korpiola ja Hanna Nikkanen
Arabikevät (Avain, 2012)
Aloitetaan kehuista: Nikkanen ja Korpiola ovat kirjoittaneet hyvän kirjan. Ymmärrettävän, sujuvakielisen tietokirjan, josta oppi paljon, vaikka ennen lukemistakin ajatteli tietävänsä jo aika paljon siitä, mitä ja miksi arabimaissa viime vuosina on tapahtunut.
Arabikevät ei ole ehkä aivan perinteisin tietokirja. Korpiola kirjoittaakin kirjan alussa: "Tutkimusmaailma kulkee hitaasti, ja jatkuvassa liikkeessä olevien ilmiöiden vangitseminen on tieteen keinoin vaikeaa. Tieteen kieli on kurinalaista, näkökulmat tarkasti rajattuja ja ilmiöiden tarkastelu vaatii viileää etäisyyttä. En halunnut tehdä arabikeväästä vain tiedettä, vaan halusin kirjoittaa kirjan, jossa ihmiset saavat puhua ja kertoa tarinansa."
Korpiolan sanat antavat viitteitä siitä, millainen kirja on kyseessä. Sen voisi määritellä vaikkapa ajankohtaiskatsaukseksi, jossa arabikevään aktivistitoimijoille annetaan ääni. Silti kyseessä ei ole mikään näiden toimijoiden äänitorvena oleva kirja, vaan varsin analyyttinen ja monipuolinen kirja siitä, mitä Pohjois-Afrikassa ja Lähi-Idässä oikein tapahtui. Mistä tapahtumat saivat alkunsa, mitä geopoliittisia kytkentöjä asioilla on? Ja paljon muuta.
Se, mitä voinee pitää tämän kirjan erityisenä ansiona on se, että todella monimutkainen ja -syinen tapahtumasarja saadaan tiivistettyä käsitettävään muotoon niin, ettei yritetä yksinkertaistaa tapahtumia, jotta niistä saataisiin joku käsitys.
Henkilökohtaisesti hyvän, luettavan asiaproosan tai hyvin kirjoitetun tieteellisemmän kirjan jälkeen päässäni on kysymys: miksi luen romaaneja, kun viihdyn usein tietokirjojen ja esseiden äärellä paremmin? Ehkä kuitenkin siksi, että romaaneista hyvää kieltä ja sujuvia sanavalintoja löytää useammin. Vaikka sisältöä kaipaava minä haluaisikin vain uutta tietoa, uusia tapoja ajatella. (Tämä kirja muuten sopii meneillään olevalle ajattelun teemaviikolle.)
Joka tapauksessa jään odottamaan Korpiolalta ja Nikkaselta kirjaa Arabikesä: mitä tapahtui arabikevään jälkeen?
Jälkikirjoitus: Lisätieto maailmasta laittoi ajattelemaan omaa toimintaa osana tätä globalisoitunutta maailmaa, ihmisyhteisöä. Voisin jopa sanoa, että kirjan käynnistämä ajatusprosessi muutti minua, tapaani toimia tietyissä asioissa.
15. marraskuuta 2012
Finlandia-veikkauksen tulokset
Pienimuotoiseen Finlandia-ehdokkaiden veikkaamiseen osallistui 11 blogistia.
Veikatuimmat kirjat olivat järjestyksessä nämä:
Ulla-Lena Lundberg: Jää (Is)
Aki Ollikainen: Nälkävuosi
Riikka-Ala-Harja: Maihinnousu
Juha Seppälä: Mr. Smith
Ja kyllä, nämä neljä kirjaa ovat myös oikealla Finlandia-ehdokaslistalla.
Lundbergin ja Ollikaisen kirjat olivat selkeät veikkaussuosikit kahdeksalla äänellä. Ala-Harjaa veikkasi viisi ja Seppälää neljä blogistia. Neljään pääsivät myös Juha Itkosen Hetken hohtava valo sekä Riikka Pulkkisen Vieras.
Kaksi muuta Finlandia-palkinnon saajaksi ehdolla olevaa romaania ovat:
Pirjo Hassinen: Popula
Heidi Köngäs: Dora, Dora
Kumpaakaan näistä ei veikannut yksikään.
Yhteensä veikattiin 28 eri kirjaa. Vähintään kaksi veikkausta keräsivät Johan Bargumin Syyspurjehdus, Monika Fagerholmin Lola ylösalaisin, Jarmo Ihalaisen Perheestä ja alastomana juoksemisesta, Emmi Itärannan Teemestarin kirja, Sirpa Kähkösen Hietakehto, Sofi Oksasen Kun kyyhkyset katosivat, Seija Vilénin Pohjan akka ja Jaakko Yli-Juonikkaan Neuromaani.
Parhaimmat Finlandia-veikkaajat neljällä oikealla kirjalla olivat Katja Lumiomena-blogista, Liisa Luetut, lukemattomat -blogista ja Unni Unni lukee -blogista. Maria Sinisen linnan kirjastosta sai kolme oikein.
"Alea iacta est." Kirjaimellisesti nimittäin noppa näytti kolmesta parhaasta veikkauksen voittajaksi Liisan. Toinen palkinto (vähintään kolme oikein veikanneiden kesken arvottu) menee Marialle. Voittajat saavat ensin sähkö- ja myöhemmin muuta postia.
P.S. Laskujeni mukaan Hassinen, Lundberg ja Seppälä (tarkemmin ottaen heidän romaaninsa) ovat jo neljättä kertaa ehdolla. Ala-Harjalle kerta on toinen. Köngäs ja Ollikainen ovat ensikertalaisia. Jari "ei koskaan saa Finlandia-palkintoa" Tervollakin ehdokkuuksia on vain kolme.
Veikatuimmat kirjat olivat järjestyksessä nämä:
Ulla-Lena Lundberg: Jää (Is)
Aki Ollikainen: Nälkävuosi
Riikka-Ala-Harja: Maihinnousu
Juha Seppälä: Mr. Smith
Ja kyllä, nämä neljä kirjaa ovat myös oikealla Finlandia-ehdokaslistalla.
Lundbergin ja Ollikaisen kirjat olivat selkeät veikkaussuosikit kahdeksalla äänellä. Ala-Harjaa veikkasi viisi ja Seppälää neljä blogistia. Neljään pääsivät myös Juha Itkosen Hetken hohtava valo sekä Riikka Pulkkisen Vieras.
Kaksi muuta Finlandia-palkinnon saajaksi ehdolla olevaa romaania ovat:
Pirjo Hassinen: Popula
Heidi Köngäs: Dora, Dora
Kumpaakaan näistä ei veikannut yksikään.
Yhteensä veikattiin 28 eri kirjaa. Vähintään kaksi veikkausta keräsivät Johan Bargumin Syyspurjehdus, Monika Fagerholmin Lola ylösalaisin, Jarmo Ihalaisen Perheestä ja alastomana juoksemisesta, Emmi Itärannan Teemestarin kirja, Sirpa Kähkösen Hietakehto, Sofi Oksasen Kun kyyhkyset katosivat, Seija Vilénin Pohjan akka ja Jaakko Yli-Juonikkaan Neuromaani.
Parhaimmat Finlandia-veikkaajat neljällä oikealla kirjalla olivat Katja Lumiomena-blogista, Liisa Luetut, lukemattomat -blogista ja Unni Unni lukee -blogista. Maria Sinisen linnan kirjastosta sai kolme oikein.
"Alea iacta est." Kirjaimellisesti nimittäin noppa näytti kolmesta parhaasta veikkauksen voittajaksi Liisan. Toinen palkinto (vähintään kolme oikein veikanneiden kesken arvottu) menee Marialle. Voittajat saavat ensin sähkö- ja myöhemmin muuta postia.
P.S. Laskujeni mukaan Hassinen, Lundberg ja Seppälä (tarkemmin ottaen heidän romaaninsa) ovat jo neljättä kertaa ehdolla. Ala-Harjalle kerta on toinen. Köngäs ja Ollikainen ovat ensikertalaisia. Jari "ei koskaan saa Finlandia-palkintoa" Tervollakin ehdokkuuksia on vain kolme.
11. marraskuuta 2012
Osallistu Finlandia-ehdokasveikkaukseen!
Ainakin Sinisen linnan kirjastossa jo arvuuteltiin Finlandia-ehdokkaita. Minä viime viikon lopulla mietin, että pitäisiköhän asiasta järjestää leikkimielinen veikkaus. Nyt se tulee, olkaa hyvä.
Tarkoitus on siis onnistua veikkaamaan ne kirjat, jotka nimetään ehdokkaiksi ensi viikon torstaina tavoittelemaan Finlandia-palkintoa. Älä siis veikkaa omia suosikkejasi, vaan yritä arvata, päätellä, ounastella tai fundeerata, mitkä tämän vuoden kotimaiset romaanit tulevat olemaan ehdolla.
Osallistua voivat vain ne, joilla on elossa oleva kirjallinen blogi*. Veikkauksessa on pakko nimetä tasan kuusi kirjaa. Vastausaikaa on keskiviikkoon 14.11. klo 22.00** saakka.
Siirry veikkauslomakkeelle tästä
Ja vielä kirjoitan: tarkoitus on vain ja ainoastaan kokeilla, miten lähelle voi arvata, millaista on kollektiivinen arvausasiantuntemus. Ei listata omia suosikkeja. Sen aika koittaa sitten Blogistanian Finlandian myötä.
Julkistanen vain voittajan tai parin-kolme parhaiten veikannutta. (Riippuu vähän veikkaajien määrästä.) Muiden ei tarvitse hävetä omia veikkauksiaan. Kokonaistulokset toki laitetaan julki. Koko tämän veikkauksen ideahan on nähdä, kuinka hyvin kotimaista kirjallisuutta seuraavat blogistit voivat arvata muutamasta ihmisestä koostuvan raadin valitsemat kirjat.
Tässä veikkauksessa ei ole palkintoja.*** Tai sittenkin: kuusi oikein veikanneille voin luvata mahdollisimman uutta kotimaista kirjallisuutta omasta hyllystäni, koska en usko kenenkään saavan täysin oikeaa riviä.
*** Lisäys: Palkintoina Ala-Harjan Maihinnousu ja Oksasen Kun kyyhkyset katosivat. Parhaiten veikannut saa valita ensin, toinen kirja arvotaan kaikkien vähintään kolme oikein veikanneiden kesken.
* sääntöjä muutettu: kirjablogi vaihdettu kirjalliseksi blogiksi
** vastausaikaa jatkettu tiistai-illasta keskiviikkoon
*** palkinnot julkistettu
P.S. Viimeisimmän kirjapostauksen jälken on tullut luettua kotimaisistakin ainakin Oksasta, Jalosta, Hotakaista, Nirosta, Raevaaraa ja Lähdettä, mutta vielä yksikään luettu kirja ei ole taipunut tekstiksi.
Tarkoitus on siis onnistua veikkaamaan ne kirjat, jotka nimetään ehdokkaiksi ensi viikon torstaina tavoittelemaan Finlandia-palkintoa. Älä siis veikkaa omia suosikkejasi, vaan yritä arvata, päätellä, ounastella tai fundeerata, mitkä tämän vuoden kotimaiset romaanit tulevat olemaan ehdolla.
Osallistua voivat vain ne, joilla on elossa oleva kirjallinen blogi*. Veikkauksessa on pakko nimetä tasan kuusi kirjaa. Vastausaikaa on keskiviikkoon 14.11. klo 22.00** saakka.
Siirry veikkauslomakkeelle tästä
Ja vielä kirjoitan: tarkoitus on vain ja ainoastaan kokeilla, miten lähelle voi arvata, millaista on kollektiivinen arvausasiantuntemus. Ei listata omia suosikkeja. Sen aika koittaa sitten Blogistanian Finlandian myötä.
Julkistanen vain voittajan tai parin-kolme parhaiten veikannutta. (Riippuu vähän veikkaajien määrästä.) Muiden ei tarvitse hävetä omia veikkauksiaan. Kokonaistulokset toki laitetaan julki. Koko tämän veikkauksen ideahan on nähdä, kuinka hyvin kotimaista kirjallisuutta seuraavat blogistit voivat arvata muutamasta ihmisestä koostuvan raadin valitsemat kirjat.
Tässä veikkauksessa ei ole palkintoja.*** Tai sittenkin: kuusi oikein veikanneille voin luvata mahdollisimman uutta kotimaista kirjallisuutta omasta hyllystäni, koska en usko kenenkään saavan täysin oikeaa riviä.
*** Lisäys: Palkintoina Ala-Harjan Maihinnousu ja Oksasen Kun kyyhkyset katosivat. Parhaiten veikannut saa valita ensin, toinen kirja arvotaan kaikkien vähintään kolme oikein veikanneiden kesken.
* sääntöjä muutettu: kirjablogi vaihdettu kirjalliseksi blogiksi
** vastausaikaa jatkettu tiistai-illasta keskiviikkoon
*** palkinnot julkistettu
P.S. Viimeisimmän kirjapostauksen jälken on tullut luettua kotimaisistakin ainakin Oksasta, Jalosta, Hotakaista, Nirosta, Raevaaraa ja Lähdettä, mutta vielä yksikään luettu kirja ei ole taipunut tekstiksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)