Seppälä: Mr. Smith

"Itärajan tuntumaan ja osin historiaan asettuva Mr. Smith  jättää taakseen perinteisen romaanimuodon kertoakseen aikamme ahneuden diagnoosin ja synkän ennusteen sen toteuttajille. Romaanin monelta tasolta läpitunkeva totuus rahan tuhovoimasta välittyy vastaansanomattomasti kirkkaan kielellisen ilmaisun ansiosta."

Juha Seppälä
Mr. Smith (WSOY, 2012)

Alun lainaus on Finlandia-raadin perusteluista. Kirja on siis ehdolla Finlandia-palkinnon saajaksi. Seppälän kirjoista tämä on jo neljäs, jolle näin tapahtuu. Minä tuskin tähän kirjaan olisin tarttunut ilman Finlandia-ehdokkuutta, sillä aiemmat kokemukseni Seppälän tuotannosta eivät ole olleet positiivisia. Nyt tartuin kirjaan, ja myös luin sen, sillä päätin lukea kaikki ehdokkaat. (Kolme vielä lukematta.)

Muutama sana kirjan kielestä. Seppälän teosta oli mukava lukea. Siinä on niin paljon lyhyesti esitettynä, mukavasti tiivistettynä hyviä ajatuksia. Joku voisi sanoa, tai siis minä sanon, että teksti sisältää aforistista ainesta. Ja koko kirjan perusvire on sellainen sopivan kyyninen minun makuuni, juuri nyt.

Mutta Mr. Smith ei ole kovin helppo lukukokemus. Se tuntuu etenevän, jos sitä sanaa voi edes käyttää, lähinnä kumuloituvina ajatuksina lukijan päässä. Ajassakin edetään, mutta niin monessa tasossa, monen henkilön mukana, ettei siirtymät ajassa eteen- tai taaksepäin tunnu olennaisilta. Romaani ei silti kadota lukijaansa. Se pitää mukana kielellään ja asiallaan silloinkin, kun nimet ja ajat jatkuvasti vaihtuvat.

Nimet, paikat ja ajat. Herra Schmidt elelee Karjalan kannaksella suunnilleen vajaa sata vuotta sitten. Myydään vakuutuksia, tehdään kauppoja, rahaakin. Mr. Smith elää nykyaikaa, mutta yhteys isoisään on kirjassa esillä. Smith näyttäytyy filosofisena hahmona, joka ratkaisee ongelmia. Samalla hänen kauttaan esitetään näkemyksiä maailmasta. Henkilögalleriaan kuuluu monta muutakin, mutta he ovat enemmänkin vain tarinoita Mr. Schmidthien sivussa.

Lopulta sillä, onko Schmidt myös Smith, ei ole väliä. Eikä sillä, mitä aikaa eletään. Sillä "maailma on tarina, pelkkiä tarinoita jotka oli upotettu toisiin tarinoihin." Mutta ihan lopuksi: vaikka Seppälä yhdistää monta aikaa ja monta asiaa, silti tämän teoksen - jonka kyllä voisi lukea uudestaan - jälkeen jää olo, että onko tämä kirja sittenkään niin monipuolinen kuin ensimmäinen ajatukseni siitä oli. Soiko sama levy liikaa?

Arvioni kirjasta sijoittunee johonkin Hemulin kirjahyllyn haltioitumisen ja Kulttuuri kukoistaa -blogin varauksellisuuden välille.