Tiina Laitila Kälvemark
Kadonnut ranta (WSOY, 2012)
Tästä kokoelmasta on aivan pakko nostaa esille yksi novelli. Se, jonka jälkeen - ja oikeastaan jo lukiessa - tajusi, että se alkoi hipoa täydellistä. Sen nimi on Jänis, pituutta parikymmentä sivua. Se oli oivan novellimainen, kerronnaltaan hyvin koossa pysyvä, riittävän arvoituksellinen, oli luontoa, oli ihmissuhteita. Melkein tekisi mieli suositella, että se luettaisiin tästä kokoelmasta ensimmäisenä. Ettei vahingossa jäisi lukematta. (Enkä täten ihmettele lainkaan sitä, että Jänis on palkittu v. 2011 Ruotsin suurimmassa novellikilpailussa, kuten kustantajan kirjaesittely kertoo.)
Koko kirjassakin Laitila Kälvemark on onnistunut vangitsemaan novelleihinsa koskettavia ihmisiä ja tapahtumia. Aitoja, eläviä, vaikkakin jotain ehkä elämästään kadottaneita. Tapahtumista kerrotaan vain hieman liikaa aina saman kaavan mukaan. Niinpä teoksen loppupuolella lukija alkaa jo arvailla, mitä tässäkin novellissa ehkä tapahtuu. Pieni soraääni sisältäni nousee siis siitä, että monet novellit ovat turhan samankaltaisia.
Tämä oli hyvä esikoisteos, joten jään toivomaan jatkoa kirjoittajan kirjailijauralle. Mutta en oikein osaa selittää, miksi tästä edes pidin. Jos joku kirjan lukenut osaa auttaa, niin saa yrittää avata asiaa minullekin.
Luin tämän keväällä ja pidin myös. Miksiköhän pidin? No, Laitila Kälvemark käyttää novellin tilan hyvin; sanoo paljon vähillä sanoilla. Ja varmaan tällaisissa kirjoissa, joissa ihminen on kahden välissä, tulee jotain olennaista ihmisyydestä ilmaistuksi.
VastaaPoistaLisäksi on tosi taitavaa, että esikoinen on näin hieno ja valmis. Tuo samankaltaisuus novelleissa voisi mennä sen esikoisuuden piikkiin. Olisi kiva lukea kokonainen romaani tältä kirjailijalta.
Olen lukenut tästä kokoelmasta vain tuon vaikuttavan Jäniksen. Hieno.
VastaaPoistaMari A: kiitos, osasit aika hyvin sanoittaa sen, mikä pyöri kielen päällä.
VastaaPoistaKirsi: suosittelen kyllä koko kirjan lukemista, vaikka tuo Jänis paras olikin. :)