Sivut

15. helmikuuta 2012

Kettu: Kätilö

Etukäteen pelkäsin, etten pidä kirjasta, jota kaikki muut tuntuvat ylistävän. Ja mitä minä pelkäsin, se minulle tapahtui.

Katja Kettu
Kätilö (WSOY, 2011)

"En pidä" on tosin liian vahvasti sanottu kirjasta, jonka tekemisen taitoa ei voi kuin ihailla. Mutta silti kaikesta ansiokkuudestaan huolimatta kirja ei osu minuun, ei tuo sitä lukemisen iloa, mitä monet romaanit tuovat. Siitäkin huolimatta, että kirja sisälsi minulle monta omaan elämääni liittyvää yksityiskohtakoukkuakin. "Ja kun isä vuonna 1918 vietiin Lainaanrantaan ja tapettiin, muistan hakijoista vain saappaat." Minä muistan Lainaanrannasta vanhan asuntoni. "Synnit anteeksi" ja monesti mainitut Laestadiuksen saarnat taas ovat kaikuneet ennen omassa päässänikin.

Sitä, mitä Kätilössä tapahtuu, en nyt jaksa kirjoittaa. Siitä löytyy tietoa muualta.

Täysin epäolennaisena huomiona otettakoon esille, että. Eräs nainen laulaa virttä "Oi herra jos mä kurja matkamies maan". Nykyään tuo virsi on muodossa "Oi herra jos mä matkamies maan". Virsikirjassa ei ole mainintaa siitä, että sitä olisi uudistettu vuoden 1938 jälkeen, kun se on kirjaan otettu. Tekee mieli (ehkä perusteettomasti) epäillä, että tuo sana kurja virressä onkin peräisin Tuomari Nurmion virsimuunnelmasta.

Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä: en ole lainkaan varma, haluanko nähdä Kätilöstä tehtävää elokuvaa. Jos en oikein osaa pitää tämän tyylin kirjoista, niin tuskin haluan nähdä sitä samaa valkokankaalla.

Mutta kaikesta tästä huolimatta jää tunne, että tämän kirjan voisi lukea joskus uudelleen.

9 kommenttia:

  1. Poimimasi lipsahdus (?) tuskin on ainoa, joka tässä kirjassa on. Täydellisyyden vaatimus tuntuu paikoin jopa liioitellulta. Kuinka tarkkaan pitää kaikki viilata, jotta kelpaa? Aika tarkkaan, myönnän. Minua itseäni ainakin ärsyttää suunnattomasti, jos saan kirjailijan kiinni jostakin vastaavasta. Tämä minulta kyllä meni vaivatta ohi.

    Minäkin mietin tuota elokuvan tekoa ja katsomista. Tuskin haluaisin nähdä!

    VastaaPoista
  2. Käännöskirjallisuutta on varmaan siksi mukavampi lukea, että ei tule poimittua tällaisia, kun ei esimerkiksi tajua sen tyyppisiä virheitä kuin "Fredrikinkadun ja Mikonkadun kulmasta oli purettu talo", jos tarkoitus olisi kuvata Helsinkiä.

    VastaaPoista
  3. Minua jäi kiehtomaan tuo ajatus, että voisit lukea kirjan uudelleen, vaikket siitä pitänyt

    VastaaPoista
  4. Kätilöhän on vähän niinkuin dekkari. Paljastetaan vähitellen asioita. Koska jäi tunne, ettei kaikkea ensimmäisellä kerralla tajunnut, ajattelee, että ehkä toisella kerralla olisi viisaampi. Ja saada enempi irti.

    Jos toisen kerran lukisi, ei tarvitsisi keskittää huomiota siihen, mitä tapahtuu. Voisi keskittyä kieleen. Siinäkin nimittäin oli se mielenkiintoinen puoli, että murre näytti silmiini tutulta. Tai oikeammin: kuulin sen. Sen Rovaniemellä asuminen minuun on vaikuttanut.

    Se, miksi en pitänyt, johtuu varmaan siitäkin, että tämä oli yllättävän paljon sotaromaani, jossa oli kaikkea ikävää ja raadollista. Ei sellaisen lukemisesta sitten oikein ilostunut.

    P.S. Alkaa näyttää siltä, että monen kirjan kohdalla kirjoitan tänne kommentteihin enemmän tekstiä kuin varsinaiseen juttuun. Syy on kai siinä, että kirjoitan tekstit, möläytykset varsin nopeasti heti kirjan luettuani.

    VastaaPoista
  5. Ihailen taitoasi nähdä kirjan ansiot - ja tunnustaa ne, vaikket pidä itse kirjasta. Hatunnosto!

    VastaaPoista
  6. Hyvä havainto "aikalaisvirheistä". Olen huomannut, että monesti kaivetaan tietoa varmistetaan täysin epäolennaisia asioita, mutta suht' olennaiset, arkipäiväiset asiat jäävät varmistamatta, mutta luulen, että kirjailijaakin tämä harmittaa.

    VastaaPoista
  7. Minä arvostan suuresti historiallisten romaanien kirjoittajia nimenomaan siksi, että heidän on oltava todella tarkkoja tällaisten asioiden kanssa. Ja yleensä onnistuvat.

    Lukija voi - kuten minä tein - sitten vinoilla, kun löytää yhden virheen, vaikka samanlaisia virheitä kirjassa voisi olla helposti satoja, mikäli pohjatyötä ei olisi tehty kunnolla.

    VastaaPoista
  8. Ne pienet yksityiskohdat kyllä osaavat ärsyttää. Itse muistan nostaneeni kotona metelin siitä, että Riikka Pulkkinen kuvasi Totta-romaanissaan mm. 60-luvun maaseutua ja mainitsi jossain kohdassa sitten sellaisen asian kuin heinäpaalit. Hitsi, eihän Suomessa vielä 60-luvulla ollut mitään heinäpaaleja. Heinä kuivattiin seipäillä.

    VastaaPoista