"Suurimmassa Lasnamäen kerrostalossa oli 288 asuntoa. Kerrostaloja on 650. Eikä alueella sitten oikein muuta ollutkaan. Suunnitteluvaiheessa sinne oli kuulemma piirretty myös elokuvateattereita, ravintoloita ja muita palveluita, mutta ne jäivät paperille. Alueesta kaavailtiin 140 000 asukkaan lähiötä, 80-luvulla asukkaita oli 112 000." (Sofi Oksanen teoksessa Me muut)Mari Saat
Lasnamäen lunastaja (WSOY, 2008/2011)
Lasnamäessä asuu virolaisen Mari Saatin romaanin, joka muuten on valittu Viron parhaaksi romaaniksi vuonna 2008, päähenkilöt Natalja Filippovna ja tyttärensä Sofia. Nataljan ongelma elämässä on vironvenäläisyys ja toimeentulo. Hän menettää työnsä, eikä uutta ole helppo saada, kun ei osaa valtionkieltä. - "vielä joka paikassa se valtionkieli! Että jos asiakas sanoo tai kysyy jotain pitää osata vastata, niin kuin myyjänäkin - piti ymmärtää ja osata vastata! Mutta juuri silloin, kun kysyttiin ja vaadittiin vastausta, ei Natalja Filippovna ymmärtänyt mitään."
Kirjan alussa, keskellä ja lopussa keskeistä kerronnassa tuntuu olevan raha, toimeentulo. Toisaalta sillä tavalla pystytään konkreettisesti kuvaamaan köyhän elämää, mutta ehkä vähempikin olisi riittänyt. Rahan puutteen vuoksi Natalja myös myy itseään, tosin kohtuullisen säädyllisissä olosuhteissa. Kun kirjaa mainostetaan yllättävästi polveilevana kertomuksena elämän ehdoista rahan sokaisemassa maassa, olisin odottanut jotain laajempaa näkökulmaa. Nataljan ja Sofian kautta teema jää kuitenkin kovin yksilölliseksi. Ei tästä mitään Viron aikalaiskuvausta oikein synny.
Se, mitä kirjasta odotin - vironvenäläisten asema uudessa Virossa - ei sitten tässä kirjassa ollutkaan Nataljan kieliongelmia lukuunottamatta kovin keskeisessä asemassa. Toki kielellä on identiteetin rakentumisessa merkittävä osa, mutta tässä romaanissa jäin kaipaamaan aiheesta enemmän.
Kirjaa on kiitelty suomalaisissa blogeissakin, ja siis valittu Viron parhaaksi romaaniksi. (Ehkä Finlandia-palkintoa vastaava tunnustus?) Minä en innostunut. Kaiken muun lisäksi kieli ei sytyttänyt kolmine pisteineen ja huutomerkkeineen.
En tiedä miten paljon virolainen nykykirjallisuus ylipäänsä käsittelee venäläistä vähemmistöä, etenkään valtaväestöön kuuluvien kirjailijoiden toimesta.
VastaaPoistaVastikään vierailin Tallinnassa, osittain Viron reformipuolueen vieraana. Reformipuolueen nuori kaveri väitti vironvenäläisen vähemmistön olevan varsin integroitunut -tiedä sitten, tuoreessa muistissa on patsaskiistat ja muut joten jonkinlainen juopa on olemassa.
Kaiketi etenkin vanhemmalla väestöllä kielikysymys on todellinen ongelma, oletan nuoremman polven taitavan viroa paremmin.
Kieli ja toistuvat huutomerkit häiritsivät minuakin ja samoin tuo rahan korostus. Toisaalta kun meille hyvinvointivaltio takaa tasaisen hammasrivistön jokaiselle, vähät tiedämme siitä miten moinen operaatio voi oikeasti sysätä perheen talouden raiteiltaan.
Rahan sokaisema maa Viro totisesti on. Vallassa on aika liberaalit voimat, ajatus siitä, että verovaroin tasattaisiin tuloeroja on nykypolitiikassa hyvin vieras. Tavoite on ennemminkin "üks kuupalk lisaks"
Taisin sortua jo aika kauaksi itse kirjasta :) Sinäänsä ihan ajatuksia herättävä kirja, synnytti paljon pohdintoja suomalaisen ja virolaisen yhteiskunnan erilaisuudesta.
Viron (ja muun Itä-Euroopan) historia taitaa kiinnostaa minua enemmän kuin nykypäivä.
VastaaPoistaMutta kiitos horrosherättelyistä, Unni. :)
Hei, palaan vielä tähän, sillä aikomus on ollut lukea teos. Kun Unni aikoinaan kirjoitti tästä, kommentoin, että viron kirjakielessä on erilainen tapa käyttää huutomerkkejä, ilmeisesti systemaattisemmin esimerkiksi käskymuotoihin. Näkyisikö läpi suomennoksessa? Tarkoitus on ollut pitkään kysyä huutomerkin käytöstä virolaiselta tuttavalta kun olemme yhteydessä. Esimerkiksi vironkielisessä Raamatunkäännöksessä kymmenen käskyä ovat huutomerkillä mutta suomeksi pisteellä.
VastaaPoista