Sivut

11. marraskuuta 2012

Osallistu Finlandia-ehdokasveikkaukseen!

Ainakin Sinisen linnan kirjastossa jo arvuuteltiin Finlandia-ehdokkaita. Minä viime viikon lopulla mietin, että pitäisiköhän asiasta järjestää leikkimielinen veikkaus. Nyt se tulee, olkaa hyvä.

Tarkoitus on siis onnistua veikkaamaan ne kirjat, jotka nimetään ehdokkaiksi ensi viikon torstaina tavoittelemaan Finlandia-palkintoa. Älä siis veikkaa omia suosikkejasi, vaan yritä arvata, päätellä, ounastella tai fundeerata, mitkä tämän vuoden kotimaiset romaanit tulevat olemaan ehdolla.

Osallistua voivat vain ne, joilla on elossa oleva kirjallinen blogi*. Veikkauksessa on pakko nimetä tasan kuusi kirjaa. Vastausaikaa on keskiviikkoon 14.11. klo 22.00** saakka.

Siirry veikkauslomakkeelle tästä

Ja vielä kirjoitan: tarkoitus on vain ja ainoastaan kokeilla, miten lähelle voi arvata, millaista on kollektiivinen arvausasiantuntemus. Ei listata omia suosikkeja. Sen aika koittaa sitten Blogistanian Finlandian myötä.

Julkistanen vain voittajan tai parin-kolme parhaiten veikannutta. (Riippuu vähän veikkaajien määrästä.) Muiden ei tarvitse hävetä omia veikkauksiaan. Kokonaistulokset toki laitetaan julki. Koko tämän veikkauksen ideahan on nähdä, kuinka hyvin kotimaista kirjallisuutta seuraavat blogistit voivat arvata muutamasta ihmisestä koostuvan raadin valitsemat kirjat.

Tässä veikkauksessa ei ole palkintoja.***  Tai sittenkin: kuusi oikein veikanneille voin luvata mahdollisimman uutta kotimaista kirjallisuutta omasta hyllystäni, koska en usko kenenkään saavan täysin oikeaa riviä.

*** Lisäys: Palkintoina Ala-Harjan Maihinnousu ja Oksasen Kun kyyhkyset katosivat. Parhaiten veikannut saa valita ensin, toinen kirja arvotaan kaikkien vähintään kolme oikein veikanneiden kesken.

* sääntöjä muutettu: kirjablogi vaihdettu kirjalliseksi blogiksi
** vastausaikaa jatkettu tiistai-illasta keskiviikkoon
*** palkinnot julkistettu

P.S. Viimeisimmän kirjapostauksen jälken on tullut luettua kotimaisistakin ainakin Oksasta, Jalosta, Hotakaista, Nirosta, Raevaaraa ja Lähdettä, mutta vielä yksikään luettu kirja ei ole taipunut tekstiksi.

9 kommenttia:

  1. Tää on hauska - odotan innolla veikkauksien tuloksia :). Sun tuskin kannattaa pelätä kirjojesi puolesta, tilastollinen todennäköisyys saada kuusi oikein lienee aika pieni...

    VastaaPoista
  2. Viime vuonna(kin) koetin jotain ounastella, mutta ei tainnut mennä yksikään oikein! Vuoden 2011 ehdokkaathan olivat kaikki naisia. Olen jo alistunut siihen, että vaikka muka "seuraan" kirjallisuuskenttää ja luen paljohkosti, en todellakaan osaa aavistaa, mitä Finlandia-raati milloinkin pukkaa ehdolle. Yleensä joukossa on hyvällä onnella pari, josta olen edes kuullut...

    VastaaPoista
  3. Olen niin pettynyt koko tähän Finalandiaan, koska viime vuonna Katja Ketun upea Kätilö ei ollut EDES ehdolla. Sen olisi pitänyt olla voittaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen tänä vuonna lukenut varsin monta Finlandia-ehdokkaana ollutta kirjaa. Jotenkin alkaa (hieman) tuntua siltä, että viime vuonna olisi parempiakin kirjoja löytynyt ehdolle. (En tosin ole lukenut kuin puolet viime vuoden kuudesta ehdokkaasta.)

      Muutamana aiempana vuonna ehdokaskirjat ainakin ovat pääosin loistavia. Minä luotan siihen, että yleisesti F-ehdokkaat ovat hyviä.

      Poista
  4. Voi mahtavaa "Jakke", että teit tämän. Aion ehdottomasti osallistua, mutta yritän ehtiä lukea vielä muutaman uutuuden muodostaakseni niistä paremman kuvan.

    VastaaPoista
  5. Hauskaa päästä veikkailemaan! Aika mieletöntä, jos joku osuisi oikeaan :)

    VastaaPoista
  6. Viime vuodelta löysin joitakin veikkauksia. Näin jälkikäteen katsottuna aika huonolta näytti onnistumisprosentti.

    Ala-Harjan Maihinnousu, kerran luettu kappale, voisi muuten ainakin lähteä palkintomatkalle. Etenkin, jos se ei ole ehdolla. Sillä jos se voittaa, minun on säilytettävä se hyllyssäni.

    VastaaPoista
  7. Mä en taida saada veikkailla, kun en ole virallisesti kirjablogi, vaan painotan enemmän kirjoittamista, mutta seuraan kyllä veikkausrytäkkää mielenkiinnolla :)

    VastaaPoista