Sivut

19. huhtikuuta 2012

Palmgren: Jalat edellä

Palmgren voitti teoksellaan Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkinnon vuoden parhaana esikoisteoksena vuonna 2001. Ehkä vuodesta 2002 lähtien kirja on ollut hyllyssäni. Lukematta.

Reidar Palmgren 
Jalat edellä (Otava, 2001)

On mies, Risto. Nainen, Katja. He ovat naimisissa. Eivät ole eronneet, sillä heillä on kahdeksanvuotias poika, Tero. "Mä olen pahoillani. Meillä on Katjan kanssa lapsi, sen takia me asutaan yhdessä, ja ollaan edelleen naimisissa. Jos Teroa ei olisi, me ei oltaisi. Ei meidän välillä ole mitään muuta. Ja sitä paitsi, Katja ei kestäisi elää ilman mua." Näin Risto kertoo Marikalle, sille naiselle, jonka kanssa hänellä on suhde.

Palmgrenin teoksen lähtöasetelma on aika yksinkertainen, jopa perinteinen. Lakimiesisä ei oikein ole läsnä perheensä elämässä, ainoan lapsen syntymäpäivälahja meinaa unohtua. Äiti yrittää pitää arkea jotenkin pystyssä, poika jää vähän omiin oloihinsa, ajatuksiinsa, jotka Palmgren kuvaa hienosti. "Terosta tuntui, että pyöräkin tarkkaili häntä. Tai ainakin hänestä oli jännittävää kuvitella, että se teki niin. Pyörä onkin elävä. - - Minun pyöräni ainakin muistaa minut, hän ajatteli sitten. Muistaa se, koska minäkin muistan sen." Pojan maailman kuvaus oli yksi kirjan hienoista puolista.

Kirjan ensimmäinen osa sitten väännetään läpi tätä elämää. On isän töitä, äidin töitä, pojan harrastuksia. Kaikista - tai ainakin Riston töistä - löytyy myös koomisia piirteitä. Ja myös isän ja pojan yhteisestä harrastuksesta, uimisesta, johon kirjan nimikin liittyy. Muutama uimahallikohtaus jää kirjasta hyvin mieleen, vaikken itse mikään uimahalliasukas olekaan.

Toisessa osassa kirja alkaa lunastaa niitä lupauksia, joita takakansi asettaa. "Esikoisromaani liikkuu poskettoman ja järkyttävän vaihtelevassa maastossa, toden ja epätoden rajamailla." Meno on välillä posketonta, esimerkiksi Riston ostaessa stereoita tai haaveillessa siitä, miten laittaa työpaikalla muille jauhot suuhun. Järkyttävääkin tapahtuu, liikenneonnettomuus. Maasto on vaihtelevaa, Palmgren on sekoittanut romaaniinsa oikeastaan varsin monenlaista kerrontaa, tapahtumaa. Ja loppu laajenee jo niin lähelle epätotta, että tämä lukija hämmentyi. Eikä oikeastaan pitänyt kirjan lopusta, mistä lukukokemukseen tuli ainoa selvä miinus. Eli en ole aivan samaa mieltä tästä kuin Salla muutamia vuosia sitten: "Kirja on helevetin hyvä."

Tämän kirjan lukemisesta taisi syntyä seuraava kirjanlukuprojekti. Kyllä ihmisen pitää kaikki HS:n esikoispalkinnon 2000-luvulla saaneet kirjat lukea! Tämän hetken saldo on kolme luettua kahdestatoista. (Lisäys 6.5.12: Aloin lukea Lundanin kirjaa ja tajusin, että olenhan minä tämänkin lukenut.) Ah, mutta enhän minä nyt runokokoelmia tällaiseen ota mukaan. Eli jäljelle jäävät kirjat ovat nämä (luetut lihavoitu):

2011 Satu Taskinen: Täydellinen paisti
2010 Alexandra Salmela: 27 eli kuolema tekee taiteilijan
2009 Leena Parkkinen: Sinun jälkeesi, Max
2008 Katri Lipson: Kosmonautti
2006 Armas Alvari: Varmat tapaukset
2005 Juhani Känkänen: Toivon mukaan
2003 Riku Korhonen: Kahden ja yhden yön tarinoita
2002 Reko Lundán: Ilman suuria suruja
2001 Reidar Palmgren: Jalat edellä

8 kommenttia:

  1. Viehättävä ajatus tällainen lukuprojekti, siinä saa varsin kattavan katsauksen kotimaisesta kirjallisuudesta ja tulee tartuttua kirjoihin, joita ei muuten ehkä lukisi.

    Seuraavaksi voikin lukea kaikki Runeberg-palkitut, Savonia-palkitut ja jatkaa ne luettuaan Ruotsin August-palkituilla ja Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon saaneilla :P

    Lyhyen silmäilyn jälkeen totesin, että kattavimman katsauksen suomalaiseen kirjallisuuteen ja parasta lukemista saa, jos lukeekin Kalevi Jäntin palkinnon saaneita kirjoja vuodesta 1942 ;)

    (Ihan tosi, http://fi.wikipedia.org/wiki/Kalevi_J%C3%A4ntin_palkinto)

    VastaaPoista
  2. Olisipa hauska lukuprojekti, jonka voisi yhdistää siihen 100 oman kirjahyllyn lukematonta. Hyllystni nim. löytyvät:

    2011 Satu Taskinen: Täydellinen paisti
    2010 Alexandra Salmela: 27 eli kuolema tekee taiteilijan
    2009 Leena Parkkinen: Sinun jälkeesi, Max
    2008 Katri Lipson: Kosmonautti
    2003 Riku Korhonen: Kahden ja yhden yön tarinoita

    eli puolet, ja kaikki lukematta Taskista lukuun ottamatta!

    VastaaPoista
  3. Olen Jalat edellä -teoksesta samaa mieltä kuin Salla. Ihastuin ikihyviksi. Palmgrenin toinen olikin sitten lievä pettymys, kun odotukset olivat hirmu korkealla. :-)

    Esikoiskirjapalkinto-projekti on tosiaan kiinnostava!

    VastaaPoista
  4. Minulla oli aikoinaan odotukset liiankin korkeilla Jalat edellä-kirjan suhteen (onhan Palmgren näyttelijänä todellinen verbaalilahjakkuus!). Henkilökohtaisesti petyin kirjaan, minulle se oli aika lattea lukukokemus.

    Tuossa listassa onkin makoisia lukupaloja! Voin lämpimästi suositella ainakin Lundanin hienoa Ilman suuria suruja-teosta sekä mielenkiintoista Lipsonin Kosmonauttia. Korhosen Kahden ja yhden yön tarinoita en taida vieläkään ihan ymmärtää.. Synkkyydestään huolimatta hänen tarinansa kyllä onnistuivat viihdyttämään.

    VastaaPoista
  5. Kiitos taas kommenteista.

    Minua tässä kirjassa jotenkin häiritsi sen kaksiosaisuus. Ensimmäisen osan aikana en oikein tiennyt, että mitä kirjasta pitäisi ajatella, mitä siinä yritetään kuvata. Ja sitten jo toinen osa vyöryi - minusta varsin erilaisena - päälle.

    Ehdin jo pohtia noiden jäljellä olevien kuuden esikoiskirjan lukemista. Ja kyllähän minä ne luen. Eri asia on, että missä aikataulussa.

    VastaaPoista
  6. Ostin tämän teoksen tänään itselleni. :) Haluan myös hypätä tuohon haasteeseesi mukaan ja lukea jossain vaiheessa kaikki voittajat. Omistanhan noista jo kuusi.

    VastaaPoista
  7. Minäkin ostin kirjan ja ruusun päivänä pari. Toinen kyllä on jo 90-luvulta, ehkä pitää lukea sieltä alusta asti... :)

    VastaaPoista
  8. Mulle kirjan loppu jäi suureksi kysymysmerkiksi.. Kertoisitko miten sinun mielestäsi siinä sitten lopulta kävi?

    VastaaPoista