Halpoja kirjoja

Seuraavaa jostain luetusta kirjasta kertovaa tai muuten kovin asiallista blogikirjoitusta odotellessa täten tarjotaan kuva kymmenestä tänä vuonna hankitusta kirjasta.

Takarivi vasemmalta:
Eeva Joenpelto: Tuomari Müller, hieno mies
Khaled Hosseini: Leijapoika
Maria Peura: On rakkautes ääretön

Keskirivi vasemmalta:
Peter Höeg: Nainen ja apina
Martin Walser: Tyrsky
Jean Rouaud: Kuuluisia miehiä

Ja eturivi vasemmalta oikealle:
Tero Tähtinen: Aurinko laskee Aleksandriassa
István Örkény: Minuuttinovelleja
Hannu Väisänen: Apupata
Haruki Murakami: Suuri lammasseikkailu

Takarivin kirjat ostettu käytetyn tavaran liikkeestä 50 sentillä kappale. Erityishuomiona mainittakoon, että Joenpellon Finlandia-palkittu romaani on 1. painos ja lisäksi signeerattu. Kaikki kolme kirjaa ovat hyväkuntoisia.

Keskirivin Keltaisen kirjaston kirjat löytyivät kirjaston poistomyynnistä 50 sentillä kappale. Ne ovat kirjaston poistokirjoiksi hyväkuntoisia.

Eturivin kirjoista Tähtinen ja Väisänen ovat kirjastosta poimittuja ilmaiskirjoja. Örkény ja Murakami taas maksoivat 50 senttiä kappale. Nämä pokkaritkin ovat kohtuullisessa kunnossa.

Yhteensä kuvassa olevat kirjat maksoivat neljä (4,00) euroa. Lukijoita vielä lopuksi muistutetaan siitä, että kirjaston varausmaksu on 50 senttiä. Joskus on kiva saada sillä hinnalla kirjoja, joissa ei ole palautuspäivää.

Väisänen: Kuperat ja koverat

"Pääkaupunki! Paljon järjestäytynyttä kiveä. Suuria ja pieniä aivoja lomittain. Älyllistä salamointia. Taiteen temppeleitä joiden edessä aina viisaita hetairoita. Hienoja ruokalajeja kuljettavia, ilmassa kieppuvia lautasia. Kuhaa Walewska! Ihanasti kolisevia raitiovaunuja, niiden hälytyskelloja kun ne kurvaavat mutkissa, sähköantureita, virroittimia joilla ne ripustautuvat ilmaan, auki repsahtavia paljeovia joista vaunut karistelevat pois tarpeettomia matkustavaisia. Vieri vieressä silakkamarkkinoita, kilohailitynnyreitä, sukanmyyjiä ja kirjanoppineita menossa yliopistoon. Kolme ilkialastonta pronssiseppää pitämässä kiihkoa yllä keskustassa."

Hannu Väisänen
Kuperat ja koverat (Otava 2010)

Siinä se on, Hannu Väisäsen uusi kotikaupunki Oulun ja Savonlinnan jälkeen omaelämäkerrallisen romaanisarjan kolmannessa osassa. Kuvattuna juuri Väisäselle ominaiseen tapaan eli sillä tavalla miten juuri kukaan muu tuskin kuvaisi kaupunkia. Ja niin, että raitiovaunut ripustautuvat ilmaan ja sen vaunut karistelevat matkustavaisia. Ja vielä patsaskin selvästi tekemässä jotain, ei vain olemassa.

Väisäsen romaanit Vanikan palat (2004) ja Toiset kengät (2007) kuvasivat kirjailijan omaelämäkerrallisminä-Anteron lapsuutta ja nuoruutta. Kuperat ja koverat käväisee Savonlinnan taidelukioajoissa, mutta kuvaa pääosin Anteron elämää Helsingissä taideopiskelijana. Ehkä se johtuu siitä, että tässä Anteron aikuiselämän kuvauksessa ei ole mitään selvää tarinaa (lapsuudessa ja nuoruudessahan usein ajattelemme olevan tarinan itsessään: kasvaminen), mutta K & k tuottaa pienen pettymyksen. Se tuntuu edellisiä kirjoja enemmän irrallisilta palasilta elämää, joita ei sinällään kiedo yhteen se elämä, eikä edes Helsinki, vaan tapa katsoa elämää, tapa ajatella, tapa kirjoittaa. Toisaalta siis kuitenkin se, mikä Väisäsellä on jotenkin ominaista, minun mielestäni myös parasta. Silti se suuri ja mystinen mutta jää päällimmäiseksi.

Kevään uutuuskatalogeista sai lukea, että tämä omaelämäkerrallinen trilogia saa kevään aikana neljännen osan. Juuri siksi luin tämän kirjan nyt. Että olisi alta pois. Voisi tarttua uuteen kirjaan. Mutta. Nyt se into ottaa käsiinsä uutukainen ei enää olekaan niin suuri. Kun trilogiassa kolmas osa on ollut selvästi heikoin, miksi tehdä neljäs?

Lukiessa tuli muutamia kertoja mieleen, että "tätä ei ole oikeasti tapahtunut, mutta Väisänen kirjoittaa niin tapahtuneen, että juttu näyttäisi hassummalta ja ehkä siten paremmalta". Tällaiseen kikkailuun kirja osittain kaatuu. Se ei tunnu enää todelliselta, kenenkään elämää kuvaavalta, vaan yritykseltä saada lukija uskomaan. En usko, että trilogian muissakaan osissa kirjailijan muistot olisivat tallennettuna kirjaan jotenkin autenttisesti, mutta Kuperat ja koverat ei vain pidä enää otteessaan niin, että ajattelisi lukevansa kenenkään (fiktiivisen) henkilön elämästä. Jopa se, mistä kirja alkaa, varpaankynnen halkeaminen Helsingissä, tuntuu vain keksityltä tekosyyltä, kirjalliselta lisältä, jonka varjolla saadaan rakennettua aasinsilta Savonlinnan taidelukioaikoihin.

Äh. Kuperat ja koverat on "ihan hyvä kirja". Suosittelen lukemista kuitenkin vain siinä tapauksessa, että ensin on Väisäseltä luettu kaksi ensimmäistä romaania. Kaiksesta huolimatta aion vielä lukea uuden Taivaanvartijat-romaanin. Se sentään sijoittuu sellaiseen paikkaan ja henkiseen ilmapiiriin, joka on minulle 70-luvun alun Helsinkiä ja sen taideakatemiaa tutumpi.

TTT: Haasteita vuodelle 2013

Kymmenen lukuhaastetta vuodelle 2013. Näiden etenemistä voi seurata sivulta Lukuvuosi 2013. Muitakin haasteita voi tulla vielä mukaan. En suhtaudu näihin mitenkään erityisen vakavasti, mutta koska haasteet ovat mukava tapa seurata lukemistaan, on hyvä vuoden aluksi kerätä itselleen sopivia haasteita. Vielä pitäisi muistaa ilmoittautua näihin haasteisiin mukaan.

Otsikkojen linkit vievät haasteen alkuperäiselle sivulle. Haasteet ovat aakkosjärjestyksessä, eivät tärkeys- tai haastavuusjärjestyksessä.

1. 30Koetus

Tämä Facebook-haaste on mielenkiintoinen siksi, että siinä seurataan luettua sivumäärää, ei luettujen kirjojen määrää. Viime vuonna todennäköisesti luin enemmän kuin 30 000 sivua. Lasken tähän haasteeseen vain kaunokirjallisia sivuja. Seuraan tavoitteen etenemistä vertaamalla luettujen sivujen osuutta siihen, kuinka suuri osa vuodesta on kulunut.

2. Avioliittojuonia

Sinisen linnan kirjaston haasteessa uskon selviäväni timanttihäihin asti eli lukevani yli viisi kirjaa tästä teemasta. Uskon näin, koska avioliitot ovat niin perustematiikkaa kirjoissa.

3. Finlandia-haaste

Vuoden alussa minulla oli vielä kaksitoista Finlandia-palkittua teosta lukematta. Nyt enää yksitoista. Tämä haaste ei rajaudu tähän vuoteen, mutta luulen, että puolet lopusta tusinasta tulee tänä vuonna luettua. Joukossa alkaa olla jo aika monta runokirjaakin. En sitten tiedä, hidastaako vai nopeuttaako se tämän haasteen suorittamista. Alla on tummennettuna vuosiluvut, joilta voittaja on jo luettu.

84 85 86 87 88 89 90 91 92 93 94 95 96 97 98 99 00 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12

4. Kansankynttiläin kokoontumisajot

Ajatuksena lukea tietokirjoja kategorioittain. Tavoitteena hehkulamppu eli yhdeksän kirjaa neljästä eri kategoriasta. Luen mielelläni tietokirjoja, joten tämä ei ole mikään paha haaste.

5. Kiinteistöhaaste

Että pitäisi lukea kirjoja, joiden miljöönä toimii vahvasti jokin rakennus. Tämäkin kai neljän kirjan verran tulee aivan kuin huomaamatta peruslukemisen sivussa. Tavoitteeksi asetettu kuitenkin tuo mökki eli neljä kirjaa. Jos ei muuten tule, niin sitten loppuvuonna väkisin. :)

6. Kirjavuori Mount Everestille

Omasta hyllystä pitäisi löytyä lukemista. Löytyyhän sitä. Viime vuonna luin kai omasta hyllystä kymmenkunta kirjaa. Tänä vuonna pitäisi mennä 25 eli tavoitteena haasteessa Halti.


7. Koen 13 kotimaista kirjailijaa

Viime vuonna tämä haaste olisi mennyt helposti, sillä luin paljon minulle uusien kotimaisten kirjailijoiden teoksia. Nyt ne viime vuonna luetut eivät enää ole uusia. En halua listata tähän vuoden 2013 esikoiskirjailijoita, mikäli niitä luen. Aion etsiä lukemista tähän haasteeseen mieluummin vähän vanhemmasta kirjallisuudesta.


8. Oi maamme Suomi 

Viime vuonna keräsin aika hyvin Euroopan maita Ikkunat auki Eurooppaan -haasteessa. Nyt hieman samalla idealla kerätään Suomen maakuntia. Tämä voi loppujen lopuksi olla yllättävän hankalaa, kirjailijat eivät sijoitu tasaisesti ympäri Suomea. Tapahtumapaikan mukaan kirjojen luokittelu taas kompastuu aika usein siihen, ettei sitä voi määritellä. Katsotaan, miten vuoden aikana maakunnat löytyvät...

9. Teemamaana Saksa

Saksan kielestä käännetyn kirjallisuuden haaste. Otan tavoitteeksi kuusi kirjaa eli kaikki kolme raitaa Saksan lippuun.

10. Oma haaste

... joka selviää myöhemmin, ja jota pohjustetaan perusteellisesti. :)

Miksi Popula ei innosta blogisteja?

Tammikuun alussa julkistettiin kaksi suomalaista kirjallisuuspalkinnon voittajaa: Blogistanian Finlandian voitti Aki Ollikaisen teos Nälkävuosi ja Savonia-palkinnon voitti jo Finlandia-ehdokkaanakin ollut Pirjo Hassisen Popula. Mutta BF-äänestyksessä Popula ei saanut ainoatakaan ääntä. Ääniä kuitenkin sai 47 muuta viime vuonna ilmestynyttä kaunokirjallista teosta.

Äänittä BF-kisassa jäivät myös Finlandia-ehdokas Mr. Smith (Juha Seppälä) sekä Runeberg-ehdokkaina olevat Rikosromaani (Petri Tamminen) ja Neuromaani (Jaakko Yli-Juonikas). Paksua Neuromaania tuskin kukaan äänestykseen osallistunut blogisti on (vielä) lukenutkaan, Mr. Smithin ja Rikosromaanin ovat jotkut lukeneet. Selvityksehköni perusteella BF-äänestykseen osallistuneista blogisteista Populan on lukenut ja siitä blogannut vain kaksi: Minna ja Mari A. Kun ei tule luetuksi, ei voi pärjätäkään. Kisan kärkikaksikko Nälkävuosi & Jää keräsi niin paljon ääniä, että vähintään 10 bloggaajaa oli niitä äänestänyt. Vielä useampi varmasti lukenut.

Blogistanian Finlandia -kisassa menestymisen kannalta ei näytä olevan haitaksi kirjan ilmestyminen keväällä. Tämän vuoden kärkikolmikosta kaksi ilmestyi jo keväällä. Lukuaikaa on siis ollut reilusti. Ja se kolmas - Jää - tuli ehkä muista syistä monella luetuksi. Lisäksi sijoilla 6 (Syyspurjehdus), 8 (Kansalliskirja) ja 11 (Traumbach) olevat kirjat tulivat luettavaksi jo keväällä. Haahtelan tuoreimman kai ensimmäiset lukivat jo vuoden 2011 puolella. Hassisen Popula ilmestyi vasta syksyllä kuumimpaan kirjanjulkistamisaikaan, joten se, että se olisi ehtinyt tulla luetuksi, olisi siis vaatinut monelta blogistilta sen arvottamista kiinnostavammaksi kirjaksi kuin monet muut syksyn uutuudet.

- - -

Miksi jo kaksi raatia on arvioinut Populan "hyväksi kirjaksi", mutta samalla kymmenet blogistit jättävät joko kokonaan tarttumatta kirjaan tai sitten eivät liiemmin pidä siitä eivätkä katso sen täyttävän hyvän kirjan tunnusmerkkejä? Blogistanian Finlandiassa menestyminen vaatii ensiksi sen, että blogistit tarttuvat kirjaan (sillä äänestää saa vain lukemaansa teosta) ja toiseksi sen, että luetuista kirjoista juuri se kirja nousee kolmen parhaan lukukokemuksen joukkoon. Käytän sanaa lukukokemus, sillä keskimäärin blogistit painottanevat lukukokemusta enemmän kuin jotain epämääräistä kokonaisarviota kirjan taiteellisista ansioista.

Suvi Ahola kirjoitti Hesarin kritiikissään lokakuun alussa: "Hassinen rakentaa tähän asti tanakimman synteesin oikeistopopulismin kannatuksen syistä. - - Siksi Popula on romaani, joka kaikkien kuntavaaleissa äänestävien kannattaa lukea, oli puoluekanta mikä tahansa."

Finlandia-raadin perusteluissa Populaa ylistetään mm. tällaisin sanoin: "Hassisen poikkeuksellisen luova kielenkäyttö ja sen myötä paikoin pilkahteleva vino huumori edesauttavat teoksen karun yhteiskunta-analyysin hätkähdyttävyyttä." Ja vielä Savonia-palkinnon perusteluista: "Lämpimästi ja tarkkanäköisesti kerrottu tarina ajan ilmiöistä Suomessa."

Ilselän Minna kirjoitti tuoreeltaan Finlandia-ehdokkaiden varmistuttua: "Pirjo Hassisen Popula yllätti minut Finlandia-ehdokkuudellaan, joka selvisi samaan aikaan, kun olin noin sivulla 150. En olisi arvannut. Ja väitän, että tämän teoksen kohdalla ajankohtainen puheenvuoro menee kaunokirjallisten ansioiden yläpuolelle." (Järjestämässäni Finlandia-ehdokasveikkauksessa kukaan ei muuten uskonut Populan löytyvän ehdokaslistalta.)

Siinä se oikeastaan Minnan sanomana taitaakin olla tiivistettynä: ajankohtaisuus menee kaunokirjallisten ansioiden yläpuolelle. En nyt jää pohtimaan sitä, saako näin olla tai onko näin hyvä. Mutta jos näin on, onko nimenomaan se syynä siihen, miksi tämä kirja nousee raatien suosioon, mutta kirjablogistit eivät innostu? Raatien hyväksyvän muminan lisäksi joissakin lehtikritiikeissäkin on Populaa kiitelty.

- - -

Pitäisi ehkä hetki pohtia, millainen on keskimääräinen kirjablogisti ja millaisista kirjoista hän pitää. Josko se selittäisi Populan populariteetittomuuden. Popula on siis yhteiskunnallisesti kantaaottava kirja. Voidaanko nyt olettaa, että blogistit eivät innostu sellaisista? Ehkä ei, sillä BF-palkinnon voittanut Nälkävuosikin kyllä ottaa kantaa, tosin paljon hienovaraisemmin. Onko Popula liian ruma kirja luettavaksi blogistille? Tuskin, sillä blogistit ovat innolla lukeneet vuosi sitten BF-palkinnon voittanutta Katja Ketun Kätilöä, joka kyllä rumuudessaan voittaa Populan leikiten.

Mitään keskimääräistä kirjablogistia ei tietenkään ole olemassa. Mutta blogisti on useimmiten nainen, vaikuttaisiko se? Blogisti on usein myös aika nuori. Ehkä Popula ei ole kirja, johon nuoret naiset helposti tarttuvat. Etenkin kun sitä mainostetaan politiikalla, vaikka se on silti hyvin paljon ihmissuhteiden kuvaamisen kirja.

Mari A. ja Ilselän Minna paljastuvat pitkän linjan Hassis-faneiksi. He kai ovat lukeneet kirjan siksi. Myös kirjasta kirjoittaneen Kulttuuri kukoistaa-blogin Arjan tekstistäkin saa kuvan, että Hassisen aiempiakin teoksia on tullut luettua. Minulle kirja oli toinen Hassiseni, kummastakaan en ole erityisesti innostunut. Luin sen nyt siksi, että se oli Finlandia-ehdokkaana.

Minä, entinen aktiivinen poliitikko ja nykyisinkin poliittista keskustelua seuraava nuorehko mies, pidin kirjaa vain kovin kliseisenä ja osoittelevana. En nähnyt siinä juurikaan ansioita edes kehutun ajankuvauksen suhteen. Minä ymmärrän, miksi siitä eivät blogistit ole innostuneet. Mutta sitä en, miksi se oli Finlandia-ehdokkaana ja voitti Savonia-palkinnon. (Tulkoon sanotuksi sekin, että mikäli olisin kuumeeltani jaksanut miettiä osallistumista BF-äänestykseen, kaksi muuta nollille jäänyttä kirjaa, Mr. Smith ja Rikosromaani, olisivat saattaneet saada ääniä.)

- - -

Miksi palkintoraadit katsovat, että Popula on syytä palkita tai nostaa vähintään ehdolle? Onko kyse siitä, että raadit edustavat sitä Perussuomalaisten kritisoimaa "suvaitsevaistoa", ja tällaisen kirjan esiin nostamalla saa nostettua esiin tärkeää yhteiskunnallista aihetta. Onko ehkä niinkin, että joku sisimmässään pitää siitä, että kirjailija todella näyttää, mistä Perussuomalaisissa on kyse? (Sillä Populahan on niin ilmiselvä viittaus Perussuomalaisiin, että kirjailijan puolesta lähes hävettää.) Kirjailija näyttää, että elämässään epäonnistuvat ihmiset ajautuvat Populan syliin. Sekö tässä on niin hienoa?

Minusta kirjan esittämä malli ihmisten katkeroitumisesta yhteiskuntaan ja sen muotoutumisesta poliittiseksi osallistumiseksi on kliseisyytensä lisäksi epäuskottava. Viitteitä toki on, että tietynlaiset tapahtumat ihmiselämässä ja yhteiskunnassa nostavat äärioikeiston suosiota, mutta Populassa kaikki on vain... jotain liian räikeää. Hassinen on sanonut kirjoittaneensa Populan nopeasti - vielä edellisestä romaanista väsyneenä - ja siis selvästi Perussuomalaisten eduskuntavaalivoiton motivoimana. Kirjasta tuntuukin paistavan liikaa läpi kirjoittajan oma tuohtumus politiikassa tapahtuneesta. Joskus sellainen on kai toiminut hyvän kirjallisuuden katalyyttinä, mutta minä en osaa pitää Populaa sellaisena onnistumisena.

- - -

Niin. Miksi sinäkään - mahdollisesti kunnallisvaaleissa äänestänyt lukija - et ole lukenut Populaa? Tai jos olet lukenut, miksi et siitä pitänyt? Vai piditkö?

Ja onko tässä kyse siitä, että palkintoraadit eivät palkitse hyvää kirjallisuutta, vaan tekevät politiikkaa?

Andersen: Turvavyöhyke

Henrik Andersen
Turvavyöhyke (WSOY 2011 / 2012)

- Luit sitten sen jalkapallokirjan loppuun.
- Niin tein, mutta ei se oikeastaan ollut mikään jalkapallokirja.
- Miten niin ei ollut, eikö siinä kannessakin ollut jalkapallokenttä?
- On siinä, mutta loppujen lopuksi siinä aika vähän puhuttiin jalkapallosta. Olisin toivonut, että olisi puhuttu enemmänkin. Olisin ollut ihan kiinnostunut siitä.
- Mistä siinä sitten kerrottiin? 
- No, oli siinä sitä jalkapalloakin vähän. Päähenkilö - jos nyt sellaisesta voi puhua - oli ensin lupaava jalkapalloilija, myöhemmin oikein ammattilainen, maajoukkueessakin. Tanskan maajoukkueessa siis, tanskalaisissa maisemissahan kirja enimmäkseen pyöri. Mutta melkein enemmän se silti kertoi DDR:stä kuin Tanskasta. Sen jalkapalloilijan, Martinin, äiti oli sieltä kotoisin, ja se vaikutti aika paljon perheen elämään. Eli oikeastaan kirja oli perheen tarina, ei niinkään sen jalkapalloilijan tarina.

- Miksi sä muuten aloit lukea sitä kirjaa?
- Luin siitä Mari A:n blogista. Hän piti kirjaa hyvänä, muistaakseni jopa suositteli sitä kaikille. Hänelle kirja oli ollut lähes täydellinen. Kun olin joskus aiemmin jo huomannut, että siitä blogista tuntuu saavan minulle sopivia lukuvinkkejä, ajattelin kokeilla tätä Turvavyöhykettä, kun se sattui silmiin kirjaston Bestseller-hyllyssä. Mä muuten joka kerta kirjastossa käydessä tsekkaan sen Bestseller-hyllyn.
- Mikä siinä oli kaikista parasta?
- Kyllä kai se lopulta oli Martinin äidin, Ingridin, tarinan kuvaus. Siinä yhdistyi itäsaksalainen historia, suuri rakkaus ja elämän opettelu uudessa maassa. Ja tietenkin sen kaiken yllä oli menneisyyden painolasti, se mitä piti rakkauden vuoksi tehdä, että pääsi DDR:stä aikanaan pois. Oikeastaan minulle tämän kirjan päähenkilö oli Ingrid, vaikka virallisesti se kai on Martin.
- Mihin petyit?
- Odotin, että siinä olisi jotenkin paremmin kuvattu sitäkin, millaista on ammattilaisjalkapalloilijan elämä siellä pelien taustalla. Tämä puoli jäi aika vaisuksi. Kirjan luettuani googlasin kirjan tekijää, kun olin kiinnostunut siitä, onko hänellä kenties jalkapallotaustaa. Hetken ajan ehdin jo hämmästyä, kun löytyi Wikipedia-artikkeli Henrik Andersenista, joka oli pelannut jalkapalloa ammattilaisena. Hän ei kuitenkaan ollut tämä kirjailija. Samalla nettireissulla selvisi sekin, että kirjailija oli tehnyt päähenkilöstään aika lailla itsensä ikäisen: Martin on syntynyt alkuvuonna 1966 kuten Andersenkin.

- Miten tiivistäisit sen kirjan tosi lyhyesti?
- En minä osaa tiivistää sitä. Ehkä mä olennaiset asiat jo kerroin. Yhden tanskalaisen jalkapalloura kietoutuu yhteen hänen äitinsä ja isänsä menneisyyden kanssa. Kerronta, joka tuntuu noukkivan vuorotellen palan perheen historiaa sieltä ja täältä, ei tunnu koko ajan palvelevan tarinan etemistä.
- Kannattaako sitä lukea?
- Jos kiinnostaa kirjan DDR-teema, niin kannattaa. Jos ei kiinnosta, kirja voi puuduttaa pahasti.
- Ai niin, miksi siinä kannessa sitten on se jalkapallokenttä, onko jotain ajatusta?
- Luulenpa, ettei itse kenttä ole tärkeä. Olennaisempaa on se, että kentän rajat on vedetty piikkilangoilla.

Kotikirjastoasiaa v:lta 1957!

"Suomalaisia koteja varten, joissa aikuisten oman lukuharrastuksen tähden tai lasten opin- ja elämäntien tasoittamiseksi pyritään järjestelmällisesti kehittämään kotikirjastoa, on Mitä-Missä-Milloin-toimitus pitkän ajan kuluessa ja asiantuntijoita apunaan käyttäen laatinut seuraavan yhteenvedon suomalaisesta kotikirjastosta."

Näin alkaa MMM 1957 -vuosikirjassa artikkeli Suomalaisen kotikirjaston kivijalkaa. Mainittakoon heti alkuun, että kolmikymppisen lukijan silmin teksti vaikuttaa kovin tunkkaiselta ja elitistiseltä, mutta mielenkiintoisen kuvan tuosta ajasta ja myös silloin tärkeänä pidetystä kirjallisuudesta artikkeli antaa. Siksipä esittelen lyhyesti sitä, millaista kotikirjastoa MMM-toimitus suositteli suomalaisiin koteihin 56 vuotta sitten.

"Jos kotoa puuttuvat kirjat tai jos ne eivät sovellu lisätietojen antajiksi koulutehtävissä eivätkä myöskään pysty ohjaamaan lasten harrastuksia, tämä on todettu tekijäksi, joka voi vaarantaa lasten lukutottumusten kehittymisen sekä vanhempia tyydyttävään että nuorisoa omassa elämäntehtävässään helpottavaan suuntaan."

Kotikirjastoajatuksen oletuksena siis on, että kotoa löytyisi perusteoksia niin maantieteen, luonnontieteiden, historian ja taiteen saralta sekä tietysti yleis- ja hakuteoksia. Aika on tältä osin kovin muuttunut, vai kuvitteleeko vielä joku, että kotona voisi säilyttää riittävän määrän yleis- ja hakuteoksia, joista saisi selville, millainen maailma on ja miten se selitetään. Minun lapsuudessani oli vielä (rajallisessa elämänpiirissäni) tavallista, että kotien kirjahyllyissä oli suuri tietosanakirjasarja. Nykyisin sellaiset eivät taida enää käydä kaupaksi.

Keskityn nyt lähinnä siihen, mitä kotikirjastoon suositeltiin kaunokirjallisuuden puolelle. Mutta ensin lyhyt katsaus taide- ja kirjallisuushistoriaan alaan kuuluvien teosten esittelyyn. Perusteoksena kirjallisuushistorian puolelta esitetään kotikirjastoon Ilmari Havun teosta Isänmaan kirjallisuuden vaiheet. Lisäksi mainitaan, että "V. Tarkiaisen Aleksis Kivi muistettakoon eräänä kirjallisuudenhistorian erikoisteoksena." Kirjailijoita laajemmin esitteleviä teoksia ovat tuohon aikaan olleet Vappu Roosin teokset Aleksis Kivestä Martti Merenmaahan ja Dantesta Dickensiin sekä Eino Palolan Brontësta Lagerlöfiin.

Kotikirjaston perusteoksia on kuusi. Jos tämä olisi luento, pyytäisin teitä arvaamaan, mitä ne ovat. Raamattu. Katekismus. Virsikirja. Kalevala. Vänrikki Stoolin tarinat. Seitsemän veljestä. "Näiden kirjojen valitseminen - - tuskin kaipaa selittelyjä, niin keskeinen on niiden osuus ollut maamme henkisessä rakennustyössä." Yllättivätkö? Tuskin. Samalla tässä on pohja kotikirjaston kaunokirjallisuudelle: Runebergin tarinat ja Kiven Seitsemän veljestä asettuvat ikään kuin koko kaunokirjallisuuden tukijaloiksi. Erikseen mainitaan, että arvokkain Kalevalan kuvitus on Gallen-Kallelan, ja Vänrikki Stoolin "yhteydessä tulee lähinnä mieleen Albert Edelfeltin kuvitus."

Jatketaan kohti varsinaista kaunokirjallisuusosiota, josta erikseen huomautetaan, että oman mieltymyksen osuus on kaunokirjallisuudessa suurempi kuin muilla aloilla. Suuntaviivojen vetämisen sanotaan olevan vaikeaa, mutta onpahan teoksia silti löydetty suositeltaviksi kotikirjastoihin. "Tässä esitetty perusannos käsittää teoksia, jotka ovat suomalaisessa kirjallisuudessa vakiinnuttaneet asemansa klassikkoina."

Arvovaltaiselle listalle on päässyt aikuisten kirjojen osalta 19 teosta. En malta olla kertomatta niitä kaikkia, joten voitte tarkastella listaa oheisesta kuvasta. (Sivuhuomioita: Montako olet lukenut? Tässä olisi melkein haasteen paikka.) Erityismaininta täytyy antaa Tuntemattomalle sotilaalle. Tekstissä ei mainita vuosilukuja, mutta se on ilmestynyt alle kaksi vuotta ennen artikkelin kirjoittamista*, ja on siis vakiinnuttanut paikkansa klassikkona.

Otan muutamasta kirjasta tarkemmat luonnehdinnat:
- "Puukkojunkkarit kertovat ajasta, joilloin nuorison pursuava voima etsi purkautumistietään hurjissa kylätappeluissa."
- "Tulitikkuja lainaamassa kuvaa verrattoman mehevästi pohjoiskarjalaista kansanluonnetta."
- "Suomalainen mies on tuntenut itsensä sodan poluilla Tuntemattomassa sotilaassa."
- "Runoutta edustavat perusvalikoimassa kokoomateos Suomen runotar, Yrjö Jylhän voimakas sotarunojen kokoelma Kiirastuli ja Suomen suurimman lyyrikon (!, kirj. huom.) tuotannosta valittu Eino Leinon kauneimmat runot."

Näiden teosten lisäksi artikkelisssa suositellaan koottujen teosten hankkimista kotikirjastoon. Listalle päässeistä kirjailijoista lähes kaikilta on tuolloin ollut saatavilla jonkinlainen Kootut teokset tai Valitut teokset.

Perusvalikoiman lisäksi tekstissä mainitaan 21 prosaistia ja 29 lyyrikkoa. Näiden joukossa on edelleenkin varsin tuttuja nimiä, ehkä sellaisiakin, joiden arvostus on vuodesta 1957 vain noussut. Mainituksi tulevat prosaisteista mm. Volter Kilpi, Minna Canth, Aino Kallas, Iris Kähäri, Lauri Viita ja lyyrikoista Paavo Haavikko, Saima Harmaja, Lassi Nummi, Kaarlo Sarkia, Aale Tynni ja Katri Vala. Noin kolmannes näistä mainituista on naisia, kun perusvalikoima taas näyttää erittäin miehiseltä.

"Entä kotiin hankittavat maailmankirjallisuuden mestariteokset? On useaan kertaan yritetty laatia luettelo maailman parhaista kaunokirjallisista teoksista, ja itsestään selvää on, ettei yleispätevään tulokseen ole päästy." Jutussa mainitaan joitakin (tarkalleen 21) tunnetuimpia kirjailijoita ja jokaiselta teos "jonka perusteella tutustuminen voisi tapahtua."

Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo löytyy listalta, Charles Dickensin David Copperfield myös. Venäläisistä esillä ovat Dostojevski (Rikos ja rangaistus, Karamazovin veljekset), Gogol (Kuolleet sielut) ja Tolstoi (Sota ja Rauha). Ainakin minulle hieman tuntemattomampia nimiä listalla ovat Anatol France (Kuningatar Hanhenjalan ravintola), John Galsworthy (Forsytein taru) ja Knut Hamsun (Maankiertäjiä I-III). Suurista runoilijoista mainitaan J. W. von Goethe, John Milton, Friedrich von Schiller ja William Shakespeare. Vielä mainitaan, että "Kalevalan kansan lienee aihetta muistaa myös muita kansalliseepoksia, kuten Nibelungein laulu, Ilias ja Odysseia."

Vielä kertoo Mitä-Missä-Milloin-toimitus lukijoilleen, mitä nuorten kirjoja ja lasten kirjoja (nimenomaan muuten erikseen kirjoitettuina) kotikirjastoon olisi hyvä sisällyttää. Ainoa kaikille yhteinen nuorten kirja on Sakari Topeliuksen Välskärin kertomukset. Sen jälkeen kirjat onkin jaoteltu tiukasti sukupuolten mukaan. Pojille tarjotaan Robinson Crusoeta, Juho Vesaista, Aarresaarta, Tom Sawyerin seikkailuja, Tapani Löfwingin seikkailuja sekä Sukelluslaivalla maapallon ympäri. Tyttöjen kirjat taas ovat Pikku Naisia, Anna-sarja, Heidi-kirjat, Iiris-rukka yms. ja Setä Pitkäsääri.

"Kodin peruskirjaston kaikki teokset on valittu siinä mielessä, että myös nuorilla on niiden ääreen ´vapaa pääsy´. Luonnollisesti heille on varattava myös varsinaisia nuorisonkirjoja, joita vanhemmatkin kyllä voivat lukea. Tällöin havaitaan, että koko maailman nuorisolla on yhteiset, kuolemattomat lempikirjat, kielestä ja kansallisuudesta riippumatta." (Ah, kuinka mahtipontista!)

Lapsille luettavaksi tai lasten luettavaksi tarjotaan kirjoja, "joiden vetovoima ei perustu kauhumomentteihin; seikkailut ja jännityshän eivät luonnollisesti sinänsä ole pahasta." Listalla maininnan saavat Andersenin sadut, Martti Haavion Kultaomena, Kiplingin Norsulapsi ja muita veikeitä juttuja, Lagerlöfin Peukaloisen retket villihanhien kera, Milnen Nalle Puh, Salmelaisen Suomen kansan satuja ja tarinoita sekä Swanin Jänis Vemmelsäären seikkailuja.

Suurin muutos tuohon 55 takaiseen elämään on varmaankin se, mihin aluksikin viittasin: jos nyt haluaisi kotikirjastoonsa edes jokseenkin kattavan valikoiman kirjoja eri tieteenaloilta, tarvittavien kirjojen määrä olisi valtavan paljon suurempi kuin 1957. Nykyäänkin toki yritetään tehdä listoja esimerkiksi 100 tärkeästä kaunokirjallisesta teoksesta, joihin kaikkien pitäisi tutustua. Kaunokirjallisuuden puolella kai tällaista "nämä ovat tärkeitä kirjoja" -listaamista on yhä mahdollista harrastaa, mutta niiden merkitys lienee siinä, että ne voivat antaa jonkinlaisia suuntaviivoja monipuolisesta hyvästä lukemisesta.

Vaikka vanhassa kirjoituksessa tuntuukin hieman vanhahtava ja isällinen, nykyajalle vieras henki, jonkinlainen kulttuurielitisti minussa silti osin yhtyy tähän huomioon vielä vuonna 2013: "Monet ala-arvoisen kirjallisuuden ja lehdistön leviämisen edellytyksiä koskevat tutkimukset ovatkin antaneet todisteita kotikirjastojen kehittämisen tarpeesta." Kannatan ehdottomasti sitä, että jokaisesta kodista löytyy lukemista: joko hyllystä tai e-kirjoina. Jokaisen oman kotikirjaston valikoiman määrittelyyn en silti halua sellaista kansakuntaa ohjaavaa ja mahdollisesti myös rakentavaa otetta kuin reilut parikymmentä vuotta ennen syntymääni on ollut nähtävissä.

Lähde: Mitä Missä Milloin 1957, s. 245-250.

* MMM-kirjathan ilmestyvät jo nimeään edeltävänä vuonna.

P.S. Idea tähän kirjoitukseen sikisi lukiessani mainiota kirjahyllykeskustelua Kirsin kirjanurkassa.

Rivejä 14/12 *

- Etkö sattumalta katunut Turkkiakin?
Mies pudisti päätään. Hän taipui yhä eteenpäin, vuokraemän-
kevän pöydän tietämille. Ihmisen tajunta on kuin
paprikan, munakoison, tomaatin.

Pihaan päästyään Kaisu vei pojan sisään. Minun
päästettyjen hiusten tahdissa ja onneksi kukaan
mikä oli vaivannut ihmisten mieliä, vaikutti yksinker-
vän ryypyn.

ja uskollisuutta. Filosofin lauseet olivat koukeroisia ja teosten
lattavana tuhansia asioita, silloin kun kaikki on loisteliasta,
olivat syöneet. Mutta tämä ei ole jäänyt erityisemmin

Sallikaa minun ottaa tässä esiin vielä pari käsitettä, ni-
noja ei kuulu, vain nyökkäykset, nyt hän kumartaa kevyesti,
tehnyt lähes kymmenen vuotta töitä äänellään. Hän on lukenut
viikkokausia kuin sade länsirintamaa.

Merkitsen itseni muistiin.
Meillä oli vielä varafilminä Tykistömme vaiheet.

***

Taannoin yrittivät tehdä kirjannimirunoutta. Helpompaa kuin tämä kirjanrivirunous.

* 14/12 tarkoittaa sivua 14, riviä 12 (ja sitä, että 1. luonnos tehtiin 14.12.)

P.S. Jos ottaisi suuremman otannan rivejä ja karsisi enemmän, voisi saada aikaan jonkinlaista järkevähköä proosarunoa, kai.

TTT: Vuoden 2012 kohokohtia

Kirja(blogi)vuosi 2012 pakettiin kymmenellä epäjärjestyksellisellä huomiolla

24 tunnin lukumaraton

Huhtikuun lopussa suoritin 24 tunnin lukumaratonin englanninkielisen maailman Read-a-thon -tapahtuman innoittamana. Luin vuorokaudessa seitsemän kirjaa, yhteensä reilut 1800 sivua.

Maraton oli valloittava kokemus, hyvin kokonaisvaltainen. Lukeminen oli yllättävän mukavaa vielä haasteen loppupuolellakin. Niin hyvä tapa lukea on tällainen, että todennäköisesti teen tämän huhtikuussa taas.

Aiheeseen liittyvä postaus on muuten blogini luetuin juttu, mikä johtunee siitä, että suoritin 24h-maratonini ennen muita blogisteja. Kun myöhemmin maratoninsa suorittaneet sitten linkittivät muita suorituksia, postaus nousi luetuksi.

Ikkunat auki Eurooppaan

Luin IaE-haastetta ajatellen 48 teosta 32 eri Euroopan maasta. Enemmän kuin kaksi teosta luin Norjasta, Iso-Britanniasta, Ranskasta, Italiasta ja Unkarista. Tämä haaste sai lukemaan paljon sellaista, mihin ei olisi muuten tarttunut. Sitä kautta löytyi hienoja lukuelämyksiä.

Pitkät romaanit

Luin joulun ja uudenvuoden välillä kaksi vuoden paksuinta kirjaani: Juha Itkosen Hetken hohtava valo ja Kjell Westön Missä kuljimme kerran. Yleensä en kovin helposti tartu tiiliskiviin, mutta nämä kaksi muuttivat suhtautumistani. Vuoden parhaimpia lukukokemuksia.

Satunnaisia kirjallisuustapahtumia

Prosak-klubit keväällä Dubrovnikissa, syksyllä Lavaklubilla. Muutama kirjailijavierailu kirjastoissa, joihin satuin paikalle. Joitain muitakin oli. Yleensä kaikki tällaiset tapahtumat ovat luonteeltaan mukavan rauhallisia, ihmisillä ei tunnu olevan kiire.

Hyvät tietokirjat

Muutama viime vuonna luettu tietokirja ansaitsee erityismaininnan. Kalle Haatasen teos Ei voisi vähempää kiinnostaa oli loistava, samoin Hanna Nikkasen ja Lilly Korpiolan Arabikevät, jonka lukemisen jälkeen ihmettelin, miksi edes luen kaunokirjallisuutta. Markku Envallin Runeberg-ehdokkaana olevaan esseekokoelmaan Toinen jalka maassa ja muita esseitä soisin monen tutustuvan.

Kirjamessut Helsingissä

Olin kirjamessuilla kolmena päivänä. Torstaina yksin, perjantaina ja sunnuntaina osan aikaa toisen (eri henkilöiden) seurassa. Ostin messuilta hämmästyttävän vähän mitään, mutta muuten siellä vietetty aika tuntuu olevan hyvää aikaa. Viime vuoden messukokemus jäi jotenkin laimeammaksi kuin sitä edellisen, mutta kyllä tämä messuviikonloppu on silti tällekin vuodelle vahvasti kalenterissa. Lisäksi olen ajatellut, että olisi mielenkiintoista vierailla esimerkiksi Turun kirjamessuilla.

Kirjojen ostaminen antikvariaatista

Löytäjän ilo on hyvää iloa. Kun löytää hyvän kirjan halvalla jostain kivasta antikvariaatista (kuten esim. Helsingissä Sofiasta), ei sitä malta olla ostamatta. Jostain syystä minusta on ehkä kaikista mukavinta ostaa kirja nimenomaan antikvariaatista. Siellä on vähän sellaista kirjaston kaltaista löytämisen riemua, ja kirjat saa kuitenkin kokonaan itselle eikä vain lainaksi. Vuoden aikana tuli monta hyvää löytöä tehtyä.

Finlandia-palkittuja teoksia

Yksi tavoitteeni vuodelle 2012 oli lukea kymmenen Finlandia-palkinnon saanutta teosta. Tavoite tuli täyteen ja bonuksena luin vielä yhden palkituksi tulevan teoksen, sillä luin Lundbergin Jään ennen kuin se oli palkintonsa saanut. Pääosin hienoja kirjoja. Lisäksi luin jonkin verran Finlandia-ehdokkaita lähinnä viimeisen kymmenen vuoden ajalta.

Muut kirjablogit

Vuoden aikana luin valtavasti kirja-aiheista tekstiä muista kirjablogeista. Opin uutta, sain lukuvinkkejä, sivistyin, nautin, joskus kommentoinkin. Kiitos teille blogisteille siitä, että kirjoititte ne tekstit! Monenlaisia blogeja, monenlaisia tekstejä.

Valtava määrä luettua

Tämä ei nyt oikeastaan ole mikään kohokohta, vaan koko vuotta koskeva huomio. Luin todennäköisesti enemmän kuin koskaan aiemmin kalenterivuoden aikana. Arvioni on, että noin 135 kaunokirjallisen teoksen lisäksi luin sen verran asiaproosaa ja tietokirjallisuutta, että kokonaisuutena luettujen määrä kohosi noin 160 teokseen.

Ikkunoita auki Eurooppaan ja muita haasteita

Aika ottaa pieni katsaus menneisiin lukuhaasteisiin.

Ikkunat auki Eurooppaan

Tämän Kirjavan kammarin haasteen kanssa olin vakavimmin liikkeellä. Lopputulos näkyy haastetta varten kyhäämässäni kartassa kohtalaisena onnistumisena. Ennen kuin listaan lukemisiani maanosaosakategorioittain, muutama ajatus tämän haasteen suorittamisesta.

Oli lähes hämmentävää huomata, kuinka vähän suomennettua kaunokirjallisuutta on tietyistä eurooppalaisista maista saatavilla (huolimatta siitä, että asun pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastojen suuren valikoiman välittömässä vaikutuspiirissä). Toki minulla oli aika tiukka kriteeri: listasin kirjat kirjailijaan kotimaan, synnyinmaan tai kansalaisuuden mukaan. En hyväksynyt Latviaan sijoittuvaa kirjaa, kirjoittajan piti olla latvialainen.

Kun kuitenkin yritin sitä lukemista löytää - tämä ajatus tuli mieleeni ehkä lukiessani loppuvuodesta Olli Jalosen teosta 14 solmua Greenwichiin, joka kertoo täysin järjettömän tuntuisilla säännöillä tehtävästä maailmanympärysmatkasta - aloin vain ajatella, että tässä ei ole mitään järkeä. Paitsi se järki, mikä elämässä niin monesti muutenkin. Päätämme tehdä jotain, ja sitten teemme, vaikka ymmärrämme kesken toiminnan, ettei se alkuperäinen, ehkä naiivin idealistinen ajatus välttämättä ole enää lainkaan hyvä ja edes kovin tavoiteltava. Mutta kuitenkin tekee homman loppuun, kun on sattunut aloittamaan.

Tässä lukuprojektissa Jalosen kirjan tarinasta poiketen kenenkään henki ei ollut vaarassa. Ja lopulta hieno haaste jäänee mieleeni miellyttävä matkana, jota suoritin urhoollisesti ja jonka varrelle jäi kovin monta keskeneräistäkin teosta. Oman mukavuusalueen ulkopuolelle siirryin usein, nautin uusista kirjoista tavattomasti, petyin moneen kirjaan, löysin uusia kirjallisia rakkauksia. Tätä kai lukeminen on.


Pohjois-Eurooppa (5 maata, 10 kirjaa):

Kristín Steinsdóttir: Omaa tietä (Islanti)
Magne Hovden: Saamelandia (Norja)
Per Petterson: Kirottu ajan katoava virta (Norja)
Hanne Örstavik: Pappi (Norja)
Hanne Örstavik: Rakkaus (Norja)
Torgny Lindgren: Akvaviitti (Ruotsi)
Henning Mankell: Panokset (Ruotsi)
Peter Høeg: Norsunhoitajien lapset (Tanska)
Viivi Luik: Seitsemäs rauhan kevät (Viro)
Mari Saat: Lasnamäen lunastaja (Viro)

Pohjois-Euroopasta valloittamatta jäivät Liettua ja Latvia. Ei siksi, ettei kirjoja olisi löytynyt (valikoima on kyllä hämmentävän suppea), vaan siksi, että valitsemani kirjat jäivät lopulta kesken.

Itä-Eurooppa (4 maata, 5 kirjaa):

Nicolai Lilin: Siperian opetukset (Moldova)
Andrei Kurkov: Kuolema ja pingviini (Ukraina)
Jakub Kolas: Kaukana Polesjessa (Valko-Venäjä)
Fedor Dostojevski: Kirjoituksia kellarista (Venäjä)
Sergei Dovlatov: Meikäläiset (Venäjä)

Kirjat jäivät lukematta Armeniasta, Azerbaidzanista, Georgiasta ja Kazakstanista. Moldovalaisia, ukrainalaisia ja valkovenäläisiä kirjailijoitakaan ei liiemmälti luettavaksi ollut tarjolla. Georgialaisen Nodar Dumbadzen Ikuisuuden lakia hieman aloittelin. Kolasin Kaukana Polesjessa on muuten julkaistu alunperin 1923, se löytyi Pasilan kirjavarastosta joskus 60-luvulla painettuna versiona. Mielenkiintoinen, vaikka kaukana mukavuusalueesta.

Etelä-Eurooppa (11 maata, 13 kirjaa):

Ismail Kadare: Särkynyt huhtikuu (Albania)
Helakukkula. Bulgarialaista lyhytproosaa (Bulgaria)
Ruben Gallego: Valkoista mustalla (Espanja)
Alessando Baricco: Silkki (Italia)
Paolo Giordano: Alkulukujen yksinäisyys (Italia)
Alessandro Sciascia: Huuhkalinnut (Italia)
Niko Kazantzakis: Kerro minulle, Zorbas (Kreikka)
Nataša Dragnić: Kanssasi aina (Kroatia)
Jose Saramago: Oikukas kuolema (Portugali)
Herta Müller: Matala maa (Romania)
Téa Obreht: Tiikerin vaimo (Serbia)
Zarko Petan: Tyhjällä päällä on kevyempi kumartaa (Slovenia)
Orhan Pamuk: Hiljainen talo (Turkki)

Andorra, Bosnia ja Hertsegovina, Kypros, Makedonia, Malta, Monaco, Montenegro, San Marino ja Vatikaani jäivät valloittamatta. Kyproslaista runokokoelmaa selailin, mutten voi sanoa lukeneeni. Maltalaista kertomuskokoelmaa luin jonkin verran, mutten loppuun. Slovenia tuli valloitettua aforismikokoelmalla, jonka on muuten kustantanut tuon Balkanin alueen kirjallisuuteen erikoistunut Mansarda.

Länsi-Eurooppa (5 maata, 10 kirjaa):

Margriet de Moor: Kreutzersonaatti (Alankomaat)
Jean-Phileppe Toussaint: tv (Belgia)
James Joyce: Dublinilaisia (Irlanti)
Oscar Wilde: Dorian Grayn muotokuva (Irlanti)
Nick Hornby: Alas on pitkä matka (Iso-Britannia)
Ian McEwan: Sementtipuutarha (Iso-Britannia)
J. K. Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi (Iso-Britannia)
Phileppe Delerm: Päiväunet piloilla (Ranska)
Jean Echenoz: Pitkä juoksu (Ranska)
Raymond Queneau: Tyyliharjoituksia (Ranska)

Tämä kai oli se helpoin kategoria, Luxemburgia vaille täydellinen. Ranskalaisten, britti- ja seuraavan kategorian saksalaisten kirjojen määrän jääminen pieneksi kertonee siitä, että pääosin yritin saada kokoon mahdollisimman monta maata. Siksi yhdestä maasta ei voinut lukea paljon.

Keski-Eurooppa (7 maata, 10 kirjaa):

Daniel Kehlmann: Maine (Itävalta)
Wislawa Szymborska: Ihmisiä sillalla (Puola)
Olga Tokarczuk: Alku ja muut ajat (Puola)
Jenny Erpenbeck: Vanhan lapsen tarina (Saksa)
Alexandra Salmela: 27 eli kuolema tekee taiteilijan (Slovakia)
Robert Walser: Kävelyretki ja muita kertomuksia (Sveitsi)
Milan Kundera: Tietämättömyys (Tsekki)
Imre Kertész: Kohtalottomuus (Unkari)
György Konrad: Vierailija (Unkari)
György Spiró: Kevätnäyttely (Unkari)

Liechtenstein jäi maalistalta puuttumaan. Salmelan sijoittaminen Slovakiaan herätti minussa aluksi vastustusta, mutta sen maan kansalainenhan hän on. En voi jättää mainitsematta, että ilman tätä haastetta tuskin koskaan olisin tullut lukeneeksi Olga Tokarzcukin hienoa romaania Alku ja muut ajat!

- - -

Yhteensä tätä haastetta varten luin siis 48 kirjaa 32 eri maasta. Taisin aluksi kirjoittaa, että saavutus on kohtalainen, mutta onhan tuo nyt aika hieno määrä. Voisikohan tällaista lukemista kutsua jopa itsensä sivistämiseksi?


Underbara finlandssvenskar vid papper

Tähän myös Kirjavasta kammarista lähteneeseen haasteeseen en erityisesti paneutunut, mutta jotain tuli luettua.

Damer:
Ulla-Lena Lundberg: Jää
Merete Mazzarella: Ei kaipuuta, ei surua

Herrar:
Claes Andersson: Kuvien takana
Bo Carpelan: Alkutuuli

Kaj Korkea-aho: Katso minuun pienehen
Fredrik Lång: Kärsivä mies ei rakastu

Erik Wahlström: Kärpäsenkesyttäjä

Kjell Westö: Missä kuljimme kerran

Mårten Westö: Eräänlaista lämpöä
Robert Åsbacka: Torin laita

Siinä ne ovat, kaikki kymmenen suomenruotsalaisen kirjoittamaa teosta, jotka luin vuonna 2012. Kirjoja leimaa mielenkiintoinen juttu, jonka tarkkasilmäinen huomannee ainakin puoliksi. Listassa on kolme Finlandia-voittajaa: Jää (2012), Alkutuuli (1993) ja Missä kuljimme kerran (2006). Mutta niiden lisäksi listalla on kolme ehdokkaana ollutta teosta: Ei kaipuuta, ei surua (2009), Kärpäsenkesyttäjä (2010) ja Torin laita (2006). Tämä ei ole sattumaa, sillä Finlandia-ehdokkaina olleita teoksia olen lukenut muutenkin tarkoituksella.

- - -

Opuscolon Lue kirja hyllystäsi -haaste ei ollut minulla oikein menestys. Luin omasta hyllystäni vain 13 kirjaa, mikä tarkoittaa sitä, että lukemattomien kirjojen määrä vain kasvoi vuoden aikana.

Kuusi kovaa kotimaista -haasteesta kirjoitin jo aiemmin täällä.