Sivut

19. huhtikuuta 2012

Baricco: Silkki

"Onnen äärettömyyttä kirjassa etsitään niin äärettömän selkein lausein ja siistein ajatuksin, että lukijan ei taatusti tarvitse vaivata itseään, saati ärsyyntyä mistään. Viihtyminen on varma, kuten myyntimenestys Italiassa osoittaa." - Antti Majander (HS)

Alessandro Baricco
Silkki (WSOY, 1996/1997)

Kirja on ollut hyllyssäni vaikka kuinka kauan. Jostain syystä se eilen illalla eksyi käteeni ja päätin sen lukea. Tässä vaiheessa en muistanut lainkaan, että olin käynyt kommentoimassa kaksi kuukautta sitten Erjan samasta kirjasta kirjoittamaa postausta. Ehkä tuo kummitteli vielä mielessä ja antoi sen tarvittavan sysäyksen lukea tämä pienoisromaani.

Eletään 1860-luvun Ranskassa, jossa kylä elää silkkituotannolla. Omat toukat sairastuvat, tarvitaan terveitä toukkia. Niitä päätetään hankkia eristyksissä olleesta Japanista, joka vähitellen on avautunut ulkomaailmalle. Hervé Joncour - päähenkilömme - lähetetään matkaan niitä hankkimaan.
Hän ratsasti hevosella kaksituhatta kilometriä halki venäläisen aron, ylitti Uralin ja saapui Siperiaan, matkusti taas neljäkymmentä päivää, kunnes saavutti taas Baikaljärven, jota paikalliset ihmiset kutsuivat mereksi. Hän laskeutui Amurjoen juoksua seuraten Kiinan rajaa myöten valtameren rantaan asti. Sinne saavuttuaan hän viipyi Sabirkin satamassa yksitoista päivää, kunnes hollantilaisten salakuljettajien alus vei hänet Cap Terayaan Japanin länsirannikolle.
Tässä on kuvaus Joncourin matkasta Japaniin. Samankaltaisena tuo matkan kuvaus toistuu moneen otteeseen kirjassa, sillä Baricco käyttää toistoa mielenkiintoisena ja onnistuneena tehokeinona. Miehen on palattava Japaniin uudestaan ja uudestaan. Aluksi myös siksi, että on saatava munia, mutta myös siksi, että hän on nähnyt siellä naisen, jota ei saa mielestään. Sen enempää ei liene hyvä kertoa. Paitsi että kirjan loppu on kaunis.

Jossain näin määritelmän, että tämä olisi "satu aikuisille". Siihen on melkein yhdyttävä. Ainakin Bariccon kerronta on jotenkin omintakeista, ja sillä tavalla yksinkertaista kuin ehkä saduissa on. (En ole satuja vähään aikaan lukenut, joten vertailu on hankalaa.) Mutta aikuisten kirja silti, ehdottomasti. Suosittelen luettavaksi rauhalliseen iltahetkeen, kun aurinko on jo laskenut, mutta uni ei vielä ole tullut.

Ja niin siinä sitten kävi, että vaikka ei kirjasta ollut etukäteen innostunutkaan, niin lukiessa kiinnostus Bariccon muita (pienois)romaaneja kohtaan syntyi. Sellaisiakin löytyy, vaikka kirjailijanimenä tämä AB olikin aivan outo.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti